Tiede ja tutkimus

  • Etiikka

Uusi maailma luonnoneläinten silmin

Ihmisellä on velvollisuus auttaa hädässä olevia luonnonvaraisia eläimiä. Mutta kuinka pitkälle tämä velvollisuus yltää?

Puluja lumessa

Luonnonvaraisten eläinten ahdinko on laji- ja populaatiotasoilla hyvin tunnistettu ilmiö. Luonnoneläinten kannat ovat laskeneet hälyttävästi viimeisten vuosikymmenten aikana, ja maailman nisäkkäiden biomassasta enää alle neljä prosenttia on luonnonvaraisia eläimiä (WWF 2024; Bar-On et al. 2018). Ilmastonmuutos ja ihmisten laajenevat elinalueet aiheuttavat jatkuvaa hankausta ihmisten ja luonnossa elävien eläinten intressien välille. Pohdimme arjessamme niin jääkarhujen selviytymistä pohjoisnavalla kuin cityketunkin hyvinvointia kotikadullamme. Filosofinen eläinetiikka pyrkii tarjoamaan ratkaisuja sekä lähellä että kaukana.

Ihmisellä on velvollisuus korvata luonnoneläimille aiheuttamansa vahinko.

Filosofisessa eläinetiikassa ajateltiin pitkään, että ihmisen aiheuttamista häiriöistä vapaana oleminen toteuttaisi parhaiten luonnonvaraisten eläinten oikeuksia. Esimerkiksi yksi eläinetiikan kantahahmo Tom Regan (1983) totesi, että ihmisen tulisi olla puuttumatta luonnoneläinten elämään. Ne tulisi yksinkertaisesti jättää rauhaan. Uudemmassa keskustelussa ajatus rauhaan jättämisestä on kuitenkin haastettu. 

Luonnoneläimet ovat haavoittuvaisia monelle muullekin vaaralle kuin ihmisen suoraan aiheuttamalle väkivallalle. Ihmistoiminnan vaikutus läpäisee planeettamme, eikä esimerkiksi ilmastonmuutoksen ulottumattomissa olevia elinympäristöjä ole kohta enää olemassa. Joidenkin mielestä tämä tarkoittaa, että ihmisellä on velvollisuus korvata luonnoneläimille aiheuttamaansa vahinkoa (Palmer 2010). Ehkä meidän tulisi esimerkiksi auttaa jääkarhuja, joiden elämä on muuttumassa mahdottomaksi ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vuoksi (Palmer 2018).

Luonnossa on myös paljon sellaista kärsimystä, jota aiheutuu ihmisen toimista riippumatta.

Kaikkia pelkkä vahingon korvaaminen tai sen aiheuttamisen välttäminen ei kuitenkaan vakuuta. Luonnossa on myös paljon sellaista kärsimystä, jota aiheutuu ihmisen toimista riippumatta. Luonnon olosuhteet, kuten sään ääri-ilmiöt, sairaudet, ravinnon puute ja parasiitit yhdistettynä suuriin jälkeläismääriin ja resurssien niukkuuteen aiheuttavat luonnossa massiivista kärsimystä. Jotkut filosofit ovat pohtineet ihmisen velvollisuutta auttaa myös näistä syistä kärsiviä luonnoneläimiä (esim. Horta 2017; Faria 2022; Johannsen 2021). He ovat väittäneet, ettei kärsimyksen aiheuttajalla ole merkitystä, vaan pelkkä kärsimyksen olemassaolo on riittävä syy moraaliselle huolelle. Näiden ajattelijoiden mukaan ihmisen ei ole vain oltava vahingoittamatta luonnoneläimiä, vaan myös pyrittävä aktiivisesti helpottamaan niiden elämää.

Oikeus elinalueeseen

Elinympäristöjen häviäminen on yksi merkittävimpiä uhkia luonnonvaraisille eläimille. Luonnoneläinten elinalueet katoavat ja pirstaloituvat maatalouden ja rakentamisen tieltä samalla, kun ilmastonmuutos horjuttaa elinalueiden vakautta ja muuttaa niitä käyttökelvottomiksi (Radić & Gavrilović 2020). Filosofisessa ja oikeustieteellisessä keskustelussa ratkaisua ongelmaan on etsitty luonnonvaraisille eläimille myönnettävistä laillisista oikeuksista omaan elinalueeseensa. 

Mikäli maankäyttöä ollaan suunnittelemassa tavalla, joka vahingoittaisi eläimiä, tulee toimista neuvotella luonnoneläimille nimitetyn edunvalvojan kanssa.

Luonnonvaraisten eläinten oikeutta elinpiiriinsä kannattavan filosofi John Hadleyn (2015) mukaan kyseinen oikeus perustuu eläinten riippuvaisuuteen elinympäristöstään. Hadleyn mukaan omistusoikeus ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, että ihmiset eivät saisi oleilla näillä alueilla tai käyttää niitä myös omiin tarkoituksiinsa. Mikäli maankäyttöä oltaisiin suunnittelemassa tavalla, joka vahingoittaisi eläimiä, tulisi toimista neuvotella luonnoneläimille nimitetyn edunvalvojan kanssa. Eläinten ja ihmisten intressit tulisi siis näissä tapauksissa pyrkiä tasapainottamaan. 

Hieman toisenlaisen näkökulman luonnonvaraisten eläinten oikeuksiin ovat antaneet Sue Donaldson ja Will Kymlicka (2011). He ovat esittäneet luonnoneläinten muodostavan itsehallintoja, jotka tulisi kohdata tasavertaisina ihmisten vastaavien kanssa. Luonnonvaraisilla eläimillä tarkoitetaan tässä yhteydessä eläimiä, jotka elävät pääasiassa ihmisasutuksen ulkopuolella ja ihmistä karttaen. Näillä eläimillä olisi Donaldsonin ja Kymlickan mukaan oikeus autonomiseen elämään omilla elinalueillaan. 

Ihmisten tulisi lakata valtaamasta luonnoneläinten elinalueita omaan käyttöönsä ja suunnitella elintilaansa tavalla, joka huomioi eläinten tarpeet.

Ajatus itsehallinnosta rajoittaisi ihmisen toimia itsehallinnollisilla alueilla ja suojelisi eläimiä ihmisen aiheuttamalta vahingolta. Ihmisten tulisi esimerkiksi lakata valtaamasta luonnoneläinten elinalueita omaan käyttöönsä ja suunnitella elintilaansa tavalla, joka huomioi eläinten tarpeet. Itsehallintojen autonomian kunnioittaminen ei kuitenkaan tarkoittaisi pelkkää rauhaan jättämistä, vaan voisi vaatia myös eläinten auttamista tilanteissa, joissa yhteisö ei selviä ilman ulkopuolista apua, kuten luonnonkatastrofin yllättäessä. Avun antamisessakin tulisi pyrkiä eläinten oman autonomian tukemiseen tavoilla, jotka eivät johda riippuvaisuuteen ihmisestä.

Uusi tieteenala: hyvinvointibiologia

Luonnoneläinten oikeuksien turvaaminen ja hyvinvoinnin tukeminen vaatii tietoa siitä, minkälaisia eläinten elämät luonnossa ovat. Koska esimerkiksi kärsimyksen määrä ja laajuus luonnossa ovat vielä pitkälti kartoittamattomia empiirisiä kysymyksiä, on esimerkiksi eläinetiikan piirissä ehdotettu uudenlaisen tieteenalan, hyvinvointibiologian (welfare biology) perustamista (Ng 1995; Faria & Horta 2019; Soryl et al. 2021). Alan toivotaan valottavan sitä, miten eläinyksilöiden hyvinvointi toteutuu luonnossa ja minkälaiset tekijät hyvinvointiin vaikuttavat. Alan soveltava haara puolestaan tutkisi sitä, miten luonnoneläinten hyvinvointia voitaisiin käytännössä parantaa (Faria & Horta 2019).

Hyvinvointibiologian on kaavailtu ponnistavan erityisesti eläinten hyvinvointitieteen ja ekologian pohjalta.

Hyvinvointibiologian on kaavailtu ponnistavan erityisesti eläinten hyvinvointitieteen ja ekologian pohjalta. Uuden alan tarvetta on perusteltu sillä, että eläinten hyvinvointitiede on kiinnostunut pääasiassa kesytettyjen eläinten hyvinvoinnista ihmisen elinpiirissä, kun taas ekologiassa luonnoneläimiä tarkastellaan suhteessa ekologisiin prosesseihin eli yksilöä laajemmalla tasolla. (Soryl et al. 2021). Esimerkiksi luonnonsuojelubiologiassa eläinyksilöt nähdään osina laajempia kollektiiveja, kuten lajeina, joiden suojeleminen on ensisijaista yksilöihin nähden. Luonnonsuojelubiologiassa hyväksytäänkin toimet, jotka saattavat aiheuttaa yksilöille vahinkoa, mutta hyödyttävät lajia, kuten yksittäisten eläinten tappaminen. (Faria & Horta 2019). 

Hyvinvointibiologia yhdistää nämä kaksi tulokulmaa. Keskiössä ovat siis tuntoiset eläinyksilöt ja näiden hyvinvoinnin edistäminen, kokonaisuuksia kuitenkaan unohtamatta.

Lisää resursseja luonnonvaraisten eläinten auttamiseen

Etenevän ilmastokriisin myötä erilaiset luonnonkatastrofit kuten maastopalot ja sään ääri-ilmiöt tulevat lisääntymään. Kaupungistumisen ja elintilan häviämisen myötä eläimet päätyvät useammin ihmisasutusten luo, jolloin syntyy onnettomuuksia ja konflikteja ihmisen kanssa. Kaikki tämä tulee lisäämään tarvetta luonnonvaraisten eläinten auttamiselle ja hoitamiselle (Cope et al. 2022). 

Luonnoneläinten auttaminen on tällä hetkellä lähinnä hyväntahtoisten vapaaehtoisten harteilla ja tavoittaa vain harvoja loukkaantuneita eläimiä. Luonnoneläinten oikeudet huomioiva maailma vaatisikin uudenlaisia käytäntöjä ja viranomaisyhteistyötä, sekä huomattavasti enemmän resursseja. Luonnoneläimille tarkoitetuissa hoitoloissa loukkaantuneille tai orvoksi jääneille eläimille pystyttäisiin tarjoamaan niiden tarvitsemaa hoitoa luontoon palauttamista varten. Niille eläimille, joita ei ole mahdollista kuntouttaa takaisin luontoon, tulisi mahdollistaa turvallinen loppuelämä ihmisen hoivissa lajin hyvinvoinnin mahdollistavalla tavalla. Eri eläinlajien auttaminen vaatii erilaisia lähestymis- ja hoitotapoja, joten lajikohtaisen tiedon tuottaminen on oleellista, kuten myös hyvin varusteltujen hoitolaitosten ja koulutetun henkilökunnan olemassaolo (Cope et al. 2022). 

Monilajiset kaupungit

Elämme monilajisissa kaupungeissa, joissa ihmisen rakentamat ympäristöt ovat elinalueita myös monille eläimille. Niin kutsutut liminaalit eläimet, jotka eivät ole kesytettyjä, mutta eivät myöskään ihmistä karttavia villieläimiä, kukoistavat urbaaneissa ympäristöissämme. (Dondaldson & Kymlicka 2011). Ne ovatkin välitilassa luonnonvaraisen luonnon ja ihmisyhteiskunnan keskellä. 

Urbaanit ympäristöt ovat kuitenkin aina olleet koteja myös muille lajeille, ja eläimet tulisikin huomioida myös kaupunkisuunnittelussa.

Nämä kaupunkiympäristöjen lajit kuten kesykyyhkyt, rotat, harakat ja ketut joutuvat usein kärsimään välitilaluonteensa takia. Ihminen mieltää rakentamansa ympäristöt luonnosta erilliseksi tilaksi, johon eläimet eivät kuulu. Tämä on tuottanut mielikuvia luonnoneläimistä pahantahtoisina tunkeilijoina ja johtanut haitallisina pidettyjen lajien poistamiseen väkivalloin, usein tappamalla. Urbaanit ympäristöt ovat kuitenkin aina olleet koteja myös muille lajeille, ja eläimet tulisikin huomioida myös kaupunkisuunnittelussa.

Ihmisen rakentamat ympäristöt aiheuttavat eläimille myös monia riskejä. Esimerkiksi törmäykset ajoneuvojen ja rakennusten kanssa aiheuttavat eläimille loukkaantumisia ja kuolemia. Lintujen törmääminen rakennusten lasipintoihin on valitettavan yleistä (Klem 2006; Uribe-Morfin et al. 2021). Moniin luonnoneläinten kohtaamiin vaaroihin on kuitenkin mahdollista vaikuttaa. Valtateitä halkovat yli- ja alikulkusillat ja aidat mahdollistaisivat eläimille turvallisen ylityksen ja vapaamman liikkumisen alueelta toiselle vähentäen samalla auto-onnettomuuksia (Smith et al. 2015). Suurten lasipintojen kuvioinnilla voidaan vähentää lintujen törmäyksiä (Klem & Saenger 2013) ja valosaasteen vähentämisellä voidaan vaikuttaa positiivisesti eläinten elämään (esim. Burt et al. 2023).

Teknisten ratkaisujen lisäksi tarvitaan myös asennemuutosta siinä, ketkä ovat tervetulleita urbaaneihin ympäristöihimme.

Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, miten luonnoneläimet on suunnittelussa mahdollista huomioida. Eläimillä on yhtäläinen oikeus kaupunkitilaan, jossa niiden on paitsi mahdollista oleilla, myös kukoistaa ja tulla huomioiduiksi päätöksenteossa (Shingne 2020). Teknisten ratkaisujen lisäksi tarvitaan myös asennemuutosta siinä, ketkä ovat tervetulleita urbaaneihin ympäristöihimme.

Pyrkimyksenä yhteiselo

Maailma, joka ottaisi eläinten oikeudet vakavasti, ei kohtelisi luonnonvaraisia eläimiä ihmisen hyödynnettävissä olevina resursseina, kiloissa mitattavina kalasaaliina, harrastukseksi metsästettävänä riistana tai haitallisina vieraslajeina, vaan kokevina olentoina, joilla on yhtä lailla oikeus hyvään elämään. Ei ole myöskään reilua, että muiden lajien edustajat joutuvat aina väistymään ihmisen mukavuuden tieltä, vaan meidän on hyväksyttävä myös joitakin muiden lajien kanssa elämiseen liittyviä riskejä.

Vaikka ihmisen ja muiden eläinten yhteiseloon tulee aina kuulumaan yhteentörmäyksiä, voimme myös paljon itse vaikuttaa sen sujuvuuteen. Pyrkimyksenä tulisi olla rauhaisa yhteiselo kanssaeläintemme kanssa.

Jenna Aarnio
Kuva: Heidi Strengell

Jenna Aarnio

Filosofian väitöskirjatutkija
Turun yliopisto

Bar-On, Y., Phillips, R., Milo, R. (2018). The biomass distribution on Earth. Proceedings of the National Academy of Sciences, 115(25), 6506-6511.

Burt, C., Kelly, J., Trankina, G., Silva, C., Khalighifar, A., Jenkins-Smith, H., Fox, A., Fristrup, K., Horton, K. (2023). The effects of light pollution on migratory animal behavior. Trends in ecology and evolution, 38(4), 355-368.

Cope, H., McArthur, C., Dickman, C., Newsome, T., Gray, R., Herbert, C. (2022). A systematic review of factors affecting wildlife survival during rehabilitation and release. PLoS ONE, 17(3), e0265514.

Donaldson, S. & Kymlicka, W. (2011). Zoopolis: a political theory of animal rights. Oxford University Press.

Faria, C. (2022). Animal ethics in the wild: wild animal suffering and intervention in nature. Cambridge University Press.

Faria, C. & Horta, O. (2019). Welfare biology. Teoksessa The Routledge Handbook of Animal Ethics (455-466). Routledge.

Hadley, J. (2015). Animal property rights: a theory of habitat rights for wild animals. Lexington Books.

Horta, O. (2017). Animal suffering in nature: the case for intervention. Environmental Ethics, 39, 261-279.

Johannsen, K. (2021). Wild animal ethics: the moral and political problem of wild animal suffering. Routledge.

Klem, D. (2006). Glass: a deadly conservation issue for birds. Bird Observer, 34, 73-81.

Klem, D. & Saenger, P. (2013). Evaluating the effectiveness of select visual signals to prevent bird-window collisions. The Wilson journal of ornithology, 125(2), 406-411.

Ng, Y.-K. (1995). Towards welfare biology: evolutionary economics of animal consciousness and suffering. Biology and Philosophy, 10, 255-285.

Palmer, C. (2010). Animal ethics in context. Columbia University Press.

Palmer, C. (2018). Should we help wild animals suffering negative impacts from climate change? Teoksessa Professionals in food chains (Springer & Herwig, toim.). Wageningen Academic Publishers.

Radić, B. & Gavrilović, S. (2020). Natural habitat loss: Causes and implications of structural and functional changes. Teoksessa Life on Land (Leal Filho, Azul, Brandli, Lange Salvia, Wall, toim.). Springer.

Regan, T. (1983). The case for animal rights. Routledge & Kegan Paul.

Shingne, M. C. (2020). The more-than-human right to the city: a multispecies reevaluation. Journal of Urban Affairs, 44(2), 137-155.

Smith, D., van der Ree, R., Rosell, C. (2015). Wildlife crossing structures: an effective strategy to restore or maintain wildlife connectivity across roads. Teoksessa Handbook of Road Ecology (172-183). Wiley.

Soryl, A., Moore, A.,Seddon, P., King, M. (2021). The case for welfare biology. Journal of agricultural and environmental ethics, 34(2), article 7.

Uribe-Morfin, P., Gomez-Martinez, M., Moreles-Abonce, L., Olvera-Artega, A., Shimada-Beltran, H., MacGregor-Fors, I. (2021). The invisible enemy: understanding bird-window strikes through citizen science in a focal city. Ecological Research, 36(3), 430-439.

WWF (2024) Living Planet Report 2024 – A System in Peril. WWF, Gland, Switzerland.

2 Kommenttia

  1. Kiitos erinomaisesta blogitekstistä! Me olemme Biodiful-hankkeen politiikkasuosituksessa (2024) ehdottaneet luontovaltuutetun viran perustamista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *