EOA raportoi – syyt suden metsästykseen

Tutkiva journalismi | 16.3.2025

Hyväveliverkostoja, pelkoa, saaliskateutta ja sankaruutta – Näistä syistä sutta halutaan metsästää

Suomessa on tapettu laittomasti jopa tuhansia suurpetoja, arvioi väitöskirjatutkija Venla Mathlein.

TIETOA SALAMETSÄSTYKSESTÄ

➜ Useiden tutkimusten mukaan suden laillinen metsästys ei vähennä suden salametsästystä.

➜ EU-tuomioistuin on todennut, että salametsästys tai sen valvonnan vaikeudet eivät vapauta jäsenvaltioita velvollisuudestaan suojella EU:n luontodirektiivin liitteessä IV mainittuja eläimiä, kuten susia, karhuja ja ilveksiä.

➜ Salametsästyksen uhka ei oikeuta poikkeamaan suden suojelusta myöskään, mikäli suden status luontodirektiivissä muuttuu. 

➜ Tutkimuksista myös selviää, että salametsästys liittyy usein kaupunkilaisten ja maaseudun välisiin jännitteisiin sekä epäluuloon päättäjiä kohtaan.

Lähes kolmekymmentä vuotta rajavartijana työskennellyt Risto Kiiskinen havahtui viranomaisten toimintaan vuonna 2006, kun Nurmeksen riistahoidon yhdistys ilmoitti, että Nurmeksessa on kolmesataa sutta. 

– Riistapiiri ei kumonnut sitä. Se oli minulle herätys. Viranomaistaho heittää, että kunnassa on enemmän susia, kuin koko Suomessa yhteensä. Eikä niitä juttuja sitten korjata, Kiiskinen muistelee. 

Kiiskinen asuu Lieksassa, jossa järjestettiin vielä muutama vuosi sitten yhdistysperäistä suurriistavirka-apua. Kiiskinen on statukseltaan metsästäjä ja suurriista-avun antamisen lisäksi hän kerää tällä hetkellä susien DNA-näytteitä Luonnonvarakeskus Lukelle. 

Susireviirillä Kiiskinen on liikkunut suksien kanssa jo vuosikymmeniä. 

– Ihmettelin jo silloin rajavartijana, että miksi en näe niitä kauheita susimääriä, kun asenne täällä oli, että pitää tappaa kaikki. Muutamia kertoja olen suden vaan nähnyt ja susi on aina väistänyt, Kiiskinen sanoo. 

Pitkän linjan kokemus suurriistavirka-avussa on paljastanut Kiiskiselle toiminnan epäkohtia. Hänen mukaansa esimerkiksi susien karkottamista pihapiiristä ei ole aina tehty asianmukaisesti. 

– Kyse on hyväveliverkostoista. Poliisi on siis luottanut metsästäjien ilmoitukseen, että karkotus on tehty, mutta mitään dokumenttia ei ole jäänyt. Ennen ei oltu edes määritelty, mikä on hyvä suden karkotus. Sitten on tullut tappolupa, kun ”karkotus ei ole toiminut”. Ja toisella osapuolella on koko ajan ollut intressi tappaa, ei karkottaa, Kiiskinen paljastaa. 

ainakin 10 % kansanedustajista harrastaa metsästystä

Suomessa on tapettu jopa tuhansia suurpetoja EU:n luontodirektiivin vastaisesti, Suomen eläinoikeusjuristit ry:n juristi ja väitöskirjatutkija Venla Mathlein päättelee. Metsästyslupien lainvastaisuus on todettu jälkikäteen sekä Suomen että EU:n tuomioistuinratkaisuissa.  

Mathleinin mielestä on erikoista, että metsästyskulttuuri vaikuttaa Suomen poliittiseen päätöksentekoon EU-sääntelyn ohitse. 

– Oikeusvaltiossa kaiken toiminnan pitäisi perustua lakiin, eikä tiettyjen intressiryhmien etujen ajamiseen lain yli, hän huomauttaa. 

Ongelmakohdaksi Mathlein nostaa sen, että maa- ja metsätalousministeriössä metsästäjien intressit ovat hyvin edustettuina. 

Metsästäjäliiton sivuilla kerrotaan, että nykyisistä kansanedustajista ainakin kymmenen prosenttia harrastaa metsästystä. Liiton mukaan kansanedustajista metsästystä harrastavia on huomattavasti enemmän, kuin kansalaisten joukossa keskimäärin. Joka vuosi Suomessa metsästyskortin lunastaa noin 300 000 ihmistä mikä tarkoittaa noin viittä prosenttia väestöstä. Esimerkiksi vuonna 2022 aktiivisia metsästäjiä metsästyskortin hallitsijoista oli kuusikymmentäviisi prosenttia. 

Mathlein katsoo, että maa- ja metsätalousministeriö on järjestelmällisesti laatinut EU:n luontodirektiivin vastaisia metsästysasetuksia. Asetukset toimeenpanee Suomen riistakeskus. Pääsääntönä tulisi kuitenkin olla luontodirektiivin artikla kaksitoista, jonka mukaan EU:n jäsenvaltioiden on kiellettävä kaikki tiukan suojelun piirissä olevien lajien, kuten karhun, suden ja ilveksen tahallinen häiritseminen ja tappaminen. Artiklassa kuusitoista säädetään puolestaan kolmesta poikkeuskriteeristä, joiden täyttyessä suurpetojen suojelusta voidaan poiketa.

– Ensimmäinen ehto on, että metsästys ei haittaa kyseisen lajin suotuisaa suojelutasoa. Toinen ehto on, että tilanteeseen ei löydy mitään muuta tyydyttävää ratkaisua. Jos susi esimerkiksi syö tilallisen lampaita, pitää ensin kokeilla muita keinoja, kuten petoaitojen rakentamista. Kolmas ehto on, että tappamisella pitää olla laissa hyväksyttävä syy, kuten erittäin merkittävät taloudelliset vahingot tai yleinen turvallisuus. Kannanhoidollisesti ei voida mennä tappamaan, Mathlein painottaa. 

Hän ei osaa vielä sanoa, mitä suden suojelutason lasku Bernin sopimuksessa tarkoittaa käytännössä Suomen susille. 

Kannanhoidollinen metsästys herättää kiivasta keskustelua erityisesti luonnonsuojelijoiden ja metsästäjien välillä. Maa- ja metsätalousministeriön uusimmassa metsästystä koskevassa asetusluonnoksessa määritellään kannanhoidollinen metsästys näin: ”[k]annanhoidollisella metsästyksellä tarkoitetaan suurpetokannan kokoon, kannan kasvuun ja alueellisiin tiheyksiin vaikuttamista suunnitelmallisella kannanvaihteluihin reagoivalla metsästyksellä”. 

Mathlein kertoo, että Suomen laki ei tunne koko käsitettä.         

– Julkisessa keskustelussa kannanhoidollisella metsästyksellä viitataan laajamittaiseen tappamiseen. Tappaminen verhotaan sanan ”hoito” alle, vaikka kyse on tuntevien olentojen tappamisesta, Mathlein sanoo. 

Kannanhoidollisella metsästyksellä on tavoiteltu aikaisempina vuosina muun muassa suden ihmisarkuuden lisäämistä ja suden arvon kasvattamista riistaeläimenä. Metsästyksellä on nimellisesti pyritty myös ehkäisemään salametsästystä, vaikka Mathleinin mukaan tälle ei löydy riittävästi tutkimustuloksia. 

– Päinvastoin, jotkin tutkimukset osoittavat, että metsästyksen salliminen voi normalisoida eläinten tappamista ja johtaa suurempaan hyväksyntään myös laittomille käytännöille. Lisäksi laillinen metsästys voi käytännössä helpottaa salametsästystä. Niin näyttää tapahtuneen historiallisen Savukukko-metsästysrikoskokonaisuuden tapauksessa, joka on parhaillaan tuomioistuinkäsittelyssä, Mathlein viittaa. 

Maa- ja metsätalousministeriön kannanhoidollisten metsästysasetusten perustelut vaihtelevat vuosittain.

ihminen haluaa vaikuttaa elinympäristöönsä

Kirjailija ja metsästäjä Aleksi Lumme korostaa, että ihmisellä on tarve kyetä vaikuttamaan omaan elinympäristöönsä. Hän kannattaa julkisessa keskustelussa kannanhoidollista metsästystä. 

– Monet ihmiset kokevat, että tässä on ongelma, mutta tunne yritetään torjua sanomalla ongelman esille tuojaa ”sairaaksi susivihaajaksi”. Vaikka tämä ei ole yksin susia koskeva ilmiö. Ihmisellä on halu suojella kotiaan, itseään, elinpiiriään ja kotieläimiään, Lumme pohtii. 

Toisaalta Lumme sanoo huomanneensa, että ihmisillä on epärealistisia oletuksia sen suhteen, kuinka hyvin susien metsästyksellä voidaan vaikuttaa kotieläinvahinkoihin. 

Lumme nostaa yhdeksi keskeiseksi ajatuksekseen psykologisen omistajuuden käsitteen. Hän ajattelee, että suden laillinen metsästys edesauttaisi suden suojelua, sillä silloin sudesta tulisi ”tuhoja aiheuttavan haittaeläimen” sijaan ”meidän arvokas eläimemme”. Lumme painottaa myös, että susien aiheuttamat uhat pitää tunnistaa realistisesti. 

– Metsästys yksin ei lopeta karjavahinko-ongelmia. Siihen tarvitaan myös passiivisia keinoja, joiden vaikutusta tappavien menetelmien käyttö voi vahvistaa. Aktiivisella jahtaamisella ja myös tappavien keinojen käyttämisellä todennäköisesti saadaan lisättyä suden ihmisarkuutta. Mutta kotieläinvahinkoja, ihmisarkuutta ja susien sosiaalista hyväksyntää kuuluu tarkastella erillään, Lumme huomauttaa. 

– Jos ihmisasumuksen lähellä on susipopulaatio, siihen pitää pystyä vaikuttamaan. Riski pitää suhteuttaa siihen, kuinka suuresta vaarasta on kysymys. Ihmisten suojelu pitää turvata ja tietää, millaisten tilanteiden kanssa pystytään elämään. Pelon lietsonnan pitää loppua, kun susi ei aiheuta uhkaa. Siten pystytään elämään tämän asian kanssa, Lumme sanoo. 

Toisaalta useat tutkimukset osoittavat, että metsästyksen salliminen voi lisätä salametsästystä ja siten heikentää susien arvoa ihmisten silmissä. Susien näkökulmasta ajatus psykologisesta omistajuudesta voi olla myös haitallinen, sillä sudet ovat ihmisestä riippumattomia ja itsenäisiä eläimiä.  Susia myös metsästetään laajasti alueilla, jotka ovat kaukana asutuksesta. Esimerkiksi poronhoitoalueelta, joka kattaa 36% Suomen pinta-alasta, käytännössä kaikki sudet tapetaan.

Metsästyksen todelliset motiiviT ja vaihtoehdot tappamiselle

Tilastollisesti sudet ovat tappaneet Suomessa ihmisiä viimeksi 1800-luvulla. Kiiskinen ei uskokaan, että susien metsästyksen ainoa motiivi olisi pelko tai ihmisten suojeleminen. Hän sanoo, että susien metsästykseen liittyy sankariajattelua. 

– Väittämät, että susille pitää opettaa käyttäytymistapaa ampumalla, ei käy millään järkeen. Yksikään susi ei ole jäänyt odottamaan minua. Poliisin pyynnöstä jouduin yhden vammautuneen suden tappamaan ja jäljitin sen suksilla kahden päivän aikana. Kun tavoitin suden ja ammuin, en kokenut minkäänlaista sankaruutta. Metsästäjille se laputtaminen oli kuitenkin sankariteko, että hei ei kukaan muu ota suksilla kiinni. He kirjoittelivat siitä mediassakin. 

Kiiskinen kertoo, että suden tappamisen jälkeen häneen kohdistuva häirintä lakkasi hetkeksi. Susien puolustamisen takia hän kokee viikoittain uhkaa. 

– Erämaja on poltettu, kaivo majan pihalta särjetty kaksi kertaa, on tultu heittelemään tavaroita. Ajoneuvoissa voi olla uhkauksia ja lautakauppoja on peruttu. Mihinkään yhdistyksiin minua ei haluta. Kyläyhteisöllisyys on ollut minulle rakas paikka ja sitä ei enää ole. Posti sentään on tuonut kirjeet ilman mitään temppuiluja, Kiiskinen naurahtaa. 

Lumme osaa kertoa, että susivihaan voi ajaa myös saaliskateus.

– Kyllä se on vaikuttava tekijä, ei sitä voi lähteä kieltämään. Kateus on niukkuuden ilmiö, joka ilmenee, jos saaliseläimiä eli peuroja on liian vähän. Muutenkaan eläinkannoista ei voi puhua erillisinä toisistaan, vaan tarkastelun tulee olla monilajista. Vahva susikanta vaatii vahvan sorkkaeläinkannan. Tällöin peliin puolestaan tulevat jälleen sosiaaliset tekijät, koska vahvoista riistaeläinkannoista on myös haittoja. Yhtälölle ei ole ilmiselvää ratkaisua.

Hän peräänkuuluttaa MTK:n eli Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliiton vastuuta. 

– Esimerkiksi MTK puhuu voimakkaasti sorkkaeläinkantojen minimissä pitämisen puolesta maanomistajien etuja valvoen. Suomessa saatetaan joutua kuitenkin vaaralliseen kierteeseen, jossa meillä on kontrolloimaton petokanta ja tiukasti säädelty minimissä pidetty sorkkaeläinkanta. Tällä hetkellä Suomessa on huomattavasti vähemmän sorkkaeläimiä kuin Ruotsissa ja nykyisten kantojen ajatellaan olevan liian suuria. Kaikki tämä on vaarassa vahvistaa vahinkoeläinajattelua, josta kärsivät ennen kaikkea eläimet, Lumme painottaa. 

Miten susien ja ihmisten yhteiselo sitten olisi mahdollista? 

Mathlein huomauttaa, että metsästyksen tarpeellisuutta tulisi pohtia kriittisesti. 

– Voisiko metsästyksen tarjoamia iloja – kuten yhteenkuuluvuuden tunnetta, jännitystä ja sosiaalisia kokemuksia – löytää myös tavoista, jotka eivät olisi yhtä haitallisia luonnolle ja eläimille? Esimerkiksi luontoharrastukset, eläinten tarkkailu tai luonnonvaraisten lajien suojeluun liittyvä toiminta voisivat tarjota samankaltaista yhteisöllisyyttä ja merkityksellisyyttä. Ja mitä tulee suurpetojen aiheuttamiin talousvahinkoihin, niin mielestäni esimerkiksi viljelmiä ja kotieläimiä pitäisi suojella entistä paremmin. Kaivataan tieteeseen pohjautuvaa keskustelua ja valistusta siitä, kuinka vaarallisia suurpedot oikeasti ovat. 

Mathlein kiinnittäisi huomiota siihen, että tällä hetkellä ihmiset rikkovat eläinten elinympäristöjä muun muassa tiestöllä. Suurpetojen metsästystä on perusteltu myös sillä, että ilman metsästystä sudet syövät koirat, joita käytetään hirvien metsästyksessä. 

– Onko hirvien metsästys todella välttämätöntä, vai voisimmeko löytää vaihtoehtoisia tapoja säädellä kantaa ja vähentää hirvikolareita? Esimerkiksi vihersillat voisivat ohjata eläimiä turvallisemmille reiteille, ja teiden varrelle kehitettävät varoitusjärjestelmät voisivat parantaa liikenneturvallisuutta. Lisäksi suurpetojen suojelun tehostaminen voisi edistää luonnollista säätelyä, sillä sudet ja karhut ovat hirvien luontaisia saalistajia. Suojelualueiden lisääminen puolestaan tarjoaisi hirville turvallisempia elinympäristöjä, mikä voisi vähentää eläinten liikkumista viljelyalueille ja teiden läheisyydessä.

Luonto on pärjännyt vuosisatoja ja tuhansia ilman ihmistä. Minusta se on outoa, että ihmisen täytyy olla hoitamassa joka toista lajia ja populaatiota tappamalla, hän tiivistää. 

***

Maria Miettinen, toimittaja

Julkaistu: 16.3.2025

Lähteet

Chapron Guillaume, Treves Adrian. 2016. Blood does not buy goodwill: allowing culling increases poaching of a large carnivore. Proc. R. Soc. B. 28320152939. https://royalsocietypublishing.org/doi/10.1098/rspb.2015.2939 

Haataja, Antti. 2023. Tappajat – Suurpetojen kilpajuoksu ravintoketjun huipulle. Helsinki: Tammi. 

Kutal Miroslav, Duľa Martin, Royer Selivanova Alisa, Vicente López-Bao José. 2023. Testing a conservation compromise: No evidence that public wolf hunting in Slovakia reduced livestock losses. Conservation Letters 17: e12994. https://conbio.onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/conl.12994 

Louchouarn Naomi X., Santiago-Ávila Francisco J., Parsons David R., Treves Adrian. 2021. Evaluating how lethal management affects poaching of Mexican wolves. R. Soc. Open Sci. 8200330. http://doi.org/10.1098/rsos.200330

Mayer Martin, Olsen Kent, Schulz Björn, Matzen Jens, Nowak Carsten, Thomasen Fracis Philip, Hansen Møller Michael, Vedel-Smith Christina, Sunde Peter. 2022. Occurrence and Livestock Depredation Patterns by Wolves in Highly Cultivated Landscapes. Frontiers in Ecology and Evolution 10. https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fevo.2022.783027/full 

Metsästäjäliitto.fi. 2023. Uudessa eduskunnassa on paljon metsästäviä edustajia. https://metsastajaliitto.fi/uutiset/uudessa-eduskunnassa-paljon-metsastavia-edustajia 

Olson Erik R., Stenglein Jennifer L., Shelley Victoria, Rissman Adena R., Browne-Nuñez Christine, Voyles Zachary, Wydeven Adrian P., Van Deelen Timothy. 2014. Pendulum Swings in Wolf management Led to Conflict, Illegal Kills, and a Legislated Wolf Hunt. Conservation Letters 8: 351-360. https://conbio.onlinelibrary.wiley.com/doi/full/10.1111/conl.12141 

Pohja-Mykrä Mari. 2014. Vahinkoeläinsodista psykologiseen omistajuuteen. Petokonfliktien historiallinen tausta ja nykypäivän hallinta. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-8515-4 

Santiago-Ávila, F.J., Chappell, R.J. & Treves, A. 2020. Liberalizing the killing of endangered wolves was associated with more disappearances of collared individuals in Wisconsin, USA. Sci Rep 10: 13881. https://doi.org/10.1038/s41598-020-70837-x

Skogen, K. and Krange, O. 2020. The Political Dimensions of Illegal Wolf Hunting: Anti-Elitism, Lack of Trust in Institutions and Acceptance of Illegal Wolf Killing among Norwegian Hunters. Sociologia Ruralis 60: 551-573. https://doi.org/10.1111/soru.12309

Lue seuraavaksi:

kannanotto

Suurpetoja ei tule jättää populistisen politiikan armoille