Kissan kokemusmaailma tutkimuksen valossa

esivanhemmilta perittyjä käyttäytymistarpeita

Yksi yhtäläisyys kissojen ja muiden kotieläinten välillä on se, että tuhansienkin vuosien yhteiselo ihmisen kanssa muuttaa eläimen aivoja yllättävän vähän. Siinä missä eläimen ulkonäkö voi muuttua dramaattisesti verrattuna sen villeihin esivanhempiin, eläimen mielen toiminta muuttuu paljon hitaammin.

Kissan luonnonvaraiseen kantamuotoon eli afrikanvillikissaan verrattuna olennaisin mieleen liittyvä muutos on se, että kissan mieli jää joiltain osin pentumaiseksi vielä aikuisenakin. Siksi kissa on seurallisempi eläin kuin afrikanvillikissa.

Kissan mieli jää joiltain osin pentumaiseksi vielä aikuisenakin.

Kotieläinten aivojen toiminnasta suurin osa on edelleen hyvin samantapaista kuin niiden kantamuodoilla, joiden aivot ovat miljoonien vuosien mittaisen luonnonvalinnan tuote. Yksi näistä samantapaisuuksista on se, millaista tekemistä eläin tarvitsee voidakseen hyvin.

Esivanhemmilta perityt geenit ohjaavat aivot tuottamaan tiettyjä hermovälittäjäaineita (kuten mielihyvän tunnetta lisääviä serotoniinia ja dopamiinia) silloin, kun eläin tekee tiettyjä sen esivanhemmille välttämättömiä asioita.

Kissalla tällaisiin välttämättömiin tekemisiin eli ”käyttäytymistarpeisiin” lukeutuu muun muassa pienten, liikkuvien kohteiden vaaniminen ja pyydystäminen. Se saa kissan aivot erittämään serotoniinia, dopamiinia ja muita keskeisiä hermovälittäjäaineita. Niiden riittävä määrä aivoissa puolestaan on välttämätön edellytys sille, että eläin kokee voivansa hyvin.

Onneksi kissan aivot ovat sen verran joustavat, että pyydystämisen kohteen ei tarvitse olla aito eläin.

Onneksi kissan aivot ovat sen verran joustavat, että pyydystämisen kohteen ei tarvitse olla aito eläin. Vaikka vaaniminen ja sieppaaminen kohdistuisi leluun tai rutattuun paperipalaan, aivoissa käynnistyy aivan vastaava serotoniinin, dopamiinin ynnä muun eritys. Samanlaista luontaista mielihyvää tuottaa myös piilotetun ruoan tai namien etsiminen.

Etenkin nuori kissa innostuu saalistamaan leluja helpostikin. Osalle vanhemmista kissoista taas on ehtinyt käydä niin, että liian vähäinen määrä ”pyydystämiseen” houkuttelevia leikkejä on saanut niiden aivojen serotoniini- ja dopamiinipitoisuuden jäämään normaalia alemmaksi pidemmäksi aikaa. Tällä puolestaan on passivoiva vaikutus.

Etenkin nuori kissa innostuu saalistamaan leluja helpostikin.

Tällöin kissa tarvitsee tavallista houkuttelevampia leikkejä (kuten sellaisia, joihin liittyy ruoan etsimistä tai kuivien namien sieppaamista) pystyäkseen taas innostumaan ”saalistuksesta” ja saadakseen aivokemiansa takaisin normaaleille raiteille.

Käyttäytymistarpeiden tyydyttämiseen tarvittavat asiat kissan elinympäristössä ovat enemmän kuin ”virikkeitä”. Virikkeet käsitetään joskus niin, että ne ovat ylimääräistä kivaa, jota voi antaa tai olla antamatta. Osa tutkijoista puhuukin nykyään mieluummin eläimen ympäristötarpeista (environmental needs) eikä virikkeistä (enrichment), jotta tarpeiden tärkeys olisi helpompi ymmärtää.

Turvallisuuden tunnetta tuottavat korkealla sijaitsevat lepopaikat sekä suojaisat piilopaikat.

Ympäristötarpeisiin sisältyy myös se, millaisissa paikoissa kissa kokee olonsa turvalliseksi. Afrikanvillikissa on monen isomman pedon saalista, ja esivanhemmilta perityt geenit ohjaavat nykyistenkin kissojen aivoja etsimään turvallisia paikkoja. Turvallisuuden tunnetta tuottavat korkealla sijaitsevat lepopaikat sekä suojaisat piilopaikat.

Myös ympäristön tuttuus tuo turvallisuuden tunnetta. Koska hajuaisti on yksi kissan tärkeimmistä aisteista, ovat tutut hajut tuttuuden tunteen tärkeä osa. Siksi esimerkiksi eläinlääkärikäynteihin kannattaa valmistautua etukäteen sillä, että kuljetuskoppa on normaalissa arjessa yksi kissalle tarjolla olevista nukkumapaikoista. Tällöin siihen tarttuu kissan oma ominaistuoksu.

Kissan Seurallisuus on erilaista kuin koiran

Kissojen seurallisuudessa on yksilöllisiä eroja. Osa eroista on perinnöllisiä, ja osittain erot ovat seurausta siitä, millaisessa ympäristössä kissa on kasvanut ensimmäiset elinkuukautensa.

Jos pentu saa olla emonsa ja sisarustensa seurassa pitkään, mieluiten vähintään kolme kuukautta, sen sosiaaliset taidot pääsevät kehittymään täyteen potentiaaliinsa. Mitä aikaisemmin pentu taas on erotettu emostaan, sitä enemmän sillä yleensä on vaikeuksia viestiä muiden kissojen kanssa ja siten myös tulla toimeen niiden kanssa.

Uskomukset kissojen erakkoluonteesta lienevät saaneet alkunsa silloin, kun oli vielä yleistä erottaa pentuja emoistaan alle kahden kuukauden iässä.

Kissojen sosiaalisuus on kuitenkin erilaista kuin koirien. Siinä missä useimmat koirat viihtyvät parhaiten laumassa, useimmille kissoille ihanteellinen on korkeintaan muutaman yksilön ryhmä.

Uskomukset kissojen erakkoluonteesta lienevät saaneet alkunsa silloin, kun oli vielä yleistä erottaa pentuja emoistaan alle kahden kuukauden iässä.

Useimmille kissoille on myös tärkeää, että arkielämässä on vain tuttuja kissakumppaneita. Näidenkin välillä on eroja. Kiinteimmät ystävyyssuhteet syntyvät yleensä lähisukuisten tai pennusta asti yhdessä kasvaneiden kissojen välille. Jos aikuiselle kissalle ollaan ottamassa kaveria, pentu on yleensä helpompi hyväksyä kuin toinen aikuinen. Pentuja otettaessa suositeltavinta on ottaa samalla kertaa kaksi pentua samasta pentueesta.

Kissojen aidon ystävyyden tunnistaa muun muassa siitä, että kissat ainakin ajoittain nukkuvat kosketuksissa toisiinsa ja puskevat toisiaan. On sellaisiakin monikissaisia talouksia, joissa kissat pikemminkin sietävät toisiaan kuin kokevat ystävyyttä. Tämä jää omistajilta usein huomaamatta, koska kissat pyrkivät välttämään suoranaista tappelua aina kun voivat.

Kissojen aidon ystävyyden tunnistaa muun muassa siitä, että kissat ainakin ajoittain nukkuvat kosketuksissa toisiinsa ja puskevat toisiaan.

Kissan seurallisuus ihmistä kohtaan on sekin yhdistelmä geenejä ja pentuaikaisten kokemusten vaikutusta. Pentuajan vaikutus on erityisen tärkeä. Jos kissa on saanut paljon myönteistä kanssakäymistä ihmisten kanssa sosiaalistumisen herkkyyskautena (kahden viikon iästä noin seitsemän viikon ikään), se pystyy myöhemmin elämässään kehittämään syvän, luottavaisen suhteen ihmiseen.

Tarvittava yhdessäolon määrä riippuu osittain siitä, kuinka ihmissosiaalisia kyseiset pennut ovat geneettisiltä ominaisuuksiltaan. Sosiaalistamisen nyrkkisääntönä voi pitää sitä eräissä tutkimuksissa testattua järjestelyä, että pennut saavat päivässä yhteensä vähintään tunnin verran myönteistä ihmiskontaktia, kuten ihmisen syliin kiipeilemistä, lempeää käsittelyä ja leluilla leikittämistä.

Jos kissa on pentuaikanaan saanut ihmisseuraa jonkin verran mutta ei tarpeeksi, sen luottamus tuttuihinkin ihmisiin voi jäädä puutteelliseksi.

Jos kissa on pentuaikanaan saanut ihmisseuraa jonkin verran mutta ei tarpeeksi, sen luottamus tuttuihinkin ihmisiin voi jäädä puutteelliseksi. Yksi seuraus tästä ovat ne tilanteet, joissa kissan tekisi mieli tulla seurustelemaan ihmisen kanssa, mutta samaan aikaan ihmisen lähellä oleminen pelottaa hiukan.

Silloin kissa saattaa ensin tulla oma-aloitteisesti puskemaan ja kehräämään, ja kun ihminen sitten ojentaa kätensä silitelläkseen, kissaa alkaakin pelottaa – jolloin se reagoi kynsimällä tai puremalla. Jotkin kissaharrastajat ovat alkaneet kutsua tätä käyttäytymistä ”rakkausaggressioksi”, mitä se ei kuitenkaan ole. Kyseessä on pikemminkin epävarmuuden seuraus.

Ratkaisu asiaan löytyy kissan tunnetilan ymmärtämisestä. Kissan pelkoa kannattaa lievittää sillä, että kissaa ei ympäröidä käsillä vaan silitellään vain hiukan, esimerkiksi poskista, ja ollaan valmiina vetäytymään heti, kun kissa jännittyy.

Kissan kiintymys ihmiseen saa usein samantapaisia muotoja kuin koirankin.

Kissan kiintymys ihmiseen saa usein samantapaisia muotoja kuin koirankin. Monet kissat ovat herkkiä omistajansa tunnetilalle, ja osa kissoista puskee omistajaansa tavallista enemmän silloin, kun tämä on lohdutuksen tarpeessa.

Kissoille tilapäinen yksinolo on yleensä helpompaa kuin koirille, mutta on sellaisiakin kissoja, joilla esiintyy aitoa eroahdistusta. Sen hoitoon toimivat samat keinot kuin koirillakin. Tärkeintä on varmistaa, että elämänlaatu on kokonaisuutena hyvää, muun muassa tarjoamalla kissalle tarpeeksi tilaisuuksia ”saalistaa” leluja ja etsiä ruokaa.

Sen jälkeen harjoitellaan yksin jäämistä ensin lyhyinä hetkinä. Niiden avulla kissassa voimistuu mielikuva siitä, että ihminen tulee kyllä takaisin.

Kissojen persoonallisuuksissa on eroja

Kissa on yksi niistä eläinlajeista, joista joillain ihmisillä on hyvin virheellisiä mielikuvia.

Kenties joskus mielikuvat syntyvät siitä, että ihminen projisoi huomaamattaan omia pahan olon tunteitaan itsensä ulkopuolelle, kuvitellen jonkun toisen eläimen pahantahtoiseksi. Välillä eläimille, kuten sioille ja rotille, annetaankin ”konnan rooli”. Kissakaan ei ole välttynyt näiltä kuvitelmilta.

Kissa on yksi niistä eläinlajeista, joista joillain ihmisillä on hyvin virheellisiä mielikuvia.

Välillä tällaisia tapauksia pääsee mediaan asti. Vuosia sitten minulle soitti Ilta-Sanomien toimittaja, joka halusi tietää: ”Jos kissa olisi leijonan kokoinen, haluaisiko se tappaa omistajansa?” Selitin, miksi näin ei ole: kun pentu kasvaa ihmisten seurassa, se sosiaalistuu ihmislajiin.

Ihmetellessäni, miksi hän kysyy asiaa, ilmeni että englanninkielisen maailman medioihin oli ilmestynyt sellaisia otsikoita kuin ”Your cat may want to kill you, study says” (”Kissasi saattaa haluta tappaa sinut, tutkimus väittää”).

Juttujen lähteeksi ilmoitettiin Edinburgin yliopistossa tehty tutkimus. Todellisuudessa kyseinen tutkimus kuitenkin käsitteli aivan muita aiheita eikä mitenkään liittynyt tappamiseen.

Tutkimuksen aiheena nimittäin oli yksilöllisten persoonallisuuspiirteiden esiintyminen kesykissoilla ja muutamilla muilla kissaeläinlajeilla. Tulokset viittasivat siihen, että näillä lajeilla esiintyy vähintään osa niistä viidestä persoonallisuuspiirteestä, joita ihmisillä on tutkittu paljon.

Myös kissayksilö voi siis olla enemmän tai vähemmän sosiaalinen, tunnollinen, ulospäinsuuntautunut, sopuisa ja emotionaalisesti reaktiivinen.

Myös kissayksilö voi siis olla enemmän tai vähemmän sosiaalinen, tunnollinen, ulospäinsuuntautunut, sopuisa ja emotionaalisesti reaktiivinen. Viimemainittua persoonallisuuden osa-aluetta kutsutaan tutkijoiden parissa usein neuroottisuudeksi, vaikka se on eri asia kuin psyykkisinä sairauksina esiintyvät neuroosit.

Juuri tähän neuroottinen-sanaan oli joku englanninkielisessä mediassa tarttunut ja lähtenyt laukalle. ”Kesykissat ovat siis yhtä neuroottisia kuin leijonat! Neuroottisuus on varmastikin se syy, miksi eläimet tappavat ihmisiä, joten kaikki kesykissat haluavat siis tappaa ihmisiä!”

Otin yhteyttä tutkimuksen tekijöihin varmistaakseni, ovatko he huomanneet, että heitä väärinkäytetään perättömänä lähdeviitteenä.

Osoittautui, että tutkijaparat olivat jo uupumuksen partaalla: he olivat monta päivää lähettäneet oikaisupyyntöjä eri puolille maailmaa huomattuaan, että hämmästyttävä määrä medioita oli innostunut levittämään sanaa kissojen murhanhimoisuudesta.

Kyseisen tutkimuksen todellinen aihe – yksilölliset persoonallisuuserot – puolestaan on aito ja kiinnostava ilmiö, ja samalla yksi kasvavista osa-alueista eläinten kognitiotutkimuksessa.

Kissan persoonallisuuteen vaikuttavat paitsi geenit, myös kasvuympäristö.

Kissoilla on jo tätä ennenkin tutkittu muun muassa eroja sosiaalisuudessa ja siinä, kuinka avoin kissa on uusille kokemuksille. Persoonallisuuteen vaikuttavat paitsi geenit (esimerkiksi isäkissan persoonallisuus vaikuttaa pentujen persoonallisuuteen silloinkin, kun pennut eivät ole koskaan tavanneet isäänsä), myös kasvuympäristö. Ensimmäisiä eroja alkaa näkyä jo alle viikon iässä, ja alle kuukauden iässä kissojen persoonallisuuserot ovat jo selviä.

Ensimmäisiä eroja alkaa näkyä jo alle viikon iässä, ja alle kuukauden iässä kissojen persoonallisuuserot ovat jo selviä.

Tutkimusnäyttöä on kertynyt jo siitäkin, mitä tapahtuu, jos omistajaehdokkaille ja löytöeläintalon kissoille tehdään persoonallisuustestit ja kullekin omistajaehdokkaalle pyritään sen perusteella löytämään persoonaltaan yhteensopiva kissa.

Tätä tehdään nykyään joissakin yhdysvaltalaisissa löytöeläintaloissa, ja persoonallisuusarvion seurauksena kissoja on adoptoitu aiempaa enemmän ja palautettu aiempaa vähemmän.

Ilmeet ja eleet kertovat paljon

Yksi kaikkein tärkeimmistä omistajien taidoista – sekä kissojen hyvinvoinnin turvaamiseksi että ihmisen ja kissan välisen suhteen syventämiseksi – on kyky ymmärtää kissojen tunnetiloja.

Siinä missä kissoilta puuttuu kyky monimutkaisten suunnitelmien laadintaan ja muuhun juonitteluun, niillä on mitä suurimmassa määrin samat perustunteet kuin lukuisilla muillakin eläinlajeilla.

Kyky kokea iloa, mielihyvää, pelkoa ja muita ”puhtaita” tunteita, joihin ei tarvita kykyä rationaaliseen ajatteluun, on kaikkien selkärankaisten eläinten yhteinen ominaisuus. Sitä on tutkittu nisäkkäiden lisäksi niin kaloilla, linnuilla kuin matelijoillakin.

Kyky kokea iloa, mielihyvää, pelkoa ja muita ”puhtaita” tunteita, joihin ei tarvita kykyä rationaaliseen ajatteluun, on kaikkien selkärankaisten eläinten yhteinen ominaisuus.

Ilme- ja elekieli on yksi parhaista ikkunoista eläinten tunteisiin. Kissojen ilmeet ovat monelta osin erilaisia kuin ihmisten, mistä syystä harva ihminen ymmärtää niitä intuitiivisesti. Niitä voi kuitenkin oppia huomaamaan.

Kissoilla on useampia erilaisia ilmeitä kuin esimerkiksi koirilla, mutta monet ilmeet koostuvat pienistä vivahteista, joiden huomaaminen vaatii harjaannusta.

Kun kissaihmisiä opastaa havaitsemaan ja tunnistamaan ilmeitä, tarkasti tehdyt piirrokset ovat usein vielä hyödyllisempiä kuin valokuvat. Piirroksissa nimittäin saa esitettyä eri ilmeitä ilman, että valaistus tai kuvatun yksilön väri vaikuttaa asiaan.

Kissoilla on useampia erilaisia ilmeitä kuin esimerkiksi koirilla, mutta monet ilmeet koostuvat pienistä vivahteista, joiden huomaaminen vaatii harjaannusta.

Vivahteiden tarkka esittäminen kuvina on itsellekin kiehtovaa: minulla on ollut onni tehdä sitä yhdessä Maija Karalan ja Ville Sinkkosen kanssa, jotka kuuluvat suomalaisten eläimiin erikoistuneiden tiedekuvittajien kärkipäähän. (Työstämme paraikaa seuraavaa kirjaamme nimeltä ”Kissan mieli. Tiedettä sarjakuvana”, joka edeltäjiensä koira- ja hevoskirjan tavoin avaa eläinten kokemusmaailman ja hyvinvoinnin tutkimustietoa kuvien kautta.)

Tunteiden lisäksi myös kipu näkyy kissojen ele- ja ilmekielessä, jos vain tietää mitä etsiä. Kissoilla esiintyy melko paljon kroonisia kiputiloja, etenkin vanhemmiten, ja monet niistä jäävät omistajilta huomaamatta.

Tyypillisiä oireita ovat muun muassa se, että kissa ei enää hyppää paikkoihin, joihin se hyppäsi ennen, tai että sen selkänahka alkaa nykiä siliteltäessä. Monet kroonisista kivuista, muun muassa nivelrikon aiheuttamat, ovat kuitenkin lievitettävissä oikeanlaisella, eläinlääkärin suunnittelemalla kipulääkityksellä.

Uutta kissatietoa kertyy edelleen

Kissoilla on hyvä muisti, ja niiden oppimiskyky on samankaltainen kuin koirien ja monien muiden nisäkkäiden. Kissa oppiikin helposti muun muassa tulemaan luokse kutsuttaessa, ja jotkut ovat opettaneet kissoilleen erilaisia temppuja. Koulutuksen apuna käytetään palkitsemista.

Kissa oppiikin helposti muun muassa tulemaan luokse kutsuttaessa, ja jotkut ovat opettaneet kissoilleen erilaisia temppuja.

Sen sijaan kissaa on vaikea opettaa pakottamalla. Uhkaavissa tilanteissa kissa nimittäin yleensä jähmettyy tai pakenee. Koiristakin moni tekee niin, mutta osa koirista onnistuu pelostaan huolimatta myös lepyttelemään uhkaavaa ihmistä tai oppimaan, mitä kyseisessä tilanteessa pitää tehdä, jotta ihminen käyttäytyisi vähemmän uhkaavasti.

Kissojen kognition tutkimus jatkuu edelleen. Toistaiseksi ei tiedetä esimerkiksi sitä, kuinka paljon kissojen älykkyyteen vaikuttavat niiden pentuaikaiset kokemukset ja myöhempi oppiminen. Kissojen ajantajusta sen sijaan on saatu alustavia viitteitä: niillä saattaa olla kyky erottaa toisistaan hyvin lyhyitä ajanjaksoja (kuten viisi sekunttia kymmenestä sekunnista).

Näistä ja monista muista kissana olemisen ulottuvuuksista tullaan tulevaisuudessa saamaan yhä tarkempaa tietoa.