Vetoomus: Sepelkyyhkyjen metsästyskauden alkua lykättävä syksymmälle
Vetoomus: sepelkyyhkyn metsästyskauden alkua lykättävä linnunpoikasten suojelemiseksi
Tähän on tuotava muutos.

Pesinnän onnistuminen
Sepelkyyhkyjen kolmas pesintä jatkuu pitkälle syyskuuhun. Kun emolintuja ammutaan, poikasia odottaa pitkä ja tuskallinen nääntymiskuolema.
Emolintujen ampumisen välttäminen on valitettavasti vaikeaa. Emolintuja lentää parvien mukana varsinkin ruokintapaikkojen lähellä ja tunnistus ampumistilanteessa on erittäin vaativaa. Luonnonvarakeskuksen mukaan ammuttujen lintujen joukossa onkin paljon myös aikuisia lintuja, mikä tarkoittaa sitä, että joka vuosi tapetaan runsaasti myös emolintuja.
✍️ Siirry allekirjoittamaan vetoomus sepelkyyhkyn pesimärauhan puolesta

Lintujen Älykkyys
Kyyhkyjen urheilumetsästys on muutoinkin eettisesti ongelmallista. Kyyhkyt ovat tutkitusti erittäin älykkäitä eläimiä, joilla on esimerkiksi loistava muisti- ja oppimiskyky. Kyyhkyt ymmärtävät jopa abstrakteja käsitteitä ja pystyvät laskemaan yhtä hyvin kuin kädelliset. Kyyhkysten on myös arvioitu pystyvän itsetietoisuuteen.
Ennen kaikkea myös kyyhkyt ovat tuntevia, tunteita muodostavia ja tietoisia olentoja, jotka kokevat olemassaolonsa jonkinlaisena. Siksi kyyhkyillä on arvoa yksilöinä, eikä turha tappaminen ole hyväksyttävää.

Vetoomuksen vaateet
Me allekirjoittaneet vaadimme, että sepelkyyhkyjen metsästysajan aloitus siirretään alkamaan pesimäkauden jälkeen syyskuun lopulle. Näin voimme pelastaa suuren määrän poikasia tuskalliselta nääntymiskuolemalta.
Puolustan sepelkyyhkyjä, allekirjoitan vetoomuksen!
"*" näyttää pakolliset kentät
Vetoomus tullaan luovuttamaan maa- ja metsätalousministeriölle vuoden 2026 lopulla.