Maitotyttöä oli ahdistavaa kuunnella, sillä se muistutti paljon omaa tarinaani.
Vanhemmillani on lypsytila ja olen jo pienenä viettänyt aikaani siellä. Aloin lomittaa heti, kun sain tarpeeksi ikää. Nyt olen monen vuoden ajan ollut toisella tilalla navettatyöntekijä. Kokemusta on useilta navetoilta. Kuulen omien kokemusten lisäksi juttuja lomittajaystävältäni. Meno vaikuttaa olevan samanlaista muuallakin.
Koko tuotanto on täynnä väkivaltaa, suoraa väkivaltaa ja rakenteellista.
Tila on pihatto, jossa käytetään robottia. Koko tuotanto on täynnä väkivaltaa, suoraa väkivaltaa ja rakenteellista. Ala on rakennettu riiston ja pakottamisen avulla. On olemassa parempia tiloja ja on olemassa huonompia. Sanoisin, että tila, jolla työskentelen, on jotain siitä keskeltä tai jopa parempiin päin, sillä kyseessä ei ole vanha parsinavetta ja kehityksen mukana on pyritty pysymään. Vasikat on nupotettu jo kauan rauhoitettuina ja kivunlievityksen kanssa eläinlääkärin toimesta.
Silti ongelmia on valtavasti. Ongelmia, joita voisi korjata ja sellaisia, joita varten pitäisi muuttaa koko järjestelmä. Itselläni vaikeinta on henkinen puoli. Haluan vaihtaa alaa, mutta en tiedä minne ja olisiko minulla siihen varaa. Tänne en kuitenkaan pysty jäämään sillä lehmien kiusaaminen käy päivä päivältä raskaammaksi.
Siis vedetään kyljellään makaava lehmä päästä tai takajaloista pienkuormaajalla ulos. Betonilattian läpi.
Pahimpia hetkiä ovat ehdottomasti ne, kun lehmä sairastuu niin pahasti, että ei pääse ylös ja hoito ei tehoa. Silloin heidät vedetään ulos. Siis vedetään kyljellään makaava lehmä päästä tai takajaloista pienkuormaajalla ulos. Betonilattian läpi. Tilanne on kammottava, mutta sisällä ei voi ampua. Olen nähnyt paljon kamalia asioita, mutta nuo vievät kyllä voiton. Se on niin vastenmielistä. He ovat elossa, mutta heitä kohdellaan kuin ruumiita.
Yksi työntekijöistä on hyvin kovakourainen ja ajaa esimerkiksi lehmät ylös parresta hakkaamalla lantakolalla kylkeen/selkään.
Arjessa tapahtuu paljon lievempää väkivaltaa. Olen sortunut siihen itsekin, sillä se on käytännössä välttämätöntä, jos haluaa työskennellä täällä. Ei ole mahdollista odottaa tuntia, että lehmä haluaa liikkua. Vältän väkivaltaa aina, kun se on mitenkään mahdollista, mutta kaikki eivät tee niin.
Yksi työntekijöistä on hyvin kovakourainen ja ajaa esimerkiksi lehmät ylös parresta hakkaamalla lantakolalla kylkeen/selkään. Ei mitenkään hellästi koputtamalla vaan mätkäisee ihan kunnolla. Hän on myös lyönyt (muovisella sentään) lapiolla yhtä lehmää päähän, kun se oli hänen tiellään. Tämä on siis jokapäiväistä.
Monelta on jalka auennut, kun asemalle tultaessa on kaaduttu.
Eräällä tilalla oli yksi miespuolinen työntekijä ja silloin lehmien kohtelu oli vielä paljon rajumpaa, sillä omien kokemusteni mukaan miehet ovat aggressiivisempia. Lehmät vain kaatuilivat, kun hän juoksi niiden perässä ja ajoi asemalle. Monelta on jalka auennut, kun asemalle tultaessa on kaaduttu. Muistaakseni hän onnistui jopa sokeuttamaan yhdeltä lehmältä toisen silmän. Huutaminen on valitettavasti arkista.
Tilan isäntä ei onneksi ole lehmien kanssa pahemmin tekemisissä, sillä hän ei arvosta niitä ollenkaan. Hänen mielestään hän on kaikkia muita eläimiä ylempänä eikä siedä esim. sitä, että koira ei tottele häntä. Hänen mielestään ihminen on johtaja ja koira laitetaan kuriin vaikka väkivalloin.
Hän kuitenkin osallistuu toisinaan eläinten siirtämiseen. Siirto tapahtuu isolla peräkärryllä, jota eläimet yleensä pelkäävät eivätkä haluaisi mennä kyytiin. Isännällä ei ole lainkaan kärsivällisyyttä, joten eläinten pitäisi olla kärryssä välittömästi. Kun näin ei tapahdu, hän alkaa hakkaamaan hiehoja kaikin voimin milloin milläkin ja jopa päähän. Yleensä hänellä on puukeppi tai metalliputki.
Hän myös potkii hiehoja päähän.
Hän myös potkii hiehoja päähän. Hänen kanssaan ei kukaan halua siirtää eläimiä, sillä hän tulee aivan hulluksi. Muutkaan työntekijät eivät ole kovin helliä, mutta isäntään verrattuna huomattavasti parempi valinta.
Kerran isäntä melkein tappoi yhden hienoista. Hän otti pienkuormaajan ja työnsi hiehot sillä voimalla eteenpäin. Yksi hienoista meinasi karata. Hän painoi hiehoa kuormaajalla maahan niin, että jouduimme huutamaan hänelle, että lopettaa tai hieho vielä kuolee. Hän oli aivan vauhkona. Joskus aiemmin olin varma, että hän kirjaimellisesti hakkaa hengiltä yhden hiehon, joten menin väliin. Eläinten siirto onkin aivan järkyttävää.
Kuvottaa kaikki onnellinen perhetila -mainokset, sillä se on kaikkea muuta.
Kuvottaa kaikki onnellinen perhetila -mainokset, sillä se on kaikkea muuta. Joskus sonnikasvattamon isäntä sanoi, että sonnien siirrosta sais kettutytöt hyvää materiaalia, että semmosta hommaa on se. Itse en ole onneksi koskaan ollut paikalla, mutta pelkästään hiehojen kohtelu on kamalaa.
Eläinten terveys on todella heikolla tolalla, sillä jalostus suosii hyvin lypsäviä lehmiä, vaikka niillä tuntuu olevan aina eniten ongelmia. Kintereissä on tosi paljon paiseita ja muuallekin niitä ilmaantuu joillakin paljon makaavilla eli huonojalkaisilla lehmillä. Ei niitä ole mahdollista hoitaa kunnolla. Sorkissa on vikaa, mikä aiheuttaa ontumista. Iso osa lehmistä on liian laihoja, koska kaikki energia menee lypsämiseen eivätkä ne pysty syömään määräänsä enempää. Melkein aina jollakin on utaretulehdus.
Teuraaksi lähtee, jos on paha utaretulehdus, liian vähän maitoa, ei tiinehdy, huonot jalat yms.
Joka vuosi kolmannes navetan lehmistä vaihtuu. Teuraaksi lähtee, jos on paha utaretulehdus, liian vähän maitoa, ei tiinehdy, huonot jalat yms. Joissakin navetoissa lomittajaystäväni mukaan emäntä pitää kannattamattomia lehmiä, mutta meillä niin ei tehdä. Jos lehmä käy kannattamattomaksi, poistoon vaan. Kyseessä on valitettavasti yritys, hyvin julma sellainen.
Vasikat saavat olla emän kanssa yleensä muutaman tunnin ja sitten ne siirretään yksittäiskarsinoihin.
Vasikat saavat olla emän kanssa yleensä muutaman tunnin ja sitten ne siirretään yksittäiskarsinoihin, joista siirretään ryhmäkarsinaan 2-3 viikon ikäisenä. Se on aika pitkä aika seistä pienessä virikkeettömässä kopissa, jossa mahtuu lähinnä kääntymään ympäri. Vasikoilla olisi jo parin päivän ikäisenä kova halu liikkumaan. Maitoa juotetaan se kaks viikkoa ja sitten siirretään juomarehulle. Sonnivasikat lähtevät välitykseen parin viikon iässä.
Eläinlääkärit hoitaa sairauksia minkä pystyvät, mutta varsinkin ikääntyneemmät ovat mukana toiminnassa ja heillä saattaa olla omiakin eläintiloja. Yhdessä vitsaillaan, miten tuostakin lihavasikasta joku saa hyvän pihvin. Viis siitä, että se kyseinen vasikka sattuu olemaan maailman kaunein olento.
Ainakin variksia käydään ampumassa ihan surutta ja muistaakseni lokkejakin.
Välitysvasikoita hakevat kuskit, teuraskuskit ja siementäjät ovat kyllä luoneet myös jonkinlaista kuvaa eläintuotannosta. Kerran vasikoita hakenut mies kyseli, onko näkynyt susia. Sen jälkeen hän alkoi vitsailemaan salametsästyksestä ja siitä, miten koiria tulee suojella. Kaikki luonnoneläimetkin ollaan valmiita tappamaan suomalaisen ruuantuotannon nimissä. Ainakin variksia käydään ampumassa ihan surutta ja muistaakseni lokkejakin. Välillä tuntuu, että oikeastaan ihan sama mitä, kunhan se on villieläin.
Pahinta on erottaa vasikat emoistaan.
Pahinta on erottaa vasikat emoistaan. Se tuntuu niin väärältä ja julmalta. Etenkin vanhemmat lehmät pitävät hyvää huolta vasikoistaan ja ovat upeita äitejä, mutta se viedään heiltä viimeistään vuorokauden kuluttua, yleensä jo aiemmin. Vaikka kaikki fyysinen väkivalta poistettaisiin lypsytiloilta, se olisi silti hirvittävää touhua, sillä lehmät menisivät edelleen teuraaksi ja vasikat vietäisiin emoiltaan.
Kun katson vasikoita silmiin, ymmärrän, että en voi mitenkään jatkaa tätä kauaa. Tiedän, että eläintuotanto pitää ajaa alas. Silti olen edelleen täällä. Se olisi ehkä elämäni onnellisin päivä, kun kaikki eläintuotanto romahtaisi.
***
Teksti julkaistaan anonyyminä kirjoittajan suojelemiseksi.
Julkaistu 25.2.2025