Maa- ja metsätalousministeriö on julkaissut tänään esityksen uudeksi turkisasetukseksi, jota se on valmistellut tiiviissä yhteistyössä alan etujärjestö Fifurin kanssa.
Asetuksen julkilausuttuna tavoitteena on ollut ”parantaa turkiseläinten hyvinvointia tutkimustietoon nojautuen”, mutta näin ei ole tapahtumassa. Tutkimustieto ja eläinten hyvinvoinnin asiantuntijoiden lausunnot on sivuutettu lähes täysin, ja eläinten oloihin on esitetty pelkästään kosmeettisia parannuksia pitkillä siirtymäajoilla.
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA julkaisi turkisasetuksen valmistelun aikaan tieteellisen raportin eläinten hyvinvoinnista turkistarhoilla. Raportin mukaan nykyiset häkkikasvatusjärjestelmät aiheuttavat turkiseläimille hyvinvointiongelmia, koska ne rajoittavat eläinten liikkumista ja estävät keskeisten lajityypillisten käyttäytymistarpeiden, kuten ravinnonhaun ja ympäristön tutkimisen, toteuttamisen. Jotta turkiseläinten hyvinvointiin olisi mahdollista saada merkittäviä parannuksia, edellyttäisi tämä EFSA:n arvion mukaan häkkikasvatuksesta luopumista.
Suomen Eläinlääkäriliitto totesi turkisasetusta koskevassa lausunnossaan, ettei turkistarhausta voida jatkaa nykyisellään vaarantamatta eläinten hyvinvointia.
Myös suomalaiset eläinten hyvinvointiin erikoistuneet asiantuntijajärjestöt ovat kritisoineet laajasti turkiseläinten häkkikasvatusta ja vaatineet turkistarhauksen kieltämistä. Esimerkiksi Suomen Eläinlääkäriliitto totesi turkisasetusta koskevassa lausunnossaan, ettei turkistarhausta voida jatkaa nykyisellään vaarantamatta eläinten hyvinvointia. Järjestö kannatti lausunnossaan turkistarhauksen hallittua alasajoa ja lisäsi, että jos elinkeinon kuitenkin sallitaan jatkuvan vielä tulevaisuudessakin, sen toiminta olisi uudistettava perinpohjaisesti.
EFSA:n raportista ja eläinten hyvinvoinnin asiantuntijoiden lausunnoista huolimatta maa- ja metsätalousministeriö on sallimassa turkiseläinten kasvattamisen pienissä ja ahtaissa häkeissä myös tulevaisuudessa. Esimerkiksi täysikasvuisen minkin häkkikoko on kasvamassa uuden turkisasetuksen myötä 0,1 neliömetriä 10 vuoden kuluttua ja naarasketun 0,4 neliömetriä 11 vuoden kuluttua.
Asetuksen valmistelussa ei ole painanut myöskään perustuslakivaliokunnan kanta, jonka mukaan hyvin pitkät, jopa lähes 12 vuoden siirtymäajat eivät ole asianmukaisia.
Asetuksen valmistelussa ei ole painanut myöskään perustuslakivaliokunnan kanta, jonka mukaan hyvin pitkät, jopa lähes 12 vuoden siirtymäajat eivät ole asianmukaisia. Myös oikeuskansleri on kehottanut maa- ja metsätalousministeriötä kiinnittämään vakavaa huomiota asetuksen siirtymäaikoihin. Oikeuskanslerin lausunnon mukaan asetukseen ei tule sisällyttää sellaisia siirtymäaikoja, jotka käytännössä tarkoittaisivat lain muuttumista tehottomaksi.
Maa- ja metsätalousministeriö perustelee pitkiä siirtymäaikoja ja häkkikasvatuksessa pitäytymistä muutosten talousvaikutuksilla. Turkisasetus edellyttää alan harjoittajilta uusia investointeja, joita heidän on haastava toteuttaa alan pitkään kestäneen vaikean tilanteen vuoksi. Häkkikasvatuksesta luopuminen puolestaan tekisi turkistarhauksesta kannattamatonta ja johtaisi käytännössä alan loppumiseen Suomessa.
Taloudelliset syyt eivät kuitenkaan oikeuta kärsimyksen aiheuttamista eläimille. Jos turkisalan ei ole mahdollista toteuttaa eläinten hyvinvoinnin kannalta välttämättömiä uudistuksia, ratkaisu ei ole status quon säilyttävän asetuksen säätäminen, vaan turkistarhauskielto.
Taloudelliset syyt eivät oikeuta kärsimyksen aiheuttamista eläimille.
Vaikka turkiseläinten oloihin on tulossa vain pieniä muutoksia, niistä aiheutuu silti Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan turkistarhaajille noin 364 miljoonan euron kustannukset.
Fifur onkin pyytänyt maa- ja metsätalousministeriöltä julkista tukea asetuksesta aiheutuviin muutos- ja uudisrakentamisen kuluihin. Alalle on myönnetty vuosien 2020–2025 aikana yhteensä 110 miljoonan euron edestä julkista rahoitusta: lintuinfluenssakorvauksia, tuotannonmenetyskorvauksia, investointitukia, takauksia, koronatukea, lomitustukea, yleisavustuksia ja hankerahoitusta. Turkisalan tukemiseen ei tule käyttää enää euroakaan, vaan resurssit on suunnattava alan hallittuun alasajoon.
Alalle on myönnetty vuosien 2020–2025 aikana yhteensä 110 miljoonan euron edestä julkista rahoitusta.
Turkisasetus ja sen valmistelutapa edustavat suoranaista lainsäädännön prosessien ja demokratian pilkkaa. Yhteistyössä alan etujärjestön kanssa valmisteltua asetusta, joka vain pitkittää eläinten kärsimystä, ei tule hyväksyä.
Turkisasetuksen tosiasiallisena tavoitteena ei ole missään vaiheessa ollut eläinten hyvinvoinnin parantaminen, vaan turkistarhauksen jatkumisen varmistaminen: kun tuottajilta on juuri edellytetty uusia investointeja, alan kieltämisestä tulee poliittisesti vaikeampaa. Näennäisten hyvinvointiparannusten sijaan päättäjien onkin viimein tehtävä niin kuin kansalaisten selvä enemmistö on jo vuosikausia vaatinut ja kiellettävä turkistarhaus.
Tähän onkin tarjoutumassa pian hyvä tilaisuus, kun Turkistarhaus historiaan -kansalaisaloite tulee eduskunnan täysistuntoon kansanedustajien äänestettäväksi.
Tiina Vuolle
Tutkiva journalisti, Eläinoikeusakatemia
(Vastuuhenkilö, kampanjavastaava
Turkistarhaus historiaan -kansalaisaloite)
Lähteet:
EFSA Scientific Opinion: Welfare of American mink, red and Arctic foxes, raccoon dog and chinchilla kept for fur production
Fifurin hallituksen kannanotto (24.10.2024)
Finlex: Valtioneuvoston asetus turkiseläinten suojelusta 1084/2011
HS (22.12.2024): Ministeriö valmistelee uutta turkisasetusta voimakkaasti lobbaria kuunnellen
Maa- ja metsätalousministeriö: Valtioneuvoston asetus MMM/2026/122
Maa- ja metsätalousministeriö: Valtioneuvoston asetus turkiseläinten hyvinvoinnista
Oikeuskanslerin virasto: Asetuksiin sisällytettävät pitkät siirtymäajat
Oikeuskanslerin virasto: Valtioneuvoston asetus turkiseläinten hyvinvoinnista
Suomen Eläinlääkäriliitto: Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi turkiseläinten hyvinvoinnista
Yle (15.1.2025): Turkiseläimet ovat saamassa isommat häkit, mutta ehkä vasta 20 vuoden päästä – ala vaatii pitkää siirtymäaikaa