Vetoomus: Sepelkyyhkyjen metsästyskauden alkua lykättävä syksymmälle

Vetoomus: sepelkyyhkyn metsästyskauden alkua lykättävä linnunpoikasten suojelemiseksi

  • Suomessa tapetaan vuosittain yli 300 000 sepelkyyhkyä.
  • Metsästysaika alkaa kesken pesimäkauden.
  • Emojen tappaminen aiheuttaa poikasille nääntymiskuolemia.

Tähän on tuotava muutos.

Pesinnän onnistuminen

Sepelkyyhkyjen kolmas pesintä jatkuu pitkälle syyskuuhun. Kun emolintuja ammutaan, poikasia odottaa pitkä ja tuskallinen nääntymiskuolema.

Emolintujen ampumisen välttäminen on valitettavasti vaikeaa. Emolintuja lentää parvien mukana varsinkin ruokintapaikkojen lähellä ja tunnistus ampumistilanteessa on erittäin vaativaa. Luonnonvarakeskuksen mukaan ammuttujen lintujen joukossa onkin paljon myös aikuisia lintuja, mikä tarkoittaa sitä, että joka vuosi tapetaan runsaasti myös emolintuja.

✍️ Siirry allekirjoittamaan vetoomus sepelkyyhkyn pesimärauhan puolesta

Emolintujen tappaminen merkitsee, että poikaset jäävät nääntymään kuoliaiksi.

Lintujen Älykkyys

Kyyhkyjen urheilumetsästys on muutoinkin eettisesti ongelmallista. Kyyhkyt ovat tutkitusti erittäin älykkäitä eläimiä, joilla on esimerkiksi loistava muisti- ja oppimiskyky. Kyyhkyt ymmärtävät jopa abstrakteja käsitteitä ja pystyvät laskemaan yhtä hyvin kuin kädelliset. Kyyhkysten on myös arvioitu pystyvän itsetietoisuuteen.

Ennen kaikkea myös kyyhkyt ovat tuntevia, tunteita muodostavia ja tietoisia olentoja, jotka kokevat olemassaolonsa jonkinlaisena. Siksi kyyhkyillä on arvoa yksilöinä, eikä turha tappaminen ole hyväksyttävää.

Monella tavoin älykkäät kyyhkyt pystyvät mm. laskemaan yhtä hyvin kuin kädelliset.

Vetoomuksen vaateet

Me allekirjoittaneet vaadimme, että sepelkyyhkyjen metsästysajan aloitus siirretään alkamaan pesimäkauden jälkeen syyskuun lopulle. Näin voimme pelastaa suuren määrän poikasia tuskalliselta nääntymiskuolemalta.

Puolustan sepelkyyhkyjä, allekirjoitan vetoomuksen!

"*" näyttää pakolliset kentät

Nimi*
Sähköposti*
Haluatko postia Eläinoikeusakatemialta?

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietosuojakäytänteemme.

Vetoomus tullaan luovuttamaan maa- ja metsätalousministeriölle vuoden 2026 lopulla.