Viime viikkoina on raportoitu runsaasti susihavaintoja. Jotkut pitävät tätä selvänä merkkinä siitä, että susia on huomattavasti tutkittua enemmän ja suorastaan kaikkialla. Mutta hetkinen – onko totuus aivan näin suoraviivainen? Runsaiden susihavaintojen takaa voi nimittäin löytyä kiinnostava psykologinen ilmiö: yleisyysharha ja sen sisarvinoumat.
Yleisyysharha ja muita kognitiivisia vinoumia
Medialla on voimakas vaikutus ihmismieleen. Kun jostakin aiheesta puhutaan mediassa paljon, se pysyy aktiivisena mielessämme. Mitä enemmän tietynlaiset otsikot ja uutissisällöt toistuvat, sen vahvemmin aihe pörrää ajatuksissamme. Tämä taas voi saada jotkut uskomaan, että median alleviivaama ilmiö on yleisempi kuin se todellisuudessa on. Mikä kummallisinta: he alkavat havaita asiasta merkkejä lopulta aivan kaikkialla.
Yleisyysharha voi saada meidät pitämään jotakin asiaa valtavan yleisenä vain siksi, että siitä on äkisti puhuttu paljon mediassa.
Kun kuulemme jostakin asiasta toistuvasti, alamme uskoa sen yleisyyteen ja nähdä sitä ympärillämme – varsinkin, jos siihen sisältyy jotakin uutta ja yllättävää. Tätä kutsutaan psykologiassa ”yleisyysharhaksi” (toiselta nimeltään Baader–Meinhof -ilmiö). Yleisyysharha voi saada meidät pitämään jotakin asiaa valtavan yleisenä vain siksi, että siitä on äkisti puhuttu paljon mediassa. Kyseinen harha liittyy läheisesti ”illusoriseen totuusvaikutukseen”, joka saa meidät pitämään kuulemaamme asiaa totena vain siksi, että sitä on toistettu meille paljon.
Pitäkäähän huivista kiinni, koska nyt tulee enemmänkin akateemista terminologiaa.
Yleisyysharhaa mahdollistaa muun muassa ”valikoiva tarkkaavaisuus”, jonka myötä me valikoimme aistivirrasta pois epäoleellisen ja keskitymme siihen, mikä mielessämme on päällimmäisenä. Jos vaikkapa olet yksin kotona ja alat pelätä murtovarkaita, tarkkaavaisuutesi kohdistuu kaikkiin niihin kolahduksiin ja rasahduksiin, jotka viittaavat varkaisiin.
Yleisyysharhaa mahdollistaa toinenkin yleinen kognitiivinen vinouma: ”vahvistusharha”. Sen myötä mielemme etsii alati vahvistusta ja todistusaineistoa uskomuksillemme, kun taas asiat, jotka sotivat uskomuksiamme vastaan, sivuutetaan. Jos siis uskot, että koronavirusta ei ollut olemassa, keskityt kaikkeen sellaiseen someinformaatioon, joka vahvistaa tuota uskomusta ja sivuutat todistusaineiston, joka osoittaisi sen virheelliseksi.
Jos media kirjoittaisi jatkuvasti juttuja ufoista, alkaisi mielemme keskittyä ufojen mahdolliseen läsnäoloon.
Miten yleisyysharha sitten käytännössä syntyy? Resepti on helppo. Kun media toistaa jotakin uutta ja yllättävää asiaa, alkaa valikoiva tarkkaavaisuus keskittyä siihen. Jos media siis kirjoittaisi jatkuvasti juttuja ufoista, alkaisi mielemme keskittyä ufojen mahdolliseen läsnäoloon. Pian meille jo saattaisi muodostua uskomus, että ufot ovat hyvin yleinen ilmiö, ja mielemme alkaisi torjua kaiken sellaisen tiedon, joka osoittaisi, ettei lentäviä lautasia itse asiassa kaartele ympäristössämme lainkaan. Ennen kuin huomaisimmekaan, olisi osa meistä jo varmoja, että merkkejä ufoista on kaikkialla, ja että valtion on pikaisesti ryhdyttävä toimeen niiden torjumiseksi.
”Ai kauris? Kyllä se ihan sudelta näytti!”
Viime aikoina on tullut ilmi, että ihmiset ovat ilmoittaneet susiksi mitä erilaisimpia eläimiä aina kauriista ja koirista oraviin. Yleisyysharha sisarineen selittää tätä.
On todennäköistä, että median jatkuvat susiaiheiset klikkiotsikot, joissa suden kerrotaan vierailleen pellon reunassa tai mökkitiellä, jäävät ihmisten mieliin synnyttäen valikoivaa tarkkaavaisuutta. Tämän jälkeen valpastunut mieli alkaa nähdä merkkejä susista siellä-täällä-ympäriinsä ja pian osalle ihmisistä muodostuu uskomus, että susia todella on valtavasti. Tämä taas voi johtaa vahvistusvinoumaan, jolloin pienikin mahdollinen merkki sudesta tulkitaan varmaksi, kun taas päinvastainen todisteaineisto torjutaan.
Tämä taas voi johtaa vahvistusvinoumaan, jolloin pienikin mahdollinen merkki sudesta tulkitaan varmaksi, kun taas päinvastainen todisteaineisto torjutaan.
Ja voilá! Näin syntyy kasvava joukko ihmisiä, jotka ajattelevat susia suhteettoman paljon, tekevät tahtomattaan virheellisiä havaintoja, alkavat kokea paniikkia siitä, että susia on aivan liikaa ja pian jo vaativat, että asialle on tehtävä pikaisesti jotakin.
Kuinka moni susihavaintoja varmistava petoyhdyshenkilö on vahvistusvinouman kourissa ja siten turhan innokas raportoimaan koiran jäljen susihukan tassunpainanteeksi?
Kognitiiviset vinoumat ovat yleisiä ja inhimillisiä. Meistä kaikilla on niitä, myös allekirjoittaneella. Siksi on tärkeää välillä pysähtyä ja vetää henkeä. Voisiko olla niin, että osa (tai jopa suuri osa) susihavainnosta koskeekin pihan läpi juossutta metsästyskoiraa, pimeässä ohi kiitänyttä kaurislaumaa, tai ihan vain epämääräistä fiilistä siitä, että ”jotain tuolla kyllä varmasti näkyi / kuului”? Entä kuinka moni susihavaintoja varmistava petoyhdyshenkilö on vahvistusvinouman kourissa ja siten turhan innokas raportoimaan koiran jäljen susihukan tassunpainanteeksi?
Havaintojen äkillinen yleistyminen samaan aikaan, kun susiaiheiset klikkiotsikot ovat yleistyneet, antaakin rutkasti aihetta epäillä, että jokin on nyt pielessä.
En missään nimessä väitä, että kaikki susihavainnot olisivat vesiperiä. Osa havainnoista on varmasti paikkansapitäviä. Virallisten kanta-arvioiden puitteissa jokainen havainto ei kuitenkaan voi millään pitää paikkaansa. Havaintojen äkillinen yleistyminen samaan aikaan, kun susiaiheiset klikkiotsikot ovat yleistyneet, antaakin rutkasti aihetta epäillä, että jokin on nyt pielessä.
Mainonnan valta
Yleisyysharhaa käytetään runsaasti mainonnan apuna. Kun vaikkapa uusi kahvimainos toistuu kaikkialla, se jää mieleen, ja pian ihminen alkaa kuin huomaamattaan etsiä kyseistä kahvia markettien hyllyiltä. Toinen mainonnassa usein käytetty työkalu on “sosiaalinen todiste”, joka viittaa psykologiseen taipumukseen kopioida muita. Kun siis mietimme, miten reagoida tiettyyn tilanteeseen, me helposti matkimme muita.
Suomen Metsästäjäliitolla on viime kuukausina ollut erittäin aktiivinen mainoskampanja, jonka tarkoituksena on ollut nostattaa susivastaisuutta.
Valitettavasti myös susien kohdalla tapahtuu (vasta)mainontaa. Suomen Metsästäjäliitolla on viime kuukausina ollut erittäin aktiivinen mainoskampanja, jonka tarkoituksena on ollut nostattaa susivastaisuutta, jotta susien metsästys sallittaisiin. Lopullisena motivaationa lienee sekä saaliskateus (hirvieläimet halutaan pois susien suista ja metsästäjän kiväärin tähtäimeen) että halu trofee-metsästykseen (suden ampuminen on joillekin metsästäjille unelma).
Metsästäjäliiton kampanja on hyödyntänyt erilaisia kognitiivisia vinoumia nähdäkseni häikäilemättömällä tavalla. Sen johdosta jotkut ovat alkaneet nähdä susia sielläkin, missä näitä ei ole ja kopioida muiden pelkoja siitä, että susikanta olisi jotenkin holtittomasti kasvanut. Seurauksena on eräänlainen katteettoman joukkopaniikin muoto.
Kognitiiviset vinoumat voivat tietyissä tilanteissa edesauttaa selviytymistä. Kyseisillä vinoumilla on kuitenkin myös valta johtaa pahasti harhaan ja saada meidät vakuuttumaan asioista, jotka eivät ole todellisia.
Tässä tapauksessa yleisyysharhan kohteiksi ja kärsijöiksi joutuvatkin ennen kaikkea sudet.
Mikä pahinta, ne voivat olla muille olennoille tuhoisia. Tässä tapauksessa yleisyysharhan kohteiksi ja kärsijöiksi joutuvatkin ennen kaikkea sudet. Lapinlahdella toimineen salametsästysringin jäsenet ovat mediassa oikeuttaneet tekojaan sillä, että suurpetoja on liikaa. On kuitenkin kysyttävä, onko arvio todellinen vai esimerkiksi yleisyysharhaan perustuva.
Vähemmän vinoumia, enemmän vastuuta
Moraalifilosofina peräänkuulutan median vastuuta siitä, millaisia klikkiotsikoita se tehtailee – ja mitä kaikkea se pitää uutisenarvoisena. Onko esimerkiksi jokainen kohtaaminen suden kanssa (kuviteltu tai todellinen) raportoitava lehdissä? Miksi Suomeen kuuluvan luonnonvaraisen eläimen kohtaaminen ylipäätään olisi uutisenarvoinen asia?
Yleisyysharhaanjohtaminen on eettisesti erittäin arveluttavaa.
Median vaikutusvalta susiasenteisiin ja tämän erittäin uhanalaisen lajin asemaan on huomattava. Väitän, että sen tapa tuottaa runsaasti susiuutisia ja sanoittaa nämä uhkaavin, pelkoa herättävin sävyin ohjaa susiasenteita väkivaltaiseen suuntaan. Se on myös omiaan ruokkimaan salametsästystä.
Ennen kaikkea peräänkuulutan Suomen Metsästäjäliitolta vastuuta siitä, millaisia mainoskampanjoita se valitsee tehdä. Ihmisten mielten manipulointi liioittelevilla materiaaleilla estää ihmisiä tekemästä itsellisiä, realistisia ja tietoon perustuvia ratkaisuja. Toisin sanoen: liioittelu ja hämääminen varastavat ihmisiltä mahdollisuuden rakentaa totuudenmukainen suhde luontoon ja sen eläimiin.
Yleisyysharhaan notkahtaminen on inhimillistä. Yleisyysharhaanjohtaminen taas on eettisesti erittäin arveluttavaa.
***
Elisa Aaltola
Eläimiä koskevaan moraalipsykologiaan erikoistunut filosofi, Eläinoikeusakatemian puheenjohtaja
Julkaistu 13.2.2025
Lähteitä:
Hassan A, Barber SJ. (2021). ”The effects of repetition frequency on the illusory truth effect.” Cogn Res Princ Implic, 6(1): 38.
Johnston, W. A., & Dark, V. J. (1986). ”Selective attention.” Annual review of psychology, 37: 43–75.
Klayman, J. (1995). ”Varieties of confirmation bias.” Psychology of learning and motivation, 32: 385-418.
Pohl, R. (Ed.). (2004). Cognitive illusions: A handbook on fallacies and biases in thinking, judgement and memory. Psychology press.
Venema, T. A., Kroese, F. M., Benjamins, J. S., & De Ridder, D. T. (2020). ”When in doubt, follow the crowd? Responsiveness to social proof nudges in the absence of clear preferences.” Frontiers in psychology, 11, 1385.