Matilda Aaltosen ja Salla Tuomivaaran luentoperformanssissa tuntoisen ruumiin kunnioittaminen on yhteiskunnallisesti kantaa ottava teko.
Laura Gustafsson: Päätimme Eläinoikeusakatemian taideblogissa ottaa vapauden käydä keskustelua myös omista teoksistamme. Tällä kertaa puhumme Matilda Aaltosen ja sosiologi Salla Tuomivaaran yhteisestä What Kind of Animal Are You? -esityksestä. Itse määrittelin teoksen sujuvasti nykytanssin genreen, mutta te olette puhuneet luentoperformanssista, tutkielmasta ja ihan vain esityksestä. Teos tutkii ihmiseläimyyttä, siis omaa ruumiiseen sitoutunutta eläimyyttämme, ja purkaa kulttuuriimme tiukasti ankkuroitunutta ihmis–eläin-erontekoa.
Esityksessä sinä tanssit ja puhut Tuomivaaran tekstiä puolikaareen asettuneen yleisön edessä. Minusta on hyvin merkityksellistä, että esiinnyt alastomana. Vaatetettuna eläinkeho kantaisi jo ylimääräisiä signaaleja. Nykytanssissahan alastomuus on tyypillistä ja sitä osaa odottaa, kuitenkin kun esitys tehdään tilassa, jossa ei tavallisesti tanssita eikä varsinkaan olla alasti, se tekee esiintyjästä erityisellä tavalla haavoittuvaisen. Huomasin, että minussa heräsi tunteita, jotka liittyivät sekä toki teokseen sinänsä mutta myös siihen, mikä ei tavallaan ole teosta, vaan enemmän sen kontekstia, ympäröivää ”todellista” maailmaa. Koin esimerkiksi vahvaa suojelunhalua ja tunsin voimakkaasti olevani osa yleisö-yhteisöä. Tavallaan suostuttelit minut katsojana osallistumaan paljon isommin kuin useimmat esitykset: en ollut ainoastaan katsomassa esitystä vaan myös kokemassa ja jotenkin toimittamassa tietynlaista rituaalia.
Alastomuuteen kytkeytyy valtavasti merkityksiä. Miten olet itse ajatellut asiaa? Mietitkö vaikkapa sitä, viekö alastomuus huomiota teokselta itseltään – sikäli kuin esitystä on ylipäätään mielekästä eritellä esiintyjästä? Vai oliko se ainoa mahdollinen tapa kertoa aiheesta? Minua myös kiinnostaa, miltä esiintyminen tässä teoksessa sinusta tuntuu.
Matilda Aaltonen: Päätin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, että alastomuus kuuluu tähän teokseen. Se toi esitykseen visuaalista selkeyttä ja teki minusta muita eläimiä esittävien taideteosten kaltaisen, elävän veistoksen. Alastomuus tuntui myös kiinnostavalta suhteessa teoksen aiheeseen, ihmiseläimyyteen. Alaston ruumis esityksessä herättää jo itsessään kysymyksiä ”luonnollisuudesta” tai aitoudesta. Mitä kaikkea voisimme riisua pois ihmisyyden esittämisestä?
Alastomuus vaikuttaa myös siihen, miten ihmisruumista katsotaan esityksessä. Nykytanssille on tosiaan tyypillistä alastomat esiintyjät, mutta se ei ole super yleistä. Alastonta tanssijaa, joka ei provosoi, vaan pitää alastomuuttaan luontevana asiana, ei näe ihan joka päivä. Itselleni tämä oli jo toinen teos, jossa alastomuus on olennaisesti läsnä.
Esiintyminen tuntui varsin mukavalta. Lattia oli kylmä, ei tehnyt mieli jäädä pitkäksi aikaa makoilemaan paikalleen. Koreografia vaatii paljon keskittymistä, kun pitää vaihtaa esiintymisen rekisteriä selkeän luennoivan puheen ja ruumiin syvyyksiin uppoutuneen tanssin välillä.
Tykkään tehdä esityksiä, joissa yleisö ei tule vain sivusta katsomaan tekemisiäni, vaan esitys on yhteenkokoontuminen. What Kind of Animal Are You? -esityksellä halusin luoda tilan, jossa ihmiseläimyyttä voi tunnustella tiedollisen vastaanottamisen lisäksi myös kokemuksellisesti. Keinoni tähän olivat hyvin hienovaraiset, sillä teos eteni luennon tavoin eikä sisältänyt suoraa yleisön osallistamista. Luulen kuitenkin, että tunteesi yleisö-yhteisöstä oli alastomuuden tuoman herkkyyden lisäksi myös seurausta tästä. ”Ohjattua fiilistelyä” oli yhden yleisössä olleen kaverin kuvaus esityksestä.
LG: Näin esityksestänne version, joka oli tehty HAMin Kuka on eläin? -ryhmänäyttelyn yhteyteen. Käyt tanssillisten osioiden kautta keskustelua näyttelyn teosten kanssa. Tanssihan totta tosiaan on merkittävä kommunikaation muoto – myös oman lajimme keskuudessa. Kerro hieman siitä, mitä konkreettisesti tarkoitat, kun sanot tanssivasi vuorovaikutuksessa taideteosten kaltaisten objektien kanssa. Millä tavoin teos muuttuu, kun viet sen toisiin puitteisiin ja onko sellaista paikkaa, jossa et haluaisi sitä esittää.
MA: Teokselle on olennaista, että esitän sen eläinaiheisessa taidenäyttelyssä. HAMin Kuka on eläin? -näyttely olikin sille mitä parhain paikka. Muunlajisten eläinten läsnäolo esityksessä paikantaa ihmiseläimyyden kysymyksen suhteeseen siitä, mitä ylipäänsä tarkoitamme, kun puhumme eläimistä.
HAMin näyttelyssä oli läsnä paljon muunlajisten kuolemaa, varsinkin siinä kohtaa näyttelyä, missä päätin esiintyä. Tanssin muunlajisten ruumiiden ja heitä esittävien kuvien seassa, ainoat elävät olennot läsnä olisivat ihmisiä. Päätin kuitenkin kohdella esimerkiksi näyttelyn peurapatsaita kuin toimijoita tilassa. Todellista vuorovaikutusta ei elottomien peurojen kanssa voinut syntyä, mutta monenlaista luovaa liikkeellä vaikuttumista kyllä.
Aistit ja maailman havainnoiminen erilaisin silmin olivat myös näyttelyn taideteosten aiheena. Tanssin ja havainnoin tilaa ja taideteoksia vaikuttuneena eri aisteista, pääasiassa näkö-, tunto- ja kuuloaistista.
LG: What Kind of Animal Are You? nostaa esiin ihmisyyden harhakuvitelmia, joista ensimmäinen on ajatus mielen ja ruumiin vastakkaisuudesta. Tälläisia tilallisia teoksia kokiessa moniaistisuus on aivan eri tavalla läsnä kuin pelkkää kuvaa katsoessa. Ihmiseläin usein jopa unohtaa tai pitää toissijaisina muita kuin kuulo- ja näköaistia. Olen miettinyt, johtuuko se siitä, että näillä aisteilla otetaan vastaan ”rationaalista” informaatiota, esim. ihmiskielistä puhetta ja tekstejä. Ne ovat ikään kuin mielellisempiä ja siten arvokkaammiksi kuviteltuja aisteja. Näkö ja kuulo antavat kuitenkin varsin litteän käsityksen todellisuudesta.
Teoksenne esittää keskeisenä kysymyksenä sen, miltä maailmassa oleminen tuntuu. Tuntemisessa, tuntoisuudessa, olennaista on juuri eläinruumiin kokonaisvaltainen kokemus: ruumis on se, joka tuntee. Mutta jos (eläin)ruumis mielletään arvoltaan vähäpätöiseksi, silloin myös tuntemista sinänsä pidetään vähemmän merkityksellisenä. Väitän, että jos ruumista ja tuntoisuutta ei arvosteta, ei arvosteta myöskään elämää.
MA: Niinpä. Ruumiillisuuteen huomion vievällä tanssitaiteella on kiva tutkailla eläinkysymyksiä, sillä siinä pystyy purkamaan yhtä aikaa useampia eri dualismin tasoja. Ruumiin ja mielen yhteyden tutkailu voi vahvistaa ymmärrystä eläimyytemme ja ihmisyytemme erottamattomuudesta.
Työskentelen paljon aistien kanssa, ja tuntoaisti sekä kinesteettinen liikeaisti ovat lemppareitani. Ehkä juuri siksi, että niillä pääsee kokemuksellisesti lähelle kysymystä tuntoisuudesta. Miltä ruumiillinen elämä tuntuu? Miltä liike tuntuu? Tuntoisen ruumiin ja maailman havainnoimisen tavan arvostaminen on minulle taiteellinen metodi, mutta myös yhteiskunnallisesti kantaa ottava teko. Tuntoisen elämän arvostamisen teko.
Olen viime aikoina enenevässä määrin fiilistellyt sitä, että dualistisen ajattelumaailman hylkäämisessä on lopulta kyse myös siitä, että huomaamme mielellisyytemmekin olevan osa eläimyyttämme. Kaikkia meitä eläimiä yhdistää myös se, että meillä on tietoisuus, mieli. Työni tanssijana tapahtuu monesti juuri ruumiin ja mielen risteyskohdassa, paikassa, jossa niitä ei voi erottaa. Tanssi on myös mielen liikettä. Esityksessäni tanssin sanattomaan ruumiin liikkeeseen uppoutuen ja hetken päästä luennoin selväsanaisesti. Kaikki tämä on eläimyyttämme.
LG: Kerro hieman siitä, miten sosiologi ja tanssija tekevät yhdessä esityksen. Miten tiede ja taide kohtaavat tässä yhtälössä?
MA: Vuonna 2022 päätökseen tulleessa Performing Animalities – A Praxis -projektissa Salla Tuomivaara toimi dramaturgisena keskustelukumppanina ja kirjoitti muutamia tekstejä havainnoidessaan minun ja työparini koreografi Veli Lehtovaaran tanssia. Projektin jälkeen aloin haaveilla esityksestä, jossa voisi olla merkittävästi enemmän Sallan tekstiä. Meitä molempia kiinnostaa ja vaivaa kysymys ihmiseläimyydestä: miten koemme oman eläimyytemme, ja miten ”eläin” tai eläimyys ylipäätään ymmärretään?
Aloitimme teoksen työstämisen niin, että luin ison kasan Sallan jo olemassa olevia tekstejä, ja niistä keskustellen kokosimme sisältöä tähän teokseen. Salla kirjoitti myös uutta materiaalia ja työstimme tekstejä yhdessä eteenpäin. Välillä Salla kävi treeneissä seuraamassa tanssimistani.
Sallan sosiologin äänen yhdistyminen omaan koreografiseen ja esiityjäntyölliseen ajatteluuni teki teoksesta yhdenlaisen tieteen ja taiteen yhteistyön. Esityksessä yhteiskuntatieteellinen pohdinta lomittui tanssilliseen ilmaisuun. Tällä tavoin pystyin käsittelemään ihmiseläimyyttä sekä tuntoisen ruumiin kokemuksellisuuden että älyllisen pohdinnan kautta. Kumpaakin tarvitaan, jos aiomme uudistaa ihmiskuvaamme.
What Kind of Animal Are You?
Koreografia ja esiintyminen: Matilda Aaltonen
Teksti: Salla Tuomivaara
Äänisuunnittelu: Markus Tapio
Taiteellinen mentori: Riikka Lakea
Tuotanto: Todellisuuden tutkimuskeskus, HAM ja Matilda Aaltonen
Kuvat: Sonja Hyytiäinen/HAM