Työnä tappaminen: teurastamotyön psykologiset vaikutukset

”Teurastajat työskentelevät teurastamoissa, joissa he lopettavat teuraseläimiä ja käsittelevät ruhoja. Työssä vaaditaan kädentaitoja, fyysistä kuntoa sekä hygieniasäädösten tuntemusta.” (Työmarkkinatori.)

Suomessa on noin 72 teurastamoa, joissa tapetaan vuosittain 80–85 miljoonaa eläinyksilöä. Tappamisen volyymi on noussut vuosi vuodelta: kun vuonna 2015 tapettujen eläinten lukumäärä alitti 70 miljoonaa, oli luku vuonna 2025 jo yli 85 miljoonaa. Lukumäärä on tuplaantunut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Globaalilla tasolla lukumäärä on noin 70 miljardia eläintä vuodessa.

Ihminen tappaa siis valtavan määrän elämiä – yleensä suljettujen ovien takana. Sitä varten on olemassa oma ammattialansa: teurastamotyöntekijä eli teollinen tappaja.

Eläinteollisuuden ensisijaiset kärsijät ovat teolliseen tuotantoon pakotetut eläimet. Ihmisen tavoin muilla eläimillä on tarve lajinomaiseen käyttäytymiseen, joka kuitenkin estyy tehotuotannon luonnottomissa olosuhteissa. Eläimet ovat älykkäitä ja tuntevia yksilöitä, jotka joutuvat eläinteollisuuden ahtaissa tiloissa kuolemaan jo nuorina. Noihin tiloihin tiivistyy paljon stressiä, hätää ja pelkoa.

Kysymättä kuitenkin jää, miten eläinteollisuus vaikuttaa teurastajiin.

Millaista on tehdä työtä, jonka lähtökohta on riistää toisen olennon henki? Millaisia jälkiä se jättää? Onko rutiininomainen tappaminen ja ruumiiden käsittely päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen vain arkista työtä siinä, missä mikä tahansa muukin työ?

Entä miltä tuntuu nähdä, kun elämä valuu pois silmistä, joista paistoi vain hetkeä aiemmin kiistaton elämisen halu – taistelu elossa pysymisen puolesta?

Teurastamotyön piilotettu arki ja tuntuvat seuraukset

Tutkimuskirjallisuus teurastamojen arjesta ja teurastamotyöntekijöiden hyvinvoinnista on melko niukkaa. Tämä johtunee siitä, että teurastamotyö on pitkälti piilotettua niin yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin konkreettisellakin tasolla.

Teurastamot on sijoitettu ihmisistä fyysisesti etäälle ja työ tapahtuu suljettujen ovien takana (esim. Pachirat, 2011). Laki myös kieltää niihin pääsyn. Ruokavirasto toteaa elintarvikelakiin nojaten teurastamon olevan laitos, jonka tiloihin ulkopuolisilla ihmisillä ei ole asiaa. Vain tietyillä viranomaisilla on pääsy seuraamaan teurastamojen käytäntöjä. 

Ruokavirasto toteaa elintarvikelakiin nojaten teurastamon olevan laitos, jonka tiloihin ulkopuolisilla ihmisillä ei ole asiaa.

Olemassaoleva vähäinen tutkimus teurastamotyöntekijöiden kokemuksista on kuitenkin paljastavaa. Se nimittäin kertoo, että ihmisen psyyke kärsii työstä, jossa tappaminen ja kuolema ovat lakkaamatta läsnä.

Tiettävästi ensimmäinen teurastamotyöntekijöiden hyvinvointia käsittelevä katsausartikkeli julkaistiin vuonna 2023. Artikkeli lähestyi aihetta työn psykologisten vaikutusten näkökulmasta. Sen kirjoittajat Slade ja Alleyne kokosivat yhteen empiirisiä tutkimuksia, joissa tarkasteltiin teurastamotyöntekijöiden itseraportoitua mielenterveyden tilaa sekä niitä selviytymiskeinoja, joilla työstä aiheutuvia tunteita käsiteltiin. 

Katsauksen tutkimukset piirtävät yhdenmukaisen kuvan teurastamotyön psyykkisistä vaikutuksista: teurastamossa työskentelyllä on yhteys merkittäviin psyykkisiin haittoihin ja ongelmallisiin tunteiden käsittelytapoihin.

Teurastamotyöntekijöillä on kohonnut riski erilaisiin psyykkisiin ongelmiin.

Teurastamotyöntekijöillä onkin kohonnut riski erilaisiin psyykkisiin ongelmiin. Yleisesti teurastamoissa työskentely on yhteydessä heikompaan psyykkiseen hyvinvointiin verrattuna kontrolliryhmiin. Esimerkiksi Emhanin ja muiden (2012) tutkimuksessa todettiin, että teurastamoissa työskentelevillä henkilöillä on merkittävästi enemmän psykologisia häiriöitä kuin toimistotyöntekijöillä.

Masennus on yleistä teurastamotyöntekijöiden keskuudessa. Lander ja muut (2016) totesivat tutkimuksessaan, että eläinten ruumiinosia käsittelevistä henkilöistä 13,8 prosenttia kärsi kliinisestä masennuksesta. Luku on yli nelinkertainen verrattuna tuon aikaiseen masennuksen esiintyvyyteen väestössä keskimäärin.

Lipscombin ja muiden (2007) tutkimuksessa lukumäärät olivat sitäkin suurempia vakavan masennuksen kohdalla: teurastamotyöntekijöiden vakavien masennusoireiden esiintyvyys oli 5,5-kertainen verrattuna muilla aloilla työskenteleviin. 

Myös ahdistus korostuu teurastamotyöntekijöiden keskuudessa. Ahdistuksen esiintyvyys on yleisempää teurastamotyöntekijöillä kuin toimistotyöntekijöillä (Emhan ym., 2012). Se on myös yleisempää verrattuna ahdistuksen esiintyvyyteen väestötasolla (Leibler ym., 2017).

Stressaavat työympäristöt ylipäätään ovat yhteydessä psyykkisiin ongelmiin, mutta teurastamo ympäristönä korostuu tässä yhteydessä erityisen paljon. Teurastamoissa työskentelevillä on ahdistuksen ja masennuksen esiintyvyyden sekä yleisemmin psyykkisen haavoittuvuuden todettu nimittäin olevan korkeampia verrattuna esimerkiksi stressaavissa olosuhteissa työskenteleviin yliopiston työntekijöihin (Hutz ym., 2013).

Psyykkisten ongelmien esiintyvyys näyttäisi vaihtelevan sen mukaan, kuinka läheisesti eläinten kuoleman ja ruumiinosien kanssa ollaan tekemisissä.

Psyykkisten ongelmien esiintyvyys näyttäisi vaihtelevan sen mukaan, kuinka läheisesti eläinten kuoleman ja ruumiinosien kanssa ollaan tekemisissä. Toisin sanoen työn sisältö ja rooli työpaikalla vaikuttavat mielenterveyden tilaan. Hutzin ja muiden (2013) tutkimuksessa niillä työntekijöillä, jotka tappoivat eläimiä ja käsittelivät eläinten ruumiinosia, oli ahdistuksen ja masennuksen esiintyvyys korkeampi kuin muilla teurastamon työntekijöillä. 

Eläinten tappaminen, eläimiin kohdistuva toisteinen väkivalta ja eläinten ruumiinosien käsittely aiheuttavat siis merkittävää psyykkistä kuormitusta, joka erottuu tutkimuksissa omana ilmiönään.

Tästä kertoo myös Emhanin ja muiden (2012) tutkimus, jossa ahdistuksen todettiin olevan yleisempää teurastamotyöntekijöillä kuin kauppojen lihanjalostuksen tai -pakkaamisen kontekstissa työskentelevillä. Vaikka sekä teurastamoissa että lihanjalostuksessa käsitellään eläinten ruumiita, pidemmällä tuotantoketjussa eläin on etääntynyt ja jäljellä on vain tuote: eläin on muuttunut lihaksi (esim. DeMello, 2021). Kun väkivalta kohdistuu itse eläimeen, on seurauksena suurempaa psyykkistä haittaa kuin mitä eläintuotteiden käsittely aiheuttaa.

Teurastamotyöskentelyn psyykkiset haitat suuntautuvatkin usein sisäänpäin esimerkiksi masennuksen ja ahdistuksen muodossa. Lisäksi eläinten tappamisen parissa työsteleminen on yhteydessä antisosiaaliseen käyttäytymiseen ja rikollisuuteen – psyykkiset haitat kohdistuvat siis myös ympäröiviin ihmisiin.

Väkivalta eläimiä kohtaan johtaa väkivaltaan ihmisiä kohtaan

Masennus ja ahdistus eivät ole ainoita psyykkisiä ongelmia, joihin teurastamossa työskentely on yhteydessä. Teurastamotyöntekijöiden keskuudessa esiintyy enemmän muun muassa psykoottisuutta, vihamielisyyttä ja psyykkisistä tekijöistä johtuvia fyysisiä oireita verrattuna toimistotyöntekijöihin ja kauppojen lihanjalostuksen tai -pakkaamisen parissa työskenteleviin (Emhan ym., 2012).

Lisäksi näyttää siltä, että teurastamotyöhön olemuksellisesti kuuluva väkivalta leviää teurastamon seinien ulkopuolelle.

Teurastamotyöntekijöillä on taipumus fyysiseen aggressioon ja vihamielisyyteen.

Tutkimuksissa on todettu, että teurastamotyöntekijöillä on taipumus fyysiseen aggressioon ja vihamielisyyteen. Richardsin ja muiden (2013) tutkimuksessa aggression huomattiin olevan heidän keskuudessaan yleisempää verrattuna tuotantoeläinten kasvattajiin tai yleiseen alueellisen aggression tasoon.

Myös tässä yhteydessä merkitystä on sillä, kuinka läheisesti kuoleman kanssa ollaan tekemisissä: aggressiivisuuden taso oli korkein niillä henkilöillä, jotka työskentelivät eläinten tappamisen ja ruumiiden käsittelyn parissa. 

Teurastamotyöntekijöiden taipumus aggressiivisuuteen on linjassa sen kanssa, että teurastamotyöllä on todettu olevan yhteys rikollisuuteen. Niillä alueilla, joilla on teurastamoja, on enemmän rikollisuutta, kuten väkivaltarikoksia ja raiskauksia (Fitzgerald ym., 2009; Jacques, 2015). Tutkimuksen mukaan nimenomaan teurastamotyöskentely on yhteydessä lisääntyneisiin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin (mukaan lukien raiskauksiin) (Fitzgerald ym. 2009).

Väkivalta eläimiä kohtaan on yhteydessä ihmisiin kohdistuvaan väkivaltaan. 

Siksi teurastamotyöllä on vakavia seurauksia paitsi työntekijöiden psyykkisen hyvinvoinnin, myös ympäröivän yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta: väkivalta eläimiä kohtaan on yhteydessä ihmisiin kohdistuvaan väkivaltaan. 

Noin 10 prosenttia teurastamon työntekijöistä, jotka käsittelevät eläimiä ja eläinten ruumiita, raportoi yrittäneensä itsemurhaa.

Taipumus aggressioon voi suuntautua myös sisäänpäin. Hutzin ja muiden (2013) tutkimuksessa 11 prosenttia teurastamotyöntekijöistä raportoi saavansa joskus raivokohtauksia, joiden aikana he satuttavat itseään.

Lisäksi itsemurhan riski on teurastamotyöntekijöiden keskuudessa korkea: noin 10 prosenttia teurastamon tuotantolinjan työntekijöistä, jotka käsittelevät eläimiä ja eläinten ruumiita, raportoi yrittäneensä itsemurhaa. Itsemurhan yrittäminen oli heillä viisi kertaa yleisempää verrattuna teurastamon hallinnollisten tehtävien parissa työskenteleviin. (Hutz ym., 2013.)

Nämä luvut antavat karun viitteen siitä, miten pahoin ihminen voi voida tehdessään pahaa toiselle elolliselle.

Teurastamotyön traumaattinen luonne

Vakavienkin psyykkisten ongelmien ja häiriöiden esiintyvyyden korostuminen teurastamotyöntekijöiden keskuudessa kertoo työn traumaattisesta luonteesta. 

Traumalla tarkoitetaan järkyttävää tapahtumaa, joka ylittää psyykkisen sieto- ja käsittelykyvyn. Traumaattisen tapahtuman jälkeen voi kehittyä erilaisia oireita, kuten takaumia traumaattisesta tapahtumasta, tapahtuman välttelyä, kehon ylivireyttä, keskittymis- ja univaikeuksia sekä negatiivisia muutoksia ajattelussa ja mielialassa.

Pahimmillaan oireet voivat pitkittyä, jolloin puhutaan traumaperäisestä stressihäiriöstä (engl. posttraumatic stress disorder, PTSD). (Eerola, 2024; Mielenterveystalo.)

Kuoleman näkeminen tai sen aiheuttaminen on ihmiselle psykologisesti kuormittavaa ja potentiaalisesti traumatisoivaa.

Kuoleman näkeminen tai sen aiheuttaminen on ihmiselle psykologisesti kuormittavaa ja potentiaalisesti traumatisoivaa. Siksi ei ole yllättävää, että ihminen voi traumatisoitua työssä, jossa tapetaan, käsitellään ruumiita ja kohdataan kuolemaa loputtomana jatkumona. 

Victorin ja Barnardin (2016) tutkimuksessa teurastamotyöntekijät kertoivat ensimmäisestä tappamiskokemuksestaan ja sen psyykkisistä seurauksista. Oireet olivat vakavia. Heille ensimmäinen kerta tappolattialla, eli paikassa, jossa eläinten tappaminen konkreettisesti tapahtuu, oli elävästi mieleen tallentunut trauma. 

He kuvasivat tunteneensa tuskaa, pelkoa, surua ja häpeää.

Työntekijät kokivat tappolattialla akuutin shokkitilan, joka aiheutti fyysistä vapinaa ja emotionaalista järkytystä. He kuvasivat tunteneensa tuskaa, pelkoa, surua ja häpeää.

Tunteet vaivasivat myös öisin toistuvien pelon- ja ahdistuksensekaisten painajaisunien muodossa. Unissa nähdyt epäonnistuneet tappamisyritykset ja eläinten tuskaisuus heijastelivat työntekijöiden kokemaa syyllisyyttä. Erään työntekijän unessa eläin kysyy: ”miksi tapat minut?”

Erään työntekijän unessa eläin kysyy: ”miksi tapat minut?”

Työskentely eläinten tappamisen ja ruumiiden käsittelyn parissa voi siis olla traumatisoiva kokemus, jolla on kauaskantoiset seuraukset.

Traumatisoituminen tässä kontekstissa on kuitenkin lähtökohdiltaan erilaista kuin mihin valtaosa traumoja käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta keskittyy; on eri asia traumatisoitua työssä, jonka pääpaino on eläinten liukuhihnamaisessa tappamisessa ja ruumiiden käsittelyssä, kuin traumatisoitua auto-onnettomuudessa. 

Traumaperäistä stressihäiriötä käsittelevässä kirjallisuudessa traumaa tarkastellaan pääosin asiana, jonka uhriksi ihminen joutuu passiivisesti ja tahtomattaan: onnettomuus, läheisen kuolema tai rikoksen uhriksi joutuminen eivät ole yksilön valintoja tai ylipäätään kontrolloitavissa olevia tapahtumia.

Tarkastelua on kuitenkin kohdennettu myös tilanteisiin, joissa yksilö pystyy itse vaikuttamaan potentiaalisesti trauman aiheuttavaan tilanteeseen. Silloin trauman taustalla on nimenomaan aktiivinen osallistuminen traumaattiseen tapahtumaan.

Silloin trauman taustalla on nimenomaan aktiivinen osallistuminen traumaattiseen tapahtumaan.

MacNair (2002a) käsittelee teoksessaan oman toiminnan aiheuttamaa traumaattista stressiä (engl. perpetration-induced traumatic stress, PITS). Se on posttraumaattisen stressihäiriön muoto, jossa trauman kokija on itse osallistunut traumatisoivaan tekoon.

Taustalla on havainto siitä, että ihmisiä tappaneet sotaveteraanit kärsivät todennäköisemmin traumaperäisestä stressihäiriöstä kuin ne sotaveteraanit, jotka eivät osallistuneet tappamiseen ja vain todistivat sitä (MacNair, 2002b). Sittemmin käsitettä on käytetty sotilaiden lisäksi esimerkiksi eläinlääkärien traumatisoitumisen yhteydessä (Whiting & Marion, 2011).

Teurastamotyöntekijät eivät ole passiivisia traumatisoitumisen uhreja; heidän työnsä on aktiivinen valinta ja eläinten tappaminen ja ruumiiden käsittely tietoista toimintaa, jonka seurauksena voi olla traumatisoituminen.

Koska kyseessä ei ole kertaluontoinen järkyttävä tapahtuma vaan elämän osa-alue, joka on arjessa jatkuvasti läsnä, tuottaa se haasteita psyykkisten ongelmien ja traumojen hoitoon (MacNair, 2023). Traumojen hoidossa tyypillisesti oletetaan, että traumaattinen tapahtuma on ohi ja sijoittuu menneeseen, mutta teurastamotyön kohdalla traumatisoivat tapahtumat ovat paitsi osa työhistoriaa, myös toisteinen osa nykyhetkeä.

Lisäksi Macnair (2002a) huomauttaa, että aktiivinen osallistuminen trauman kehittymiseen voi jopa voimistaa traumaa. Siksi myös teurastamotyöntekijöiden trauma voi työn jatkuessa voimistua entisestään.

Tunteiden tukahduttaminen teurastamotyön mahdollistajana

Miten teurastamotyöntekijät sitten käsittelevät todistamaansa ja toteuttamaansa jatkuvaa kuolemaa, elämän loppumista? Millä tavoilla he kohtaavat sen emotionaalisen kuorman, joka työhön olennaisesti kytkeytyy? Tutkimukset osoittavat, etteivät tunteiden käsittelyn tavat aina ole rakentavia. 

McLoughlinin (2018) etnografisesta tutkimuksesta selviää, että työntekijät vähättelivät, kielsivät ja tukahduttivat tunteitaan selviytyäkseen tappamisen taakasta. Taustalla vaikuttivat hegemoniset maskuliinisuuden ihanteet: fyysistä vahvuutta, tunneilmaisun niukkuutta ja ammatillista taidokkuutta pidettiin ihanteellisen teurastamotyöntekijän ominaisuuksina. Tämä poissulki tunteiden käsittelyn mahdollisuuden.

Tunteiden tukahduttaminen ei rajoittunut vain työntekijään itseensä vaan myös eläinten tunnekokemukset kiellettiin.

Tunteiden tukahduttaminen ei rajoittunut vain työntekijään itseensä vaan myös eläinten tunnekokemukset kiellettiin: eläimiä pidettiin pelkästään hyödykkeinä ja tuotannon yksikköinä. Tällöin moraalinen vastuu kohdistuu hyödykkeiden tai tuotteiden laatustandardeihin sen sijaan, että vastuu kohdistuisi eläviin olentoihin. Näin työntekijät normalisoivat väkivaltaa ja etäännyttivät itsensä eläinten kuolemasta.

Ajoittain eläimet kuitenkin tunnistettiin yksilöllisinä ja persoonallisina olentoina, mikä johti tunnepurkauksiin. Toisin sanoen, eläinten kohtaaminen tuntevina yksilöinä aiheutti teurastamotyöntekijöissä vaikeita tunteita.

Teurastamotyöntekijöiden keskuudessa esiintyy tunteiden tukahduttamisen ja kuoleman etäännyttämisen lisäksi turvautumista päihteisiin ja väkivaltaan.

Teurastamotyöntekijöiden keskuudessa esiintyy tunteiden tukahduttamisen ja kuoleman etäännyttämisen lisäksi turvautumista päihteisiin ja väkivaltaan. Victorin ja Barnardin (2016) tutkimuksessa teurastamotyöntekijät raportoivat käyttävänsä alkoholia ja huumeita työstä aiheutuvien vaikeiden tunteiden itsehoitona.

Myös lisääntynyt aggressiivisuus ja jopa perheväkivalta olivat teurastamotyöstä aiheutuvan stressin ja väsymyksen seurauksia. 

Emotionaalisesti ja moraalisesti likainen teurastamotyö

Yllä kuvatun tutkimuksen perusteella on selvää, että eläinteollisuus on kärsimyksen lähde myös ihmisille.

Teurastamotyöstä puhutaankin niin sanottuna ”likaisena työnä”: siinä ollaan läheisesti tekemisissä kuoleman ja ruumiiden kanssa, ja työ on moraalisesti kestämätöntä (Baran ym., 2016). Työn likaisuus ilmenee myös emotionaalisella tasolla. Vaikuttaa siltä, että mitä lähempänä eläinten kuolemaa ja ruumiita yksilö työskentelee, sitä vakavampia ovat työn psyykkiset seuraukset.

Teurastamotyöstä puhutaankin niin sanottuna ”likaisena työnä”.

Suomessa teurastuksen ja lihatuotteiden valmistuksen parissa työskentelee noin 9000 ihmistä (Hyrylä, 2022). Työn aiheuttama alttius erilaisille psyykkisille ongelmille koskettaa Suomessa siis lähemmäs kymmentätuhatta ihmistä.

Kun otetaan huomioon mielenterveysongelmien kerrannaisvaikutus, määrä moninkertaistuu: pahoinvointi leviää ja kokijan lisäksi ongelmista kärsii myös hänen lähipiirinsä. Pahoinvointi voi ilmetä ympäröivässä yhteisössä myös väkivaltaisena käyttäytymisenä ja rikollisuutena.

Teollinen eläintuotanto on turhan kärsimyksen ja kuoleman lähde. Silti lihan syöminen yhteiskunnallisena normina luo jatkuvan kysynnän teurastamotyölle, mikä puolestaan ylläpitää eläinten tappamisesta sekä ihmisille että muille eläimille aiheutuvaa vahinkoa.

Tekstin alussa siteeratun Työmarkkinatorin teurastamotyön ammattiesittelyssä työn psyykkisistä vaatimuksista ei ole mainintaa – ei, vaikka toisen elollisen yksilön vahingoittaminen on ihmiselle enemmän tai vähemmän psyykeä vaurioittava kokemus. Hutzin ja muiden (2013) tutkimukseen osallistunut teurastamotyöntekijä kiteyttää, mitä teollisen tappamisen volyymi voi ihmiselle aiheuttaa:

”Ajan myötä siihen tottuu. Et tunne enää mitään. Jos tappaa tuhat kertaa, kerta toisensa jälkeen, ei lopulta tunne enää mitään. Se tappaa ihmisen sisältäpäin – kuin teurastamo, se tappaa sinut.”