Emo kantaa, hoivaa ja huolehtii

Äidinrakkaus ei katso lajia

Äidinrakkaus on vanhimpia tunteita, mitä eläinkunnasta löytyy. Kiintymys omaa jälkikasvua kohtaan mahdollistaa nimittäin lajin selviytymistä. Kun emo kokee syvään uurrettua kiintymystä poikastaan kohtaan, hän haluaa hoivata tuota poikasta, tarjota ravintoa, suojaa, turvaa ja muita elon perusaineksia. Jos emo taas ei tuntisi kiintymystä, hän todennäköisesti hylkäisi poikasen ylimääräisenä “riesana”.

Rakkaus määritettynä kiintymykseksi onkin monien lajien elinehto. Se pitää emoja ja poikasia yhdessä – sillä toki myös poikanen kokee lujaa kiintymystä emoaan kohtan. Tämä taas edesauttaa poikasten hengissä säilymistä ja siten yksilöiden, geenien, populaatioiden ja lajin jatkuvuutta.

Rakkaus onkin syntynyt eläinkuntaan evoluution myötä, miljoonien vuosien työstämänä ja on kenties kaunein lahja, mitä luonto tarjoaa. Nimenomaan äidinrakkaus on monien lajien kohdalla elämää ylläpitävä tunne, elonsäikeiden rakentaja.

Tutkimus kertoo, että äidinrakkaus on eläinkunnassa yleinen tunne – varsinkin sosiaalisten lajien keskuudessa. Tämä pätee myös tuotannossa käytettyihin eläimiin. Lehmäemo kiintyy vahvasti vasikkaansa, sikaemo tekee kaikkeensa voidakseen hoivata porsaitaan, uuhet hellivät karitsoitaan lempeästi ja kanemot ovat esimerkillisiä vanhempia.  

Tutkimus kertoo, että äidinrakkaus on eläinkunnassa yleinen tunne, mutta tuotannossa käytettyjen eläinten ei yleensä anneta sitä toteuttaa.

Valitettavasti tuotannossa käytettyjen eläinten ei yleensä kuitenkaan anneta pysyä jälkikasvunsa kanssa ja toteuttaa äidinrakkauttaan. Maidontuotannossa lehmä ja vasikka pakkoerotetaan pian syntymän jälkeen, emakot pidetään pääsääntöisesti porsaistaan erotettuina ns. porsitushäkeissä ja uuhet menettävät rakkaat jälkeläisensä muutaman viikon ikäisinä. Kanat puolestaan eivät saa koskaan tavata lapsiaan.

Kun emon ja poikasen välinen suhde katkaistaan väkivalloin, on seurauksena suurta kärsimystä. Eläinoikeusakatemian Äidinrakkaus-kampanja tahtoo tuoda esille, että toisenlajiset emot ja poikaset ansaitsevat parempaa. Siksi tarjoamme tutkittua tietoa eläinmaailman äidinrakkaudesta.

Vanhemmuuden Käsitteistö erottelee

Usein ihmisten vanhemmuus erotetaan muiden lajien vanhemmuudesta kielellisesti, eri käsitteitä käyttäen. Ihminen voi olla “äiti”, kun taas muut eläimet ovat “emoja”. Ihminen voi olla “lapsi”, kun puolestaan muut eläimet ovat “vasikoita”, “karitsoita”, “porsaita” tai “poikasia”. Vain ihminen on “raskaana”, kun taas muut eläimet ovat “tiineenä”.

Tämä kielellinen rajanveto estää kuitenkin tunnistamasta, miten kyseessä on jaettu biologinen ilmiö, johon liittyy jaettuja tunteita ja tarpeita. 

Otetaan esimerkiksi lehmä. Lehmä kantaa vasikkaa yhtä kauan kuin ihminen eli yhdeksän kuukautta. Aivan kuten ihmisäidin, myös lehmän keho alkaa tuottaa oksitosiinia, hormoneja ja muita kehollisia viestejä siitä, että pian on aika hoivata jälkikasvua. Nuo viestit rakentavat kiintymyksen pohjan: ihmisen lailla myös lehmäemo on jo valmiiksi kiintynyt jälkikasvuunsa. Mikä tärkeintä, aivan kuten ihminen, myös lehmä kärsii menettäessään jälkeläisensä.

Kun käytämme asiasta erilaisia erottelevia käsitteitä, nämä samankaltaisuuden katoavat. Se taas estää niiden moraalisen merkityksen tunnistamista – sitä, että emo-poikassuhteiden estäminen ja katkaiseminen aiheuttaa myös muille lajeille huomattavaa kärsimystä. Tämä lienee tarkoituskin. Käsitteelliset eronteot ovat nimittäin syntyneet osittain siksi, että ihmiset eivät tahdo tunnistaa muille lajeille aiheuttamaansa ahdinkoa.

Eläinoikeusakatemia haluaa rikkoa kielellä luotuja turhia erontekoja, jotta niiden taustalla olevat moraaliset samankaltaisuudet nousisivat pintaan. Siksi käytämme toisinaan ihmisistä sanaa “emo” tai “poikanen”, ja toisenlajisista eläimistä toisinaan sanoja “äiti” ja ”lapsi”. Tämän ristikkäiskäytön myötä voimme alkaa tunnistaa, ettei äidinrakkaus tunne lajirajoja.

Juhlistakaamme siis äidinrakkautta lajista riippumatta ja antakaamme kaikkien lajien toteuttaa tätä elon kauneinta alkutunnetta!

Lisää rakkautta koskevista määrittelyistä, ks. Eläinrakkauden kunnianpalautus – tutkittua tietoa eläinrakkaudesta

5 tiedenostoa äidinrakkaudesta

1. Sikaemoilla on vahva tarve hoivata porsaitaan

Kesysioilla on vastaavia vanhemmuuteen liittyviä käyttäytymispiirteitä kuin villisioilla. Näihin lukeutuu emakoiden voimakas tarve rakentaa pesä ja hoivata porsaita. Emakot, jotka pääsevät rakentamaan pesiä ja jotka kommunikoivat aktiivisesti porsaiden kanssa, parantavat porsaiden hyvinvointia ja selviytymismahdollisuuksia. 

Emakot ja porsaat kiintyvät toisiinsa ahkeran vuorovaikutuksen kautta. Tähän sisältyy ääntely, haistelu ja lempeä töniminen. Erityisesti emakon aktiivinen ääntely pitää porsaat lähellä emoa. Myös sikojen suvun äidit ja lapset tahtovatkin pysyä tiiviisti lähekkäin!

Lähteet: 

• Jensen P. (1986). Observations on the maternal behaviour of free-ranging domestic pigs. Applied Animal Behaviour Science 16(2):131–42. 
• Ocepek M, Andersen IL (2018). Sow communication with piglets while being active is a good predictor of maternal skills, piglet survival and litter quality in three different breeds of domestic pigs (Sus scrofa domesticus). PLoS ONE 13(11): e0206128.
• Andersson A, Äänismaa R, Huusko J, Jensen P. (2011). Behaviour of European wild boar (Sus scrofa) in connection with farrowing in an enclosure. Mammalian Biology—Zeitschrift für Säugetierkunde 76(3):332–8.
• Ocepek M, Andersen IL. (2017). What makes a good mother? Maternal behavioural traits important for piglet survival. Applied Animal Behaviour Science 193(Supplement C):29–36.

2. Tipu  tarvitsee emoaan

Kanaemot ovat jälkikasvulleen tärkeä roolimalli. Pienet tiput oppivat emoiltaan monia asioita, kuten mistä saada ravintoa ja miten paeta vaaroja. Emot myös lohduttavat poikasiaan aktiivisesti: hätääntynyt kananpoika juoksee emonsa luokse turvaan ja saa osakseen rauhoittelua. Tällä tapaa kananpojasta kasvaa lopulta itsevarma ja psyykkisesti eheä yksilö.

Emon ja poikasen suhde alkaa jo ennen kuoriutumista, sillä emo ja vielä munassa oleva tipu kommunikoivat keskenään äänten avulla. Tämä kommunikaatio avittaa poikasen kognitiivista kehitystä.

Myöhemmin emot kertovat poikasilleen äänin ja elein, milloin on aika levätä, milloin syödä, ja milloin olla valppaana. Varoitusääni on nopeatempoista klaklatusta. Lepokutsu taas on pehmeää kehräämistä, jonka kuullessaan tiput säntäävät emon höyhenten suojiin nukkumaan yöunia.

Luonnossa kanaemot ja poikaset pysyisivät yhdessä jopa kolme kuukautta, samaan parveen asettuessaan läpi elämän. Eläinteollisuudessa kasvavat emot ja poikaset eivät kuitenkaan koskaan edes kohtaa toisiaan. Jokainen broileri ja munijakana on siis jo lähtökohtaisesti emoton. 

Tällä on vakavia seurauksia. Ilman emoaan kasvaneet kananpohjat ovat pelokkaampia, agressiivisempia ja stressaantuneempia. Heillä on myös todennäköisemmin erilaisia psykologisia ongelmia ja käytöshäiriöitä, kuten höyhenten nyppimistä. Emonsa kanssa kasvaneet taas ovat rauhallisempia, sosiaalisempia ja sanalla sanoen onnellisempia. 

Tipu tarvitsee emoaan!

Lähteet

• Edgar J, Held S, Jones C, Troisi C. (2016). Influences of Maternal Care on Chicken Welfare. Animals 5;6(1):2. 
• Freire, R. (2020). Understanding chicken learning and cognition and implications for improved management. In Understanding the behaviour and improving the welfare of chickens (pp. 91-116). Burleigh Dodds Science Publishing.
• Tefera, M. (2012). Acoustic signals in domestic chicken (Gallus gallus): A tool for teaching veterinary ethology and implication for language learning. Ethiopian Veterinary Journal, 16(2), 77-84.
• Bazterrica, Florencia, et al. (2025). Pre-hatching social interactions mediated by acoustic signals. Dynamics of click emission and hatching synchronization in birds. PLOS One. 20. 10.1371/journal.pone.0330466.

3. Kanaemot kokevat empatiaa jälkeläisiään kohtaan

Kanaemot osoittavat hätää huomatessaan poikastensa olevan hädässä: syke nousee, lihakset jännittyvät ja erilaiset äänet viestivät huolta ja lohduttavat poikasia. Kanaemot siis jakavat poikasten tunnetilaa, hätä tarttuu tipusta emoon. Samalla emot virittävät älyllisen huomionsa poikasten auttamiseksi. Emojen onkin todettu hyödyntävän poikasten hädän tulkitsemisessa sekä poikasten hätäsignaaleja että tilanteen kognitiivista arviointia.

Jaettu tunnetila ja kognitiivinen yritys auttaa poikasia viittaavat vahvasti empatiaan: kanaemo siis todennäköisesti kokee empatiaa poikasiaan kohtaan.

Poikasille emon apu taas on hyvän elämän edellytys. Emot rauhoittelevat poikasiaan eli antavat hätääntyneelle jälkikasvulleen turvaa. Untuvikot myös oppivat maailmassa olemista emoiltaan. Emon läsnäolo onkin poikasille psyykkisesti varsin tärkeää.

Näin emon empatia kantaa hedelmää mahdollistamalla poikasen onnea. 

Lähteet

• Marino, L. (2017). Thinking chickens: a review of cognition, emotion, and behavior in the domestic chicken. Animal Cognition, 20(2), 127-147.
• Edgar, J. L., Lowe, J. C., Paul, E. S., & Nicol, C. J. (2011). ”Avian maternal response to chick distress.” Proceedings of the Royal Society B: Biological Sciences, 278(1721), 3129–3134.
• Edgar, J. L., Paul, E. S., & Nicol, C. J. (2013). ”Protective mother hens: cognitive influences on the avian maternal response.” Animal Behaviour, 86(2), 223–229.
• Edgar, J. L., et al. (2015). ”Social buffering in a bird.” Animal Behaviour, 105, 11-19.

4. Lehmän ja vasikan suhde on vahvaa rakkautta – ja pakkoerotus suurta julmuutta

Lehmäemon ja vasikan välinen suhde on hyvin läheinen. Nämä kaksi kiintyvät toisiinsa nopeasti ja vahvasti. Emo hoivaa vasikkaansa tarkasti ja hellästi jo ensisekunneilta alkaen. Ei siis ihme, että lehmän ja vasikan tiivis ja lämmin suhde on pitkään toiminut myös kulttuurisena metaforana emojen kyvylle rakastaa.

Molemmat kärsivät suurta hätää, mikäli heidät pakkoerotetaan. He esimerkiksi kutsuvat toisiaan kiihkeästi ja etsivät levottomina toisiaan. Emot ovat valmiita jopa työntämään raskaita portteja auki päästäkseen takaisin vasikkansa luo. He yrittävät siis epätoivoisesti pitää vasikan lähellään. Emonsa menettäneistä vasikoista puolestaan tulee todennäköisesti pessimistisiä, eli he osoittavat merkkejä pitkäkestoisesta masennuksesta.

Pakkoerotus on maitoteollisuuden suurimpia ongelmia. Äidin ja lähes vastasyntyneen lapsen erottaminen toisistaan väkisin aiheuttaa väistämättä syvää psyykkistä ahdinkoa.

Lähteet

• Daros, R. R., et al. (2014). ”Separation from the Dam Causes Negative Judgement Bias in Dairy Calves.” PLOS ONE 9 (5): e98429.
• Jensen, E. H., et al. (2024). Dairy cows’ motivation to nurse their calves. Scientific Reports, 14(1), 13728.
• Johnsen, J. F., et al. (2015). The effect of physical contact between dairy cows and calves during separation on their post-separation behavioural response. Applied Animal Behaviour Science, 166, 11–19. 
• Marino, L., & Allen, K. (2017). The psychology of cows. Animal Behavior and Cognition, 4(4), 474-498.
• Weary DM, Chua B. (2002). Effects of early separation on the dairy cow and calf. 1. Separation at 6 h, 1 day and 4 days after birth. Appl Anim Behav Sci. 1;69(3):177-188. 

5. Uuhen ja karitsan rakkauspilvi

Lammasemot eli uuhet kiintyvät karitsaansa synnytyksen hetkellä. Silloin heissä alkaa virrata esimerkiksi “rakkauskemikaalia” eli oksitosiinia, joka on kiintymyksen aivokemiallinen perusta.  Pian uuhet oppivat tunnistamaan oman karitsansa hajun ja pyrkivät pysymään tämän luona. Karitsat taas saavat omat oksitosiinivirtansa imiessään emonsa maitoa. Siinä samassa hekin tahtovat pysyä äidin äärellä! Muutamassa tunnissa molemmat oppivat tunnistamaan toisensa myös visuaalisesti ja äänten perusteella.

Tästä alkaa pitkä emo-poikas-rakkaustarina, jonka myötä karitsa etsii emonsa suojaa ja emo hoivaa karitsaansa. Luonnossa rakkaustarina kestäisi jopa vuoden. Jos he saavat valita, monet uuhet pysyttelevät naaraspuolisten jälkeläisten elämässä vielä silloinkin, kun nämä saavat omia lapsia.

Eläinteollisuudessa rakkaustarina kuitenkin loppuu hyvin lyhyeen, karitsojen ollessa 2–4 kuukauden ikäisiä. 

Lähde

• Nowak, R., Keller, M. and Lévy, F. (2011), Mother–Young Relationships in Sheep: A Model for a Multidisciplinary Approach of the Study of Attachment in Mammals. Journal of Neuroendocrinology, 23: 1042-1053.

Lue lisää:

Eläinrakkauden kunnianpalautus – tutkittua tietoa rakkaudesta

Rakkaus on ihmisen ensimmäisiä tunteita. Kun me synnymme tähän maailmaan, me tunnemme sitä hoivaajiamme kohtaan ja kaipaamme heidän rakkauttaan. Rakkaus onkin osa meitä. Se on myös osa moraalia. Esimerkiksi filosofi Iris Murdoch on väittänyt, että moraali vaatii kykyä rakastaa.

Lue lisää