”Vegeviha”: miksi kasvissyönti ja vegaanius herättävät joissakin raivoa?

Kasvissyöjiin ja vegaaneihin kohdistuu paikoittain voimakkaita ennakkoluuloja. Erityisesti vegaanit ovat tulilinjalla ja saavat tuntea nahoissaan paitsi stigmatisointia, myös raivoa. Tämä selittää sitä, miksi osa ihmisistä ei halua syödä kasvispohjaisesti. Vaikka henkilö tahtoisi ryhtyä vegaaniksi, hän saattaa tutkitusti luopua aikeistaan huomattuaan vegaaneihin kohdistuvaa vähättelyä ja ivaa.

Erään tutkimuksen mukaan sekasyöjät suhtautuvat kasvispohjaisen ruokavalion noudattajiin jopa kielteisimmin kuin muihin tyypillisesti marginalisoituihin ryhmiin. ”Vegaani” saattaa siten olla valkoisten heteroseksuaalien keskuudessa voimakkaampia vastareaktioita herättävä sana kuin ”mustaihoinen” tai ”homoseksuaali”. Heihin myös suhtaudutaan kielteisemmin kuin muita ruokavalioita, kuten gluteenivapaata ruokailua, noudattaviin.

Mistä raivokas suhtautuminen kasvispohjaisesti syöviin ihmisiin oikein johtuu?

Tämä kielteisyys vegaaneja kohtaan on niin yleistä, että sille on annettu jo oma terminsä: ”vegeviha” tai ”vegefobia”. Mistä raivokas suhtautuminen kasvispohjaisesti syöviin ihmisiin oikein johtuu?

Hyväntekijän pilkka

Tutkimukset osoittavat, että osa ihmisistä pitää vegaaneja ärsyttävinä ja saarnaavina. Näihin mielikuviin liittyy kokemus siitä, että vegaanit kritisoivat muita ja ovat moralisoivia sekä moraalisesti ylimielisiä. Tutkimus todentaakin yleisessä keskustelussa usein esilletulevaa stereotypiaa paasaavasta vegaanista.

Mutta hetkinen. Mistä tämä stereotypia oikeastaan kumpuaa – eiväthän läheskään kaikki vegaanit kritisoi äänekkäästi muiden valintoja? Merkittävää kyllä, ihmiset suhtautuvat erityisen negatiivisesti niihin kasvissyöjiin ja vegaaneihin, joita motivoi moraalinen huoli toisenlajisia eläimiä ja luontoa kohtaan. Jo se, että joku miettii eläineettisiä kysymyksiä, voi siis johtaa mielikuvaan ”moralisoinnista” ja ”paasaamisesta” – vaikka kyseinen henkilö ei olisi ehtinyt vielä sanoa mitään.

Nimenomaan eettinen huoli eläinten kohtelusta nostattaa joissakin ärtymystä.

Kiinnostavaa on, että kasvissyöjiin suhtaudutaan paikoittain melko positiivisesti, kun taas nimenomaan vegaanit saavat osakseen kielteisyyttä. Tämä vahvistaa edellä mainittua väitettä. Siinä, missä kasvissyönti voi perustua terveysvalintoihin, veganismi kumpuaa usein eettisestä huolesta. Koska nimenomaan eettinen huoli eläinten kohtelusta nostattaa joissakin ärtymystä, vegaanit saavat jälkimmäistä eniten osakseen.

Vegaaneissa ei siis lopulta ärsytä niinkään heidän ruokavalionsa tai edes ”paasaaminen”, vaan se eettinen huoli, johon tuo ruokavalio perustuu. Nimenomaan moraalinen tiedostavuus – se, että vegaanit pitävät eläineettisiä kysymyksiä tärkeinä – herättääkin osassa ihmisistä tutkitusti antipatiaa ja suoranaista raivoa. Vegaanien eläineettinen vakaumus saa osakseen jopa avointa vihamielisyyttä, mistä ikävä esimerkki ovat vegevihaan erikoistuneet anti-vegaaniryhmät.

Tutkijoiden mukaan ilmiötä selittää “hyväntekijöiden pilkka”.

Mutta mitä ihmettä! Miksi moraalinen huoli eläimistä johtaisi ärtymykseen – eikö sen pitäisi olla hyvä juttu? Tässä tullaan vegefobian hämmentävimpään puoleen. Tutkijoiden mukaan ilmiötä nimittäin selittää “hyväntekijöiden pilkka”. Kun joku tekee eettisesti valveutuneita valintoja, muut saattavat kokea alemmuutta, mikä puolestaan johtaa defensiiviseen käytökseen kuten pilkkaan. Juuri siksi kaikkein eniten pilkkaa saavat osakseen vegaanit, jotka ovat valinneet ruokavalionsa eläineettisistä syistä.

Onkin mahdollista, että mielikuva vegaanien ylemmyydestä johtuu alemmuuden tunteesta, jolla vegaanien eläineettinen vakaumus ja ”hyvän tekeminen” kohdataan.

Tutkijat ovat kutsuneet tätä “vegaaniparadoksiksi”: vaikka vegaaneja yhtäältä ihaillaan heidän moraalisen valveutuneisuutensa vuoksi, tuo sama valveutuneisuus nostattaa myös alemmuutta ja vihaa. Vegaaneihin liitetään siis hyvin ristiriitaisia tunteita: huoli eläimistä mielletään sekä sankarilliseksi että perin ärsyttäväksi asiaksi. Vegaaneja pidetäänkin tutkitusti moraalisesti kyvykkäämpinä ja kadehdittavina – ja siten myös ärsyttävinä.

Kun joku siis pilkkaa kasvisruokailijoita, on mahdollista, että omatunto on tökkinyt häntä hartiaan.

Ristiriita voi liittyä syyllisyyden ja häpeän kokemuksiin. Eurooppalaisista 84% ajattelee, että tuotannossa käytettyjen eläinten hyvinvointia tulisi parantaa. Ihmiset siis tietävät, että eläinten kohtelussa on ongelmia. Kasvissyöjät ja vegaanit osoittavat, että jokainen voi lieventää näitä ongelmia ruokailuvalinnoillaan. Jos oma lautanen kuitenkin täyttyy lihasta, voi seurauksena olla syyllisyyttä ja häpeää, jotka puolestaan johtavat usein defensiiviseen kiukkuun.

Kun joku siis pilkkaa kasvisruokailijoita, on mahdollista, että omatunto on tökkinyt häntä hartiaan ja nostattanut pintaan syyllisyyttä sekä häpeää, jotka edelleen johtavat raivoon.

Näin vegaaneista tulee sekä salaihailtuja että julkivihattuja.

Vegevihan takaa paljastuukin erikoinen psykologinen ilmiö. Moni tietää, että eläinten kohtelu tehotuotannossa on eettisesti väärin, mikä johtaa vegaanien salaiseen arvostamiseen. Toisaalta moni myös haluaa pitäytyä lihansyönnissä ja maidonjuonnissa, mikä puolestaan tekee vegaanien valveutuneista valinnoista ärsyttäviä. Näin vegaaneista tulee sekä salaihailtuja että julkivihattuja.

Hierarkiat ja lajismi

Vegeviha on tutkitusti suurinta oikeistolaisen ideologian omaavien keskuudessa. Tutkimus myös osoittaa, että vegaaniruokavaliosta luopuvat ovat todennäköisemmin arvoiltaan oikeistolaisia. Tätä on tutkimuksessa selitetty sillä, että oikeistolaisuus nojaa hierarkkiseen, statusta ja valtaa korostavaan maailmankuvaan. Myötätunto heikompia yksilöitä, kuten toisenlajisia eläimiä, kohtaan rikkoo kyseistä maailmankuvaa ja siksi se koetaan uhaksi.

Vegeviha liittyy sellaiseen oikeistolaiseen maailmankuvaan, joka uskoo myötätunnon sijaan ennen kaikkea hierarkioihin ja valtaan.

Vegeviha liittyy siis tarkemmin sanottuna sellaiseen oikeistolaiseen maailmankuvaan, joka uskoo myötätunnon sijaan ennen kaikkea hierarkioihin ja valtaan. Tämä maailmankuva voi johtaa jopa voimakkaaseen antipatiaan vegaaneja kohtaan.

Siinä, missä vegaani pyytää ihmisiä välttämään kärsimyksen aiheuttamista muille eläimille, saattaa hierarkkisesti ajatteleva vedota siihen, että ihminen on ”ravintoketjun huipulla” tai korostaa ”vahvimman lakia”. Kyseisten hierarkioiden mukaan he itse ovat muiden eläinten yläpuolella ja siksi oikeutettuja hyödyntämään näitä. Kasvissyöjien ja vegaanien myötätunto ja etiikka taas kyseenalaistavat hierarkioiden merkitystä ja siten heidät saatetaan kokea uhaksi, johon on oikeutettua kohdistaa pilkkaa.

Hierarkkinen maailmankuva on ihmiskeskeinen.

Hierarkkinen maailmankuva on ihmiskeskeinen. Sen mukaan ihminen on kaiken muun luonnon ja toisenlajisten eläinten yläpuolella sekä oikeutettu käyttämään näitä rajatta. Ihmiskeskeisyyteen liittyy vahvasti ”lajismi”, jonka mukaan ihmisellä on lajinsa vuoksi oikeus syrjiä muita lajeja, joiden välillä taas vallitsee omanlaisensa, lajiin perustuva hierarkia (koira on arvokkaampi kuin sika, jne.). Juuri lajismi konkretisoi oikeistolaisessa maailmankuvassa tyypillisen halun asettaa lajit hierarkkiseen järjestykseen.

Tutkimus osoittaa, että lajismi on todellinen psykologinen ilmiö, joka korreloi positiivisesti muiden syrjinnän muotojen kanssa. Se kulkeekin usein käsi kädessä esimerkiksi rasismin, seksismin ja homovastaisuuden kanssa. Aiheeseen perehtyneiden tutkijoiden viesti on selvä: ”Tulokset osoittavat, että samankaltaiset mekanismit voivat olla sekä lajismin että muiden tunnettujen ennakkoluulojen taustalla”.

Myös Suomessa tehdyssä tutkimuksessa on havaittu, että alhaisempi usko ihmisten väliseen tasavertaisuuteen korreloi alhaisemman eläineettisen huolen kanssa. Toisin sanoen: mikäli ihminen ei välitä syrjittyjen ihmisryhmien asemasta, hän todennäköisemmin ei välitä myöskään toisenlajisten eläinten kohtelusta.

Vegeviha voi olla merkki ylemmyydentunteesta ja oman aseman pönkittämisestä.

Vegefobiset henkilöt voivatkin kokea kasvispohjaisen ruokavalion uhaksi paitsi lajien, myös ihmisten välisiä hierarkioita kohtaan. Vegaaneita pilkkaava henkilö saattaa siten tulla ilmaisseeksi – joko suoraan tai rivien välissä – pitävänsä sekä muita lajeja että monia muita ihmisiä itseään alempina.

Tällöin vegeviha perustuu pelkoon oman hierarkkisesti ylemmän aseman ja sitä oikeuttavan maailmankuvan menettämisestä. Toisin sanoen: vegeviha voi olla merkki ylemmyydentunteesta ja oman aseman pönkittämisestä.

Mies ja makkara

Myös sukupuoli voi tutkimuksen mukaan motivoida vegevihaa. Merkillepantavaa nimittäin on, että sekasyöjämiehet suhtautuvat vegaaneihin ja kasvissyöjiin selvästi kielteisemmin kuin sekasyöjänaiset. Tarkemmin sanottuna vegevihaa kokevat tutkitusti eniten alhaisen koulutustason miehet, joilla on oikeistolainen ajattelutapa. Mutta miksi?

Vegevihaa kokevat tutkitusti eniten alhaisen koulutustason miehet, joilla on oikeistolainen ajattelutapa.

Todennäköinen syy löytyy lihan ja maskuliinisuuden kulttuurisista kytköksistä. Ruoka on sukupuolitettua: liha yhdistetään kulttuurisesti maskuliinisuuteen, kun taas kasvikset linkitetään feminiinisyyteen, mistä syystä naisen on sallitumpaa olla kasvissyöjä tai vegaani. Länsimaissa vegaaneihin ja kasvissyöjiin lukeutuu osittain tästä syystä selvästi enemmän naisia kuin miehiä. Varsinkin punaisen lihan syöminen on pitkään liitetty maskuliinisuuteen – jopa siinä määrin, että köyhinä aikoina vain perheen miehet ovat saaneet syödä sitä.

Myös suomalaisessa tutkimuksessa on huomattu, että naiset ovat keskimäärin enemmän huolissaan tuotantoeläinten hyvinvoinnista kuin miehet.

Miksi liha sitten yhdistettäisiin mieheyteen? Asiaa on selitetty maskuliinisuuteen nivotuilla kovilla arvoilla, jotka ovat vastakkaisia eläimiin kohdistuvan myötätunnon kanssa. Maskuliinisuuteen liitetään usein usko edellä mainittuihin hierarkioihin ja ”vahvimman lakiin”, kun taas feminiinisyyteen yhdistetään helpommin myötätuntoa ja moraalista huolta.  Naisten onkin todettu kokevan miehiä keskiverroin selvästi enemmän empatiaa ja moraalista huolta eläimiä kohtaan. Myös suomalaisessa tutkimuksessa on huomattu, että naiset ovat keskimäärin enemmän huolissaan tuotantoeläinten hyvinvoinnista kuin miehet.

Näistä sukupuolittavista syistä johtuen vegaani- ja kasvissyöjämiehiä arvostellaan toisinaan epämiehekkäiksi ”soijapojiksi”: heitä ei pidetä ”miehinä”, koska he eivät noudata maskuliinisuuteen sidottua, empatiavajeista maailmankuvaa. Vegaanimiehiä pidetäänkin tietyissä piireissä sekasyöjämiehiin verrattuna vähemmän maskuliinisina ja kasvissyöjämiehiin kohdistetaan sama ennakkoluulo.

Myös mies pärjää mainiosti kasvisruolla, eikä vegaanimies ole fyysisesti vähemmän miehinen.

Liittyykö liha sitten konkreettisesti maskuliinisuuteen – tekeekö se miehestä miehisemmän? Vastaus on selvä ”ei”: myös mies pärjää mainiosti kasvisruolla, eikä vegaanimies ole fyysisesti vähemmän miehinen. Lihan sukupuolittumisen historialliset juuret eivät kumpuakaan vaikkapa testosteronin ja lihansyönnin välisistä välttämättömistä biologisista yhteyksistä, sellaisia kun ei ole olemassa.  

Sen sijaan nuo juuret palautuvat elitismiin. Ihmispopulaation kasvaessa punaista lihaa ei ollut kaikkien saatavilla, vaan sitä söi monissa kulttuureissa lähinnä eliitti. Miehet fyysisesti vahvempina olivat ottaneet eliitin aseman, ja siten lihansyönti alettiin liittää mieheyteen. Lihasta tulikin maskuliinisuuden merkki ennen kaikkea kulttuurisista syistä.  Samalla lihansyönti alkoi symboloida valtaa, voimaa ja korkeaa statusta: punaisen lihan kautta mies saattoi osoittaa olevansa naisten, lasten ja toisenlajisten eläinten yläpuolella.

Punaisen lihan kautta mies saattoi osoittaa olevansa naisten, lasten ja toisenlajisten eläinten yläpuolella.

Tämä selittänee myös sitä, miksi juuri alemman koulutustason miehet ovat vegefobisempia. Kenties osa heistä korostaa lihaa siksi, että he haluavat lihan kautta kivuta sosiaalisella arvoasteikolla korkeammalle – osaksi vahvoja ja menestyneitä ”alfauroksia”. Logiikka on surullisen selvä: jos uskot hierarkkiseen järjestykseen ja koet olevasi sen alasijoilla, saatat haluta löytää muita, jotka ovat vielä sinuakin alempana. Silloin sosioekonomisesti heikoilla oleva mies alkaa sorsia naisia, toisenlajisia eläimiä – tai vegaaneja.

Mutta eikö liha sitten tee miehestä fyysisesti vahvemman ”äijän”? Osittain em. kulttuurihistoriallisista syistä johtuen yhä edelleen jotkut luulevat – vastoin tieteellistä tietoa – että lihansyönti on oleellista fyysisen voiman kasvattamiseksi. Koska lihaa ovat saaneet syödä eniten he, jotka ovat vahvempia, on virheellisesti alettu luulla, että liha olisi vahvuudelle välttämätöntä. Näin ei kuitenkaan ole, ja tutkitusti myös mies voi helposti kasvattaa timmit lihakset kasvisravinnolla.

Eikö todellinen vahvuus ole sitä, että kantaa huolta heikommistaan?

Vaikka biologisesti kaikki sukupuolet voivat yhtä lailla olla myötätuntoisia ja kukoistaa kasvisruolla, ennakkoluulot elävät sitkeästi. Kiinnostavaa kyllä, tämä johtunee siitä, että kasvispohjaisesti syövät henkilöt koetaan kapinalliseksi uhaksi paitsi ”vahvimman laille”, myös miehisyydelle, mikä johtaa hyökkäyksiin heitä vastaan. Erityisesti myötätuntoinen ja eläineettisesti valveutunut mies on uhka empatiavajeiselle, hierarkkiselle ja maskuliiniselle maailmankuvalle.

On kuitenkin syytä kysyä: eikö todellinen vahvuus ole sitä, että kantaa huolta heikommistaan?

Kohti myötätunnon aikakautta

Ennakkoluulot kasvissyöjiä ja vegaaneja kohtaan selittyvät tämän tutkimuskatsauksen perusteella kolmella tavalla: 1) hyväntekijän pilkka ja siihen liittyvä alemmuus, 2) hierarkkisen, valtaa korostavan maailmankuvan suojelu ja 3) maskuliinisuuden sitominen lihansyöntiin.*

Asioiden ei kuitenkaan tarvitse mennä näin. Hierarkkinen maailmankuva, kuten myös käsitys ”maskuliinisuudesta”, ovat kulttuurisia rakennelmia. Me voimme aivan yhtä hyvin rakentaa maailmankuvamme myötätuntoisen moraalin varaan ja nimetä eläineettisen huolen osaksi myös maskuliinisuutta.

Ihmisyyden ytimessä säteilee kyky tunnistaa myös muiden olentojen arvo.

Tämä olisi huima harppaus parempaan ja edistäisi inhimillisyyttämme. Inhimillinen kehitys löytyy nimittäin taidosta laajentaa moraalinen huomio itsestä ja lähipiiristä yhä kauemmas, mitä erilaisimpiin mielellisiin olentoihin (olivat he sitten ihmisiä tai muita eläimiä). Sen ytimessä säteilee kyky tunnistaa myös muiden olentojen arvo.

Jos huomaat jonkun harjoittelevan tätä taitoa, ei siis kannata suuttua tai pilkata.

Jos huomaat jonkun harjoittelevan tätä taitoa, ei siis kannata suuttua tai pilkata. Me kaikki olemme vasta matkalla, meillä kaikilla on opittavaa – ja meistä jokaisen panostaa tarvitaan, jotta jonain päivänä maailmassa olisi vähemmän turhaa kärsimystä ja kuolemaa.

Kun tunnistat tämän, saatat huomata, ettei hyväntekijöitä tarvitse pilkata – kuuluthan heihin jo itsekin.

***

* Myös muita selittäviä tekijöitä toki löytyy. Vegevihan on tulkittu johtuvan myös mm. siitä, että kasvissyöjät ja vegaanit muodostavat ulkoryhmän yhteiskunnassa, joka korostaa sekasyöntiä. Toisin sanoen: kasvissyöjiin ja vegaaneihin suhtaudutaan muita penseämmin siksi, että he rikkovat ruokaan liittyviä oletuksia ja ovat siksi “niitä”, eivät “meitä”.