EOA Raportoi – hevosala jumittaa menneessä

Tutkiva journalismi | 2.2.2026

Ratsastusalan ongelmista puhuminen voi johtaa uhkailuun ja aiheettomiin eläinsuojeluilmoituksiin

Finnbyn tallilla ei käytetä kuolaimia ja hevoset nähdään ystävinä.

Ratsastusharrastukseen liittyy useita eettisiä ongelmia. Vakiintuneilla harrastustavoilla on kuitenkin pitkät perinteet. Eläinoikeusakatemia Raportoi selvitti, miten ratsastuksen ongelmista puhutaan, ja millaisia muutoksia ala kaipaa.

Puhumattomuus hidastaa ratsastusalan kehitystä

Essi Jäntti kertoo, että ratsastusalan ongelmista puhutaan enemmän kuin aiemmin, mutta että se ei riitä. Ratsastuskulttuurin ja perinteisten toimintamallien kyseenalaistaminen johtaa alan sisällä helposti vastustukseen ja vaientamisyrityksiin.

– Ongelmista puhuminen herättää helposti varsinkin somessa kiusaamista ja häirintää. Voidaan nimitellä, uhkailla, haukkua tai mustamaalata. Voidaan yrittää aiheuttaa taloudellista vahinkoa ja tehdä aiheettomia viranomais- tai eläinsuojeluilmoituksia, Jäntti avaa.

Jäntti vastaa hyvinvointitila Finnbyn tallin toiminnasta ja asiakaspalvelusta. Hän on muun muassa sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja, ratsastuksen istuntaopettaja ja sosiaali- ja terveysalan palvelukehittäjä.

Ongelmista puhuminen herättää helposti varsinkin somessa kiusaamista ja häirintää. Voidaan nimitellä, uhkailla, haukkua tai mustamaalata. Voidaan yrittää aiheuttaa taloudellista vahinkoa ja tehdä aiheettomia viranomais- tai eläinsuojeluilmoituksia.

Finnbyn tilalla hevosen kokonaisvaltainen hyvinvointi on kaiken tekemisen lähtökohta.

– Kohtelemme hevosiamme ystävällisesti ja lempeästi, ilman kipua tai pelkoa tuottavia varusteita ja toimintatapoja. Emme käytä kuolaimia, raippoja tai kannuksia, vaan yhteistyön perustana toimii luottamus. Hevoset saavat elää kengittä ja ilman niille turhia varusteita, Jäntti kuvaa.

Jäntti on kohdannut vaientamisyrityksiä, sillä hän kertoo eettisistä hevostaidoista sosiaalisessa mediassa ja Finnby-tilan nettisivuilla.

– Minut on yritetty vaientaa monet kerrat, koska ihmisten tavoitteena on ollut, että olisin hiljaa, enkä puhuisi näistä asioista. Väitän mukamas muita ihmisiä eläinrääkkääjiksi, vaikka kerron vain, miten meillä tehdään hevosten kanssa, Jäntti ihmettelee.

Hän kertoo tehneensä uhkailusta rikosilmoituksen.

Osa tutkijoista kieltäytyi haastattelusta, sillä aihetta pidetään tulenarkana.

Vaikenemisen kulttuurista kertoo sekin, että osa Eläinoikeusakatemian toimituksen lähestymistä tutkijoista kieltäytyi haastattelusta, sillä aihetta pidetään tulenarkana. Jäntti toteaa, että häntäkin jännittää puhua aiheesta.

– Monet kokevat ongelmien esiintuomisen hyökkäävänä ja ehkä ne asiat osuvat jotenkin arkaan paikkaan, kun tulee isoja vastareaktioita. Oman toiminnan tarkastelu voi olla vaikeaa, eivätkä ihmiset tietenkään haluaisi nähdä, että omassa toiminnassa pitäisi tehdä muutoksia. On helpompi hyökätä ja hiljentää, kuin keskittyä oman toiminnan tarkasteluun, Jäntti pohtii.

On helpompi hyökätä ja hiljentää, kuin keskittyä oman toiminnan tarkasteluun.

rajua piiskaamista ratsastustunnilla

Kesällä 2025 Helsingin Sanomat uutisoi esteratsastustunnista, jonka aikana kokenut opettaja hyppyytti nuorta hevosta ja alaikäistä ratsastajaa niin kauan, että hevonen uupui. Ratsastaja käytti raippaa opettajan käskystä useamman kerran. Hän pyysi tunnin aikana taukoa hevosen hyvinvointiin vedoten, mutta Helsingin Sanomien mukaan opettaja kielsi tauon pitämisen. 

Toimittaja on nähnyt videot kyseiseltä ratsastustunnilta. Videoituja puomi, este- ja kavalettiylityksiä on 28 minuutin ajalta yli 200. Tämä on ollut hevoselle suuri rasitus.

Ratsastajan vanhempi on ollut yhteydessä Eläinoikeusakatemiaan.

– Opettaja käytti auktoriteettiaan väärin, hiljensi meidät ja ajatti hevosen ihan loppuun. Tunnin alussa sanoimme opettajalle, että hevosen kunto ei ole vielä kovin hyvä ja se tarvitsee riittävästi välikäyntejä. Puolessa välissä sanoimme, että hevonen ei jaksa ratsastustunnin tahtia. Opettaja käveli suoraan minua kohti, katsoi silmiin ja sanoi, että lihaksen pitää mennä rikki, jotta se kehittyy. Minulle tuli täysi lamaannus siitä. En ymmärrä, miksi piti toimia näin eläintä kohtaan, ratsastajan äiti sanoo. 

Opettaja käveli suoraan minua kohti, katsoi silmiin ja sanoi, että lihaksen pitää mennä rikki, jotta se kehittyy.

Hevosella todettiin mahahaava muutama kuukausi estetunnin jälkeen. Äiti teki rikosilmoituksen eläinlääkärin suosituksesta. Hänen mukaansa Suomen Ratsastajaliitto pitää tunnin tapahtumia normaalina opetuksena, eikä näe tarvetta jatkotoimille. 

Myöhemmin syksyllä Suomen ratsastajainliiton kurinpitolautakunta päättikin, ettei asiasta tule valmentajalle seuraamuksia.

– Ongelma on isompi, kuin tämä yksittäinen ratsastustunti. Jos ratsastusalan kentälle viestitään, että tästä ei tule seuraamuksia, näin saa toimia tulevaisuudessakin. Liiton kanta on, että ratsastaja on syyllinen, vaikka kyseessä on auktoriteettiasemassa oleva aikuinen ja oppilas, joka on pitkään käynyt tunneilla ja tottunut tekemään niin kuin opettaja käskee, äiti painottaa. 

Hevoshoitaja löi varsaa takajaloille, varsan kaulan päällä istuttiin ja korvaan kaadettiin vettä.

Aikaisemmin ratsastusalan ongelmista on kertonut myös Svenska Yle. Helmikuussa 2024 Svenska Yle haastatteli Ypäjän Hevosopiston entisiä ja nykyisiä opiskelijoita. Opiskelijat kertovat artikkelissa hevosiin kohdistuvasta raa’asta väkivallasta, jota he todistivat opiskellessaan Ypäjällä. Heidän mukaansa varsojen kouluttamisesta vastaava hevoshoitaja löi varsaa takajaloille, varsan kaulan päällä istuttiin ja korvaan kaadettiin vettä. Yle Areenasta löytyy dokumentti ”Ypäjän hevoshelvetti”, jossa artikkelin väitteitä puidaan tarkemmin.

Hevosopiston rehtori Päivi Niska kommentoi Ylelle, että opiskelijoiden kertomukset eivät kuulosta ollenkaan tutulta. Ypäjän Hevosopisto on Pohjoismaiden suurin hevosalan koulutusta järjestävä oppilaitos. Oppilaitoksella on alan sisällä hyvä maine. 

Vaikuttaakin siltä, että alan ongelmista vaikeneminen ja samalla hevosiin kohdistuva voimankäyttö ovat juurtuneet osaksi ratsastuskulttuuria.

Kysely paljastaa: valtaosa todistanut hevosiin kohdistuvaa väkivaltaa

Mikä sitten ruokkii vaikenemista? Yksi syy on kyvyttömyys nähdä ongelmia omissa teoissa.

– Halutaan olla hyviä ihmisiä ja tykätään hevosista, mutta ei haluta nähdä mitään vikaa omassa toiminnassa, kun kritiikki keskittyy itseen. Se saa tunteet pintaan. Kyseessä on monen ammatti, elinkeino tai tosi rakas harrastus. Kun ollaan monien samankaltaisten ihmisten seurassa, tuntuu pöyristyttävältä, että joku kyseenalaistaa sitä, hevostutkija ja eläinlääkäri Kati Tuomola toteaa.

Hevosiin kohdistuva väkivalta on kuitenkin tutkimuksen valossa valitettavan yleistä.

European Equine Welfare Association ry, EEWA, toteutti vuonna 2021 Hevosväkivallankumous-kampanjan. Kampanjan tarkoituksena oli selvittää, miten alalla toimivat ammattilaiset ja harrastajat näkevät tai kokevat hevosiin kohdistuvan voimankäytön tai suoran väkivallan. Kyselyn kautta selvitettiin muun muassa, miten väkivaltaan suhtaudutaan.

Kyselytutkimukseen vastanneista 85 % on nähnyt hevosiin kohdistuvaa väkivaltaa Suomessa ja 72 % kertoo, että heitä on kehotettu voimankäyttöön.

Kartoituksesta selviää, että 85 prosenttia kyselyyn vastanneista on nähnyt hevoseen kohdistuvaa väkivaltaa Suomessa vuotta 2021 edeltävien viiden vuoden aikana. 59 prosenttia sanoo käyttäneensä voimakeinoja hevosta kohtaan samalta aikaväliltä. 72 prosenttia paljasti, että heitä on kehotettu käyttämään voimakeinoja hevosia kohtaan.

EEWAN tietojen mukaan osa vastaajista puolsi voimakeinojen käyttöä. Perusteeksi annettiin mm. turvallisuuden lisääminen. Kyselytutkimukseen vastasi 1300 suomalaista.

EEWA oli kansalaisjärjestö, joka pyrki edistämään hevoseläinten hyvää kohtelua, lisäämään tietoisuutta hevosten hyvinvointiin liittyvistä haasteista ja luomaan keskustelua hevosen itseisarvosta.

Kuolainten käyttö on hevoseen kohdistuvaa pakottavaa kontrollia

Hevoseen kohdistuva voimankäyttö voi tarkoittaa suoran väkivallan lisäksi esimerkiksi riimunarulla huitomista, hevosen potkimista satulasta käsin tai ohjista vetämistä. Tutkimuksen valossa pelkästään kuolainten tai raipan käyttö itsessään aiheuttaa hevoselle kipua ja pelkoa.

Tutkimuksen valossa pelkästään kuolainten tai raipan käyttö itsessään aiheuttaa hevoselle kipua ja pelkoa.

Jäntti ei usko, että mikään edellä mainituista lisää ratsastajan tai hevosen turvallisuutta. Jos hevonen suorittaa ihmisen pyytämiä tehtäviä pakotettuna ja paineen alla, tilanteesta tulee turvaton sekä ihmiselle että hevoselle.

– Niillä on niin helppo pakottaa hevosta. Ihmisen kannalta se on varmaan oikotie onneen, että hevonen saadaan reagoimaan nopeasti. Pakottavia välineitä käytettäessä ihmisen oman osaamisen osuus on vähäisempi. On helpompi, että hevosta ei tarvitse kuunnella. Hevonen nähdään niissä tilanteissa enemmän välineenä, jolla tehdään tai jolle tehdään, eikä yksilönä, jonka kanssa tehdään yhdessä, Jäntti ajattelee.

Jäntti painottaa, että esimerkiksi kuolaimet, raippa ja kannukset ovat sodan aikaisia välineitä.

– Silloin hevoset on ollut pakko saada tekemään asioita nopeasti, kyselemättä ja väkivalloin. Mielestäni ne eivät kuulu enää tähän päivään. Raippa voidaan varmasti opettaa positiivisen vahvisteen kautta, mutta siellä on silti taustalla vallankäytön ajatus sekä se kipu ja pelko, mitä niistä välineistä tulee. Itse en koe turvalliseksi, jos hevonen tekee asioita vasten tahtoaan. Pitää olla yhteisymmärrys siitä, mitä tehdään.

Kuolainten käyttö ratsastuksessa ja raveissa on yleisesti hyväksyttyä ja sitä pidetään normaalina. Varusteilla pyritään ohjaamaan ja hallitsemaan hevosta. Useat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että hevoset kokevat ratsastuskäytössä kipua juuri varusteiden takia, vaikka hevosiin ei tarkoituksella kohdistettaisikaan voimankäyttöä tai väkivaltaa.

Esimerkiksi Mittarit hevosen hyvinvoinnin arviointiin – hanketta (2022-2024) varten kootussa tieteellisessä kirjallisuuskatsauksessa todetaan, että ”[u]seimmat hevoset ilmentävät epämukavuuskäyttäytymistä silloin, kun niille laitetaan suuhun kuolaimet” (s. 15).

Tuomola ei ole kohdannut sellaisia kuolaimia, jotka eivät aiheuttaisi hevosen suuhun haavaumia. Tuomola on erikoistunut hevosten suututkimukseen ja tehnyt tutkimusta erityisesti raveissa.

84% hevosista oli suuvaurioita. Joka viidennellä oli syvät ja isot haavat suussa tai useita haavoja.

– Kesäkuussa 2017 menimme ensimmäisiin raveihin. Suunnitelmana oli tehdä kartoitus 200:n hevosen suun kunnosta ja tutkia yksiä raveja kohden 26 hevosta. 84 prosentilla hevosista oli suuvaurioita. Joka viidennellä oli syvät ja isot haavat suussa tai useita haavoja. Silloin tajusimme, että tässä on ongelma, Tuomola muistelee.

Tuomola kertoo, että haavoja löytyi erilaisia. Hän vertaa hevosen suuhaavaa vammaan, joka ihmisen ihoon tulee, jos hän kaatuu pyörällä asfalttiin.

– Kun ohjista vedetään, kuolain siirtyy taaksepäin ja suunpielen limakalvot painautuvat poskihampaita vasten, Tuomola kuvaa.

Negatiivisen tilalle tarvitaan positiivista vahvistamista

Hevosia koulutetaan edelleen paljon negatiivisella vahvisteella. Se tarkoittaa paineen tai muuten epämukavan tunteen aiheuttamista ja poistamista sen mukaan, miten hevonen reagoi ihmisen käskyyn.

Tuomolan mukaan tämä on ongelmallista, sillä esimerkiksi hevosen suuhun kohdistettavan paineen vapauttaminen ei useinkaan tapahdu oikealla hetkellä. Hevosen suu on erittäin herkkä alue ratsastajan tai ohjastajan toimintavihjeille.

Finnbyn tilalla hevoset koulutetaan ensisijaisesti positiivisella vahvisteella.

– Hevosta palkitaan sellaisesta käytöksestä, mitä hänen toivotaan tekevän. Hevoselle annetaan esimerkiksi ruokaa, rapsutusta tai tilanteen mukaan jotain muuta, minkä hevonen kokee sillä hetkellä kiinnostavaksi. Hevonen voi haluta vaikka tutkimaan jotain asiaa tai lauman luokse. Hevonen kokee asiat silloin motivoiviksi ja miellyttäviksi. Mitä vaikeampi asia on hevoselle, sitä parempia ja enemmän palkkioita käytetään, Jäntti kuvaa.

Hevonen tuntee ihollaan jopa kärpäsen.

Tuomola muistuttaa, että hevonen tuntee ihollaan jopa kärpäsen. Tästä huolimatta ratsastusalalla ei vielä uskalleta toimia toisin, vaikka ongelmista ollaankin tietoisia. Jäntti sanoo, että kyseessä voi olla myös osaamattomuus.

– Ehkä nämä ovat ne ainoat toimintatavat, mitä tiedetään tai osataan. Joillain voi olla tietämättömyyttä siitä, miten olisi hevosystävällisempää toimia. Ja joillekin arvomaailma on vain toinen ja asiat nähdään eri tavalla. Jos hevonen vaikka huutaisi pelosta tai kivusta, niin kuin koira ja sika tekevät, hevosten kohtelu olisi varmasti erilaista, hän veikkaa.

Muutoksia jarruttaa myös pelko kustannuksista.

– Kun tällä tavalla toimimalla on saatu tehtyä rahaa, pelottaa, että toisella tavalla toimiminen ei toisikaan voittoa. Jokaisessa hevosyrityksessä kulut ovat kuitenkin ihan valtavat, Jäntti toteaa.

Hevosten hyvinvoinnista puhuttaessa ratkaisujen sijaan keskustelu käännetään herkästi toiseen aiheeseen. Myös Tuomola on huomannut ilmiön.

– Joskus, kun lukee hevosten hyvinvointiaiheesta, se ohitetaan ”Afrikan lapsetkin näkevät nälkää” – kommentilla. Jos puhutaan ravihevosista, niin kysytään, että mites estehevoset tai joku muu eläinlaji, Tuomola ihmettelee.

Mikä on hevoselle itselleen tärkeää?

Jos hevosalalla toimittaisiin hevosten hyvinvointi ja lajityypilliset tarpeet edellä, ratsastuskoulut, tarhausjärjestelyt ja kilpailutoiminta kokisivat perusteellisen remontin.

Hevonen kaipaa sosiaalista vuorovaikutusta tuttujen lajitovereiden kanssa, mahdollisuuden etsiä ravintoa suurelta alueelta ja vapautta liikkua maastoltaan ja muodoltaan rikkaassa ympäristössä.

Hevonen on luontaisesti sosiaalinen, utelias ja vapaudesta nauttiva saaliseläin. Hevonen kaipaa sosiaalista vuorovaikutusta tuttujen lajitovereiden kanssa, mahdollisuuden etsiä ravintoa suurelta alueelta ja vapautta liikkua maastoltaan ja muodoltaan rikkaassa ympäristössä. Esimerkiksi L-kirjaimen muotoinen tarha, josta hevonen saa etsiä heinäkasoja voi olla kiinnostavampi, kuin neliönmuotoinen ja tasainen hiekkatarha.

Tuomola huomauttaa, että karsinat eivät tue millään tavalla hevosten luonnollisia tarpeita. Siellä on ahdasta ja tylsää. Yhdeksän neliön koppi voi estää hevosten välisen vuorovaikutuksen kokonaan. Tällä saattaa olla haitallisia terveysvaikutuksia. Karsinassa seisominen muun muassa hankaloittaa hevosen suoliston ja nivelten terveyden ylläpitoa.

Hevosten hyvinvointikeskustelussa tulisikin kysyä, mikä on hevoselle itselleen tärkeää.

– Sosiaaliset suhteet, eli toinen hevonen. Hevosten yksintarhaus on ongelmallista, sillä hevoselle olisi tärkeää, että hän pääsee koskettamaan toista, ystävällistä hevosta, Tuomola vastaa.

Juuri uudistettu hevosasetus vaatii, että hevosella on oltava ”mahdollisuus päivittäiseen turpakosketukseen toisen hevosen kanssa”. On kuitenkin kyseenalaista, riittääkö tämä.

Lisäongelmia aiheuttaa se, että kilpailutoimintaan liittyy usein hevosten myyminen, ostaminen ja talliympäristöjen vaihtaminen. Tämä voi olla hevoselle stressaavaa.

– Silloin hevosen pitkäaikaiset kaverisuhteet katkeavat, Tuomola miettii.

eläinoikeudet pakottavat ratsastuksen kriittiseen arviointiin

Edes ratsastus itsessään ei ole hevoselle luontaista. Ratsastuskouluissa tuntihevonen joutuu kuitenkin kantamaan ihmistä selässään keskimäärin kahdesta kolmeen tuntiin päivässä. Finnbyn tilalla hevosia ei pakoteta ratsastukseen, eikä ratsastus ole toiminnan pääasia.

– Ratsastus ei ole meillä ensisijainen asia, mitä hevosten kanssa tehdään, eikä kaikilla hevosilla ratsasteta ollenkaan. Hevonen saa itse vaikuttaa tilanteeseen, ja hevosta kuunnellaan, jos hän ilmaisee, että ratsastus ei sovi. Jos hevonen vaikka selkään nousussa väistää, niin sitten sillä on siihen jokin syy. Hevoset saavat edelleen myös ruokapalkan joka kerta, kun ratsastaja nousee selkään.

Ratsastus itsessään ei ole hevoselle luontaista.

Joskus ratsastuksesta voi olla hevoselle myös apua.

– Taitava ratsastaja voi kuntouttaa hevosta ratsastamalla. Ratsastaja voi esimerkiksi auttaa toispuoleista hevosta käyttämään omaa kehoa paremmin. Jos hevosta ratsastetaan, on huolehdittava siitä, että hevosen kunto riittää pyydettyyn toimintaan, eli sitä ylläpidetään ja jaksamisesta huolehditaan, Jäntti lisää.

Ratsastamisen ongelmiin löytyy myös ratkaisuja. Hevoslähtöinen muutos voisi syventää ihmisten ja hevosten välistä luottamusta ja vuorovaikutusta. Esimerkiksi kuolaimettomat suitset aiheuttavat hevoselle tutkitusti vähemmän kipua. Jäntin mukaan kuolaimettomilla suitsilla tai pelkällä kaulanarulla ratsastaminen lisää hevosen ja ihmisen yhteistyötä, sillä silloin ihminen kuuntelee enemmän hevosen omaa viestintää.

– Minulle on sanottu usein, että myös kuolaimettomilla voidaan vahingoittaa ja satuttaa hevosta. Totta kai voidaan. Ilman välineitäkin voidaan. Tässä on kuitenkin taustalla ajatus, että ollaan hevoselle mukavampia, lempeitä ja pehmeitä, Jäntti painottaa.

Se vaatii ihmiseltä hyötyajattelusta luopumista ja hevosen tunnustamista tasavertaisena kumppanina.

Eettinen, hevoslähtöinen toiminta on mahdollista, Jäntti uskoo. Se vaatii ihmiseltä hyötyajattelusta luopumista ja hevosen tunnustamista tasavertaisena kumppanina.

– Vuorovaikutus on aina kaksisuuntaista. Hevosella tulee olla sellainen kokemus, että hän voi valita asioita, vaikuttaa siihen mitä tapahtuu ja että hänen ei tarvitse kokea kipua tai pelkoa. Hevonen tulee ymmärtää mielellisenä, ajattelevana ja tuntevana yksilönä, jolla on oikeus osoittaa omia mielipiteitään.

Hevonen tulee ymmärtää mielellisenä, ajattelevana ja tuntevana yksilönä, jolla on oikeus osoittaa omia mielipiteitään.

On tärkeää kuunnella toista, Jäntti alleviivaa.

– Kun hevonen näkee ihmisen, hän ilahtuu ja tulee ihmisen luokse. Hevonen uskaltaa kertoa ihmiselle, miltä hänestä tuntuu. Ystävyys perustuu tasa-arvoisuuteen ja suhteeseen, jossa molemmat haluavat ymmärtää, kuunnella sekä olla kiinnostuneita toisen asioista. Hevosen kannalta on tärkeintä luottaa ihmiseen niin, että hän kokee olevansa turvassa ihmisen kanssa. Hevosen pitää voida luottaa siihen, että ihminen ei vie hevosta liian vaikeaan tilanteeseen, ei tuota pettymyksiä tai tuota kipua ja pelkoa, Jäntti kuvaa.

– Monesti ihminen odottaa ihan vieraaltakin hevoselta ystävyyttä ja luottamusta ja sitä, että hevonen luovuttaa koko kehonsa ja mielensä ihmisen käyttöön. Se ei ole niin yksinkertaista. Meillä hevosta ei aleta pakottamaan ja jos hevonen kieltäytyy jostain tehtävästä, katsotaan toimisiko palkkiot. Jos hevonen ei siltikään halua, niin hän saa mennä lepäämään. Tehtäviä ei tuoda lisää, vaan helpotetaan tai hevonen poistetaan paikalta, hän jatkaa.

Jäntti haluaa vielä korostaa, että hän ei tuomitse ketään, joka toimii eri tavalla. Keskustelun avaaminen aiheesta on hänelle tärkeää.

– Kaikki toimivat omien tietojen, taitojen, arvojen ja resurssien mukaisesti. Teen myös yhteistyötä ihmisten kanssa, jotka toimivat eri tavalla kuin minä. Minulla ei ole tarkoitusta lytätä tai arvostella muita ihmisiä, vaan lisätä hevosten hyvinvointia. Olen iloinen, jos voin vaikuttaa siihen asiaan. 

Ihminen hevosen selässä on nimittäin aina hevoselle ylimääräinen paino.

Mutta mitä kaikkea hevosen näkökulman kuuleminen tarkoittaa, jos todella luovumme hyötyajattelusta? Tämän kysymyksen vakavasti ottaminen haastaa ratsastusharrastuksen lähtökohtia. Ihminen hevosen selässä on nimittäin aina hevoselle ylimääräinen paino. ◾️

Toimittaja Maria Miettinen

Toimittaja Maria Miettinen kertoo omista kokemuksistaan:

Harrastin ratsastusta säännöllisesti seitsemän vuotta. Olin silloin 7–13-vuotias. Kävin vuosien aikana useammassa ratsastuskoulussa viikkotunneilla ja opetuksen taso vaihteli tallikohtaisesti. 

Yhdelläkään tallilla ei puhuttu ratsastuksen ongelmallisuudesta, eikä kyseenalaistettu esimerkiksi kuolainten tai raipan käyttöä. Eräällä tallilla ohjeistettiin käyttämään useissa tilanteissa väkivaltaa, vaikka toimintaa ei kutsuttukaan väkivallaksi. Esimerkiksi jos hevonen pullisteli vatsaansa satulavyötä kiristäessä, neuvottiin potkimaan polvella hevosen kylkeä. Jos hevonen yritti näykkäistä, piti nykiä riimunarusta tai läpsäistä hevosen turpa pois. 

Muistan myös tilanteita, joissa minua opetettiin pysäyttämään hevonen kiskomalla ohjista ja kun hevonen ei halunnut liikkua, piti ”antaa pohkeita” potkimalla hevosta selästä käsin tai lyömällä raipalla useamman kerran. 

Toisaalta minulla on myös hyviä kokemuksia sellaisista opettajista, jotka opettivat käyttämään istuntaa ratsastajan tärkeimpänä apuna. Istuntaa tiivistämällä hevosen sai pysähtymään ilman, että voimakkaampia apuja kaivattiin lainkaan. Esimerkiksi painoa siirtämällä hevosen pystyi myös kääntämään. 

Hevosia ei kuitenkaan kohdattu tuntevina, ajattelevina yksilöinä, joiden itsemääräämisoikeudella on väliä. Ratsastaminen ja varusteiden käyttö olivat oletusarvoja, enkä törmännyt keskusteluun, jossa hevosen näkökulmaa esimerkiksi kuolainten käytöstä olisi pohdittu.