Toivo on kasveissa ja eläimissä ja
niissä ihmisissä jotka antavat käärmeen mennä
ja varoittavat hyttystä: – Anteeksi jos minä
osun sinuun nyt.
Yllä olevat säkeet kuuluvat Eeva Kilven runokokoelmaan Ennen kuolemaa (1982). Säkeet havahduttavat lukijan pohtimaan ihmisille tyypillisiä asenteita tiettyjä muita lajeja kohtaan – ja kenties muodostaan näitä asenteita uudelleen. Muun kokoelman lailla runo pitää toivoa yllä koko elonkirjon puolesta.
Kokoelmaa voi luonnehtia osana suomalaista ympäristörunoutta[1], jossa pohditaan kriittisesti ihmisten suhdetta muihin eläimiin ja luontoon. Näin yli neljä vuosikymmentä julkaisustaan se on entistä ajankohtaisempi, sillä luonnon monimuotoisuuden turvaaminen vaatii laajaa yhteiskunnallista ja asenteellista muutosta. Tässä tekstissä luon katsauksen, kuinka Eeva Kilpi kannustaa ihmisiä etenkin runoudessaan kaikkia elollisia kunnioittavampaan mielenmaisemaan.
Monilajinen elonkirjo
Eeva Kilpi (s.1928) on palkittu prosaisti ja rakastettu runoilija. Vuodesta 1959 novelleja, runoja ja romaaneja julkaisseen Kilven keskeisimpiin teemoihin ovat kuuluneet luonto ja eläimet sekä vankka käsitys näistä itseisarvoisina, arvostettavina ja puolustettavina.
Kilpi on itse kuvannut suhdettaan luontoon ja eläimiin intohimoiseksi ja radikaaliksi. Yhdeksi taustatekijäksi hän on maininnut läheisen suhteensa niin luontoon kuin eläimiin jo lapsuusajoista alkaen.[2] Kilven lukijana voi perustellusti olettaa, että hänen eläin- ja luontokuvaukseensa on vaikuttanut eittämättä myös hänen työympäristönsä, sillä Kilpi on kertonut kirjoittaneensa suurimman osan tuotannostaan mökillään Piskolassa metsän ja eläinten ympäröimänä.[3] Monet eläinlajit hirvistä hyttysiin ja ympäröivä luonto ovat päässeetkin mukaan niin runoihin kuin romaaneihin.
Evakkotaustainen Kilpi on havainnoinut lapsuudessaan myös sodan vaikutuksia eläimiin.[4]Tämä näkyy esimerkiksi Kilven omaelämäkerrallisen sotatrilogian ensimmäisessä osassa Talvisodan aika (1989). Muistelmateoksessaan Kilpi nostaa esiin muun muassa niukalle ravinnolle joutuneet hevoset, koteihin jääneiden koirien kohtalot ja maininnat taisteluissa kuolleista eläimistä yhtä lailla kuin sota-ajan inhimilliset huolenaiheet.
Kilven teksteissä kaikki lajit saavat ansaitsemansa huomion sellaisinaan ja osana kaikille yhteistä elinympäristöä.
Kilvelle ominainen monilajisen elonkirjon kuvaaminen poikkeaa kaunokirjallisuudelle usein tyypillisestä tavasta kuvata eläimiä tai luontoa. Etenkin runoudessa ei-inhimillisiä eläimiä on sekä esitetty että tutkittu useimmiten vain ihmistä peilaavina metaforina, inhimillistettyinä tai symboleina – silloinkin, kun runot vaikuttavat käsittelevän luontoa ilman symbolisointia[5];[6]. Kilven teksteissä kaikki lajit saavat ansaitsemansa huomion sellaisinaan ja osana kaikille yhteistä elinympäristöä.
Kaikkien lajien huomioimista itsessään merkityksellisinä voikin pitää asenteena, joka mahdollistaa eettisemmän asenteen kaikkia lajeja kohtaan. Täten se tukee monilajista vuorovaikutusta[7] eli ihmisten ja muiden lajien jakaman sosiaalisen ympäristön ja suhteisuuden huomioimista. Eräässä Kilven runossa puhuja pohtiikin:
Kuka enää tohtii sanoa ”minä”
tai ”me”
paitsi silloin kun tarkoittaa
me kuuset
tai me sienet
tai minä tatti. [8]
Kepeät säkeet eivät niinkään ohjaa niiden kirjaimelliseen noudattamiseen kuin ottamaan huomioon muut lajit ympärillämme yhteisessä luonnossamme.
Ihmiskeskeisyyttä haastaen
Kilpi on todennut niin haastatteluissaan kuin runoissaan, että eläimet kärsivät ihmisen käsissä.[9] Ajatus näkyy erityisesti runokokoelma Animaliassa (1987), jossa Kilpi asettui vastustamaan turkistarhausta, eläinkokeita ja eläinten tehotuotantoa. Puolustaessaan muita lajeja Kilpi julistaa teoksessaan jokaisen eläimen olevan subjekti ja että ihmiskeskeisyyden aika on ohi.[10]
Ihmiskeskeisyys viittaa ihmisten oletettuun oikeuteen alistaa ja hyödyntää luontoa ja muunlajisia olentoja omien inhimillisten mielihalujensa ja päämääriensä mukaan.[11] Tämä oletettu oikeus on perustunut käsitykseen ihmisestä erityislaatuisena, muista eläimistä arvokkaampana ja lajihierarkian ylimpänä olentona sellaisten ominaisuuksien perustella, joita muilla lajeilla ei väitetysti ole.[12] Ihmisiä on pidetty muista eläimistä arvokkaampina, moraalisesti korkeampina tai laadullisesti parempina esimerkiksi heidän kulttuurisen, tieteellisen tai teknillisen kehityksensä perusteella.[13] Kilven runot kutsuvatkin lukijansa haastamaan tätä virheellistä erityisasemaa.
Kokoelman runot ohjaavat tarkastelemaan ihmisten toimintaa kriittisin silmin.
Runokokoelmassa Ennen kuolemaa on tulkittavissa erilaisia ironisia viitteitä ihmisen erityislaatuisuuden mittareina pidettyjen ominaisuuksien paradoksaalisuudesta.[14] Esimerkiksi yhdessä kokoelman pisimmistä runoista[15] ihmishahmoinen puhuja vetoaa eläimiin, luonnonvoimiin, hyönteisiin, säähän ja viruksiin: jättäkää ihminen rauhaan, hän kärsii. Runossa ihminen kärsii keksintöjensä, kirjojensa ja tietokoneittensa äärellä. Hänen myös myönnetään synnyttäneen ympärilleen tuhon ja alistaneen eläimet. Runossa ihmisen muista eläimistä erottavaksi ominaisuudeksi usein nostettu rationaalisuus ja kehittyneisyys näyttävät siis pettäneen: ihminen ei osaa ratkaista ongelmiaan ja on lopulta onneton, jopa inhottava laji. Vaikka lukija ei suoraan ajattelisikaan ihmistä inhottavana lajina, kyseisen kokoelman runot ohjaavat tarkastelemaan ihmisten toimintaa kriittisin silmin.
Kärsiviä puolustaen
Kilven runoissa ei kaunistella kärsimystä tai sitä kokevia, vaikka runot ovatkin tekijälleen ominaisesti hyvin lempeitä. Esimerkiksi Animaliassa puhujan äänen saa turkiseläin, joka palelee ahtaassa häkissään, pelkää pihdein lähestyvää ihmistä ja sanoo: ”Minä riipun sinun olkapäilläsi tapettuna”[16].
Niin ikään Ennen kuolemaa teoksen intertekstuaalisuuteen nojaavassa, Raamatun syntiinlankeemuskertomusta parodioivassa proosarunossa näädät suostuvat ihmisten olkapäille ”vain kuolleina, kun Aatami on ensin ne tappanut”[17]. ”Suostuminen” tosin on jälleen Kilvelle tyypillistä ironiaa ja runon retorinen tehokeino, sillä todellisuudessa turkiseläimillä ei ole valinnanvapautta.
Esimerkiksi Animaliassa kuvatun turkiseläimen ahdas häkki on valitettavan totta myös todellisuudessa.
Kirjallisuudessa on totuttu näkemään kuvauksia muiden eläinten kärsimyksestä ja näihin kohdistetusta väkivallasta ihmiskuvauksen välineenä.[18] Lisäksi karnistiset eli eläinten väkivaltaiseen hyväksikäyttöön perustuvat tuotanto- ja kulutusprosessit, joiden myötä ihmiset aiheuttavat muille eläimille kärsimystä ja kuolemaa, on totuttu häivyttämään erilaisin kiertoilmauksin. [19];[20] Kilpi on kuitenkin suorasanainen tarkoituksella ja osoittaa ihmisten roolin esimerkiksi eläinkokeiden tekijöinä ja tappajina. Tiettyjä runoja on myös mahdollista lukea todellisuuteen viittaavina niiden tietojen valossa, mitä tiedämme ihmisten muille eläimille aiheuttamasta kärsimyksestä. Esimerkiksi Animaliassa kuvatun turkiseläimen ahdas häkki on valitettavan totta myös todellisuudessa. Turkiseläimenä pidettävän ketun pienin sallittu häkki mahdollistaa vain muutaman askeleen ottamisen suuntaansa, estää lajityypillisen liikkumisen ja aiheuttaa eläimelle kipua.[21]
Kohti eettisempiä asenteita
Aiemmin mainitsemani runo, joka viittaa Raamatun syntiinlankeemuskertomukseen, kannustaa lukijaa pohtimaan, mitä olisi seurannut, mikäli Raamatun Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Jumala olisikin asettanut eläimet hallitsemaan ihmistä. Kysymys on tarpeellinen, jos pohdimme ihmisten asenteita muita lajeja kohtaan, sillä kristinuskon keskeisten tekstien vaikutus esimerkiksi ihminen–eläin-dualismin muodostumiseen ja säilymiseen länsimaisessa kulttuurissa on vuosisatojen ajan ollut valtava. Antroposentrismin eli ihmiskeskeisyyden perinteen alun on jopa nähty ilmentyvän juuri Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, jossa Jumala määrää ihmisen luomakunnan kruunuksi[22]. Kilven runo osoittaakin kehityskulkujen kontingentin luonteen: asiat olisivat kuitenkin voineet mennä toisin – ja voisivat olla nyt toisin.
Kaunokirjallisuus opettaa parhaimmillaan sympaattista mielikuvitusta eli asettumista toisen asemaan, kokemukseen tai näkökulmaan.
Kuten Kilven tekstit osoittavat, kaunokirjallisuus opettaa parhaimmillaan sympaattista mielikuvitusta eli asettumista toisen asemaan, kokemukseen tai näkökulmaan. Kilpi ei kehota kietoutumaan käärmeen kanssa kirjaimellisesti – vain suhtautumaan kunnioituksella myös niihin lajeihin, joita ihmiset yleensä pelkäävät tai vihaavat. Yksi tapa purkaa ihmiskeskeistä ajattelua ja toimintaa onkin yhdessä olemisen huomioiminen sellaisena suhteisuutena, joka ei välttämättä tarkoita, että toisten elämismaailmojen kanssa tulisi olla läheinen tai kietoutunut vaan pikemminkin rinnakkain.[23]
Kaunokirjallinen teos kutsuu aina myös lukijansa esteettisten elämysten, eettisten kysymysten ja emotionaalisten kokemusten äärelle sen sijaan, että se pyrkisi esittämään totuuksia yhteiskunnallisista kysymyksistä.[24] Eeva Kilven voi sanoa kutsuvan teksteillään pohtimaan eettisiä kysymyksiä liittyen ihmisten asenteisiin muita lajeja kohtaan. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi tuo kutsu on ollut ja on yhä erityisen tärkeä.
Anu Uski, Filosofian maisteri, monilajisen empatian puolustaja ja runojen ystävä
[1] Lummaa 2010
[2] Mattila et al. 2005
[3] Jensen 2019
[4] Mattila et al. 2005
[5] Gustafsson & Haapoja 2015
[6] Lummaa 2016
[7] Haverinen et al. 2021
[8] Kilpi 1982, 74
[9] Mattila et al. 2005
[10] Kilpi 1987, 50; 57
[11] Oksanen 2012, 141
[12] Weitzenfeld & Joy 2014
[13] Aaltola 2020, 263–264
[14] Uski 2024
[15] Kilpi 1982, 40
[16] Kilpi 1987, 57
[17] Kilpi 1982, 60–61
[18] Ääri 2020, 145
[19] Adams 2000, 76
[20] Lehtimäki & Luhtala 2020, 258–259
[21] Raussi & Kauppinen 2024
[22] Ks. esim. Oksanen 2012
[23] Irni et al. 2023, 6
[24] Lehtimäki & Luhtala 2020, 247–248
Lähteet:
Aaltola, Elisa (2020) Ihminen eläimenä ja osana luontoa. Teoksessa Hänninen, Vilma & Aaltola, Elisa (toim.) Ihminen kaleidoskoopissa – Ihmiskäsitysten kirjoa tutkimassa. Helsinki: Gaudeamus, 263–283.
Adams, Carol. J. (2000 [1990]) The Sexual Politics of Meat. 10.painos. New York: Continuum.
Laura Gustafsson ja Terike Haapoja (2015) Mistä ei voi puhua – taide, eläin ja kielen ulkopuolinen. Teoksessa Aaltola, Elisa & Keto, Sami (toim.) Eläimet yhteiskunnassa. Helsinki: Into kustannus,115–132.
Haverinen, Risto, Mattila, Kirsikka, Neuvonen, Aleksi, Saramäki, Rinna & Sillanaukee, Otso (toim.) (2021) Ihminen osana elonkirjoa. Luontosuhteet, luontokäsitykset ja sivistys kestävyyskriisin aikakaudella. Sitra.https://www.sitra.fi/julkaisut/ihminen-osana-elonkirjoa/ (haettu 25.11.2024).
Irni, Kuura, Aavik, Kadri & Joki, Milla-Maria (toim.) (2023) Feminist Animal and Multispecies Studies. Critical Perspectives on Food and Eating. Leiden & Boston: Brill.
Jensen, Tiina (2019) Rakastettu runoilija Eeva Kilpi pohtii vanhenemista ja kaipaa luontoon: ”Mie näen unta metsästä.” Yle 22.4.2019. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/04/22/rakastettu-runoilija-eeva-kilpi-pohtii-vanhenemista-ja-kaipaa-luontoon-mie-naen (haettu 20.11.2024).
Kilpi, Eeva (1982) Ennen kuolemaa. Porvoo: WSOY.
Kilpi, Eeva (1987) Animalia. Porvoo: WSOY.
Kilpi, Eeva (1989) Talvisodan aika. Lapsuusmuistoja. Porvoo: WSOY.
Lehtimäki, Markku & Luhtala, Lotta (2020) Runouden muuttuvat ympäristöt: Jenni Haukion ”Suojele, älä tuhoa”, kriittinen eläintutkimus ja turkistarhausdiskurssin politiikka. Teoksessa Arminen, Elina, Logrén, Anna & Sevänen, Erkki (toim.) Kirjallinen elämä markkinaperustaisessa mediayhteiskunnassa. Tampere: Vastapaino, 241–269.
Lummaa, Karoliina (2010) Poliittinen siivekäs. Lintujen konkreettisuus suomalaisessa 1970-luvun ympäristörunoudessa. Jyväskylä: Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 102. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/40836/978-951-39-5074-3.pdf?sequence=1&isAllowed=y (haettu 20.11.2024).
Mattila, Marketta &, Rauhamaa, Raisa (tuottajat) & Moisio, Aulis (ohjaaja) (2005) Kirjailija Eeva Kilpi. Kesäkirja A & Ö. Julkaistu 9.6.2005. https://areena.yle.fi/1-4001517 (haettu 20.11.2024).
Oksanen, Markku (2012) Ympäristöetiikan perusteet. Luonne, historia ja käsitteet. Helsinki: Gaudeamus.
Raussi, Satu & Kauppinen, Tiina (2024) Eläinten hyvinvointikeskuksen kirjallinen asiantuntijalausunto KAA 5/2024 vp Turkistarhaus historiaan — Oikeudenmukainen siirtymä turkistarhattomaan Suomeen! Eläinten hyvinvointikeskus 12.11.2024. https://www.elaintieto.fi/wp-content/uploads/2024/11/Elainten-hyvinvointikeskuksen-lausunto_kansalaisaloite-Turkistarhaus-historiaan-12.11.2024.pdf (haettu 25.11.2024).
Uski, Anu (2024) Ihmiskeskeisyydestä eettisempään tulkintaan: Ekofeministinen luenta Eeva Kilven teoksesta Ennen kuolemaa. Helsingin yliopisto, maisterintutkielma. http://hdl.handle.net/10138/576236 (haettu 29.11.2024)
Weitzenfeld, Adam & Joy, Melanie (2014) An Overview of Anthropocentrism, Humanism, and Speciesism in Critical Animal Theory. Counterpoints, Vol.448, 3–27. http://www.jstor.org/stable/42982375 (haettu 25.11.2024).
Ääri, Helinä (2020) Eläviä kanoja odotellessa: broilerikanat tulevaisuuden kaunokirjallisuudessa. Teoksessa Aaltola, Elisa & Wahlgren, Birgitta (toim.) Me ja muut. Uusi maailmanjärjestys. Tampere: Vastapaino, 141–164.