Kuka puolustaisi susia vihamielisessä uutisvirrassa?

Olemme analysoineet susiaiheista uutisointia eri medioissa elokuun 2024 alusta marraskuun puoleen väliin. Epäsuhta uutisoinnissa on hätkähdyttävä. Eläinoikeusakatemia peräänkuuluttaakin realistisempaa ja tasapuolisempaa otetta susiuutisointiin. 

Epäsuhta: kun susi on hukassa

Tarkastelemissamme uutisartikkeleissa toistuu usein susivastainen narratiivi. Susi on käynyt ihmisasutuksen lähellä, tappanut metsästyskoiran tai raadellut lampaita. Artikkeleissa haastatellaan lähes aina metsästäjiä, pelokkaita sivullisia tai tyytymättömiä tilallisia. Samalla susista maalataan demonisoivia uhkakuvia. Klikkiotsikoissa pelotellaan muun muassa Intian ”ihmissyöjäsusilla” ja kerrotaan, kuinka “perheen kissat pelastuivat viime hetkellä suden suusta”. Suomen susitilanteen väitetään olevan ”kestämätön”. 

Myönteisiä uutisia esimerkiksi susien tärkeästä roolista Suomen luonnossa ei juurikaan löydy. Median susiuutisointi onkin jo lähtökohdaltaan epätasapainossa: valtaosa uutisista ilmaisee voimakasta susikielteisyyttä, kun taas myönteiset kannat jäävät marginaaliin. Pelot ja vastakkainasettelut ovat mainio myyntikikka.

Median sisällöt ja puhetavat vaikuttavat tunnetusti ihmisten asenteisiin. Tämä pätee myös suurpetoja koskevien asenteiden kohdalla. Tutkijat ovatkin todenneet, että median tapa puhua suurpedoista vaikuttaa vahvasti näitä koskeviin oletuksiin ja arvoihin. Valitettavasti tutkimuksessa on myös havaittu, että medialla on taipumus korostaa susien aiheuttamia vahinkoja ja tarjota virheellistä tietoa susista. Tällainen uutisointi on haitallista paitsi susille, myös ihmisille. Sen on todettu lietsovan vastakkainasetteluita ja tukevan oikeistolaista populismia sekä salaliittoteorioita.

Uutisjutut ovat edelleen monelle pääasiallinen tiedon väylä. Kun väylä on vinoutunut, myös tieto muuttuu virheelliseksi. Ei siis ihme, että susiviha ja salametsästys rehottavat — ja että susia koskeva keskustelu on muuttunut tietopohjaisesta paikoittain puhtaan vihamieliseksi.

Eläinoikeusakatemia haluaakin ilmaista huolensa siitä, että suomalaisessa mediassa yleinen tapa käsitellä susikysymystä on omiaan johtamaan sekä susien turhaan vainoamiseen että ihmisten välisiin konflikteihin ja populismin kasvuun.

Susien unohtunut näkökulma

Susia oli Suomessa Luonnonvarakeskuksen arvioiden mukaan maaliskuussa 2024 277-321 yksilöä. Laji luokitellaankin maassamme erittäin uhanalaiseksi. Harvalukuisuus on huolestuttavaa jo käytännön syistä, onhan susilla tärkeä tehtävä ekosysteemissä muiden nisäkäskantojen (esimerkiksi hirvieläinten ja supikoirien) kasvun hillitsijänä. Ennen kaikkea se on huolestuttavaa siksi, että susi on arvokas osa Suomen luontoa.

Susien lukumäärä on hyvä asettaa mittakaavaan. Suomessa on 5,5 miljoonaa ihmistä, 800 000 koiraa, ja kymmeniä miljoonia tuotannossa käytettyjä eläimiä. Joka syksy metsissä juoksee noin 83 000 metsästyskoiraa. Noin 300 sutta on näihin lukuihin verrattuna paitsi häviävän, myös huolestuttavan vähän.

Eräässä uutisartikkelissa haastateltava toteaa, että susi on ”röyhkeä” tullessaan kotitalon pihaan. Tämäkin on susien kohdalla toistuva narratiivi: susien katsotaan olevan ulkopuolisia, jotka tunkeutuvat ihmisen reviirille. Mutta entä, jos tarkastelemme asiaa susien näkökulmasta?

Ihminen kesytettyine eläimineen on tunkeutunut lähes kaikkialle Suomeen. Maa- tai metsätaloutta on etelästä pohjoiseen, lännestä itään. Ihminen onkin vallannut koko luonnon käyttöönsä. Tällä on ollut muille lajeille raskaita seurauksia. Monien eläinten luontaiset elinympäristöt ovat pirstaloituneet ja ravinnon, kumppanien sekä pesäpaikkojen löytäminen on yhä vaikeampaa. Samalla metsästäjät koirineen kulkevat syrjäisimmillekin seuduille.

Objektiivisesti katsottuna ihminen onkin monin paikoin tunkeutunut susien alueelle, ei toisin päin. Hyvä esimerkki tästä on poronhoitoalue. Suomen pinta-alasta noin kolmannes on poronhoitoaluetta, jolta sudet lähes automaattisesti tapetaan Riistakeskuksen myöntämin poikkeusluvin. Kun huomioimme tämän lisäksi maatalouden ja metsästyksen käyttöön varatut maa-alueet, jää susille huomattavan vähän elintilaa. 

Tästä syystä suden on vaikea enää löytää sellaista maantieteellistä sijaintia, jossa joku ihmislajin edustaja ei kokisi tätä ”häiriöksi”. Suden näkökulmasta tilanne on lohduton. Jolkotti hän mihin suuntaan tahansa, tulee vastaan ihminen tai tämän porot, lampaat ja koirat – ja liian usein kohti tähtäävä kivääri. 

Kun huomioimme tämän, susien demonisointi menettää perustansa. Susi ei toimi ”röyhkeyttään” saati pahuuttaan (molemmat ovat inhimillistäviä termejä). Sen sijaan susi yksinkertaisesti käyttäytyy kuten valtaosa nisäkkäistä. Hän seuraa aistejaan kohti ravintoa, kumppania, laumaa, lisääntymistä. Ei susi tiedä, että ihminen pitää lammasta tai koiraa omanaan – hän vain havaitsee saaliseläimen tai itseään uhkaavan kilpailijan ja toimii kuten petoeläimen kuuluukin.

Päinvastoin, realistisempi otsikko olisi: ihminen on röyhkeästi vallannut susien maat. 

metsästäjäliiton Susipoliittinen agenda

Kielteisen susiuutisoinnin takana on pääsääntöisesti metsästäjien etujärjestö. Suomen Metsästäjäliitto on tänä syksynä tehtaillut vinon pinon susivastaisia tiedotteita. Suuri osa viime viikkojen susiaiheisista media-artikkeleista on kirjoitettu niiden pohjalta – toisinaan sanasta sanaan. 

Tämä sinällään on ällistyttävää: miksi media toimii yhden järjestön kaikupintana näin suuressa mittakaavassa? Vielä ällistyttämmäksi tilanteen tekee se, että samalla media tulee ottaneeksi osaa Metsästäjäliiton vaikutuskampanjaan. Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja myöntääkin, että tiedotesuma on tietoista vaikuttamista, jolla ohjataan median susiuutisointia.

Samalla osa tärkeimmistä tosiasioista jää kertomatta. 

Yksi tällainen tosiasia on metsästyskoirien valtava määrä susiin verrattuna ja näiden tunkeutuminen susien reviireille. On eettisesti kohtuutonta, että metsissämme juoksee syksyisin yli 83 000 metsästyskoiraa, kun taas susien elinalueet on ajettu minimiin – ja erityisen kohtuutonta on demonisoida susia siitä, että nämä puolustautuvat reviireilleen tulevia koiria vastaan. 

Toinen huomion ulkopuolelle jäävä tosiasia on hyytävä: tilastollisesti katsottuna metsästäjät itse tappavat koiria huomattavasti enemmän kuin sudet. Kennelliiton jalostustietojärjestelmästä selviääkin, että suosittujen metsästyskoirarotujen (kuten norjan harmaa, suomen ajokoira ja suomen pystykorva) kohdalla ovat esimerkiksi käyttäytymishäiriöiden tai “käyttötarkoitukseen soveltumattomuuden” nimissä tehdyt lopetukset selvästi yleisempiä kuin suosituimpien seurakoirien kohdalla. Samoin lopetukset ilman sairauden diagnosointia ja liikennekuolemat ovat huolestuttavan yleisiä. 

Verrattuna näihin, ovat petovahingot vain joidenkin prosenttien luokkaa. Metsästyskoirien kuolemat susikohtaamisissa ovat traagisia ja järkyttäviä, mutta sitä ovat myös koirien turhat kuolemat ihmisten käsissä. Onkin kysyttävä: miksi media uutisoi vain edellisiä, mutta ei jälkimmäisiä? Myös, mikäli Suomen Metsästäjäliiton tavoitteena on turhien metsästyskoirakuolemien estäminen, miksi se ei keskity metsästäjien itsensä tekemiin turhiin lopetuksiin?

Ihmiset toki tappavat myös lampaita huomattavasti enemmän kuin sudet. Ruokaviraston tilastot kertovat, että vuonna 2021 teurastettiin noin 50 000 lammasta. Median luoma mielikuva siitä, että lampaat pysyisivät elossa, jos vain sudet eivät heitä tappaisi, onkin erikoinen. Samalla sivuun jää se tosiseikka, että lampaat olisi helppoa suojata susilta petoaitojen ja laumanvartijakoirien avulla – jos vain kaikki tilalliset itse olisivat tähän suostuvaisia.

Metsästäjäliitolla on meneillään varsin mittava susivastainen mainoskampanja, joka näkyy sekä sosiaalisessa että perinteisessä mediassa, ja jota värittää valitettava yksipuolisuus. Miksi Metsästäjäliitto sitten tarjoaa yksipuolista tietoa? Katsaus kansainväliseen suurpetopolitiikkaan auttaa ymmärtämään, miksi susien aiheuttamista koirakuolemista julkaistaan tiedotteita tiheään tahtiin juuri nyt. 

EU:n jäsenmaiden enemmistö ilmoitti keskiviikkona 25.9.2024, että ehdotus suden suojeluaseman muuttamisesta täysin rauhoitetusta lajista suojelluksi lajiksi etenee Bernin yleissopimuksen komitealle joulukuussa 2024. Jos muutosehdotus hyväksytään, seuraukset voivat olla Suomen susikannalle varsin vahingolliset: erittäin uhanalaisen lajin tappamisesta tehtäisiin entistä helpompaa.

Juuri tämä on valitettavasti myös Suomen Metsästäjäliiton tavoite. Usuttamalla mediaa yksipuoliseen susiuutisointiin, se pyrkii taivuttelemaan suuren yleisön susivastaiseksi ja näin mahdollistamaan susien entistä laajempaa tappamista.

Entä miksi Metsästäjäliitto haluaa vähemmän susia? Yksi syy on ilmeinen. Sudet kilpailevat osittain samasta riistasta metsästäjien kanssa. 

Reilumpaa journalismia

Suomalainen susiuutisointi perustuu siis suurelta osin metsästäjien oman eturyhmän ja sen ajaman agendan varaan. Eläinoikeusakatemia pitää tilannetta erittäin huolestuttavana. 

Journalistiliiton ohjeiden mukaan journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Julkaistavat tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin ja yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä. Puolitotuuksia tai poliittisia agendoja ei tulisi julkaista ”totuuksina”. Nämä ohjeet eivät kuitenkaan toteudu tämänhetkisessä susiuutisoinnissa.

Nykyisessä suurpetopoliittisessa tilanteessa, jossa suden suojelutasoa halutaan heikentää, tarvitaankin selvästi laadukkaampaa susijournalismia. Suomen Metsästäjäliiton tai Suomen Riistakeskuksen edustajien lisäksi toimittajat voisivat haastatella enemmän paitsi susiin perehtyneitä tutkijoita, myös esimerkiksi eläinoikeus- ja luonnonsuojelujärjestöjä – sekä toki niitä aivan tavallisia ihmisiä, jotka osaavat arvostaa susia. 

Journalistiliiton sivuilla kirjoitetaan näin: ”Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on, kun asia on kiistanalainen tai kun tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus”. Suomen Metsästäjäliitto on tietolähde, joka valitettavasti vahingoittaa susia ja tasapainoista susikeskustelua, samalla hyötyen asiasta. 

Eläinoikeusakatemia ehdottaakin, että susiuutisoinnin journalistista tasoa nostettaisiin tuntuvasti. Tämä palvelisi paitsi realistista ja tasapuolista tiedonvälitystä, myös Suomen luonnon ja sinne kuuluvien lajien arvostusta. 

Kuka siis puolustaisi susia uutisvirrassa, joka tällä hetkellä on hyvin susivihamielinen?

Julkaistu 1.12.2024